Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Elämäntyö opettajana

[Kuva: Hilkka Inkala]

Kuva: Hilkka Inkala.


Ura opettajana oli 1800-luvulla varsin tyypillinen valinta naimattomalle säätyläisnaiselle. Opettajan työ ymmärrettiin kotona tehtävän työn jatkoksi, yhteiskunnalliseksi äitiydeksi. Uutta oli se perinpohjaisuus ja päämäärätietoisuus, jolla Sara hankki ammattitaitonsa.

Vuonna 1819 Sara Wacklin palasi kotikaupunkiinsa Ouluun ja perusti sinne ensimmäisen tyttökoulunsa, josta tuli pian kaupungin porvaristytärten suosima opinahjo. Koulun opetusohjelma vastasi pojille triviaalikoulussa annettavaa opetusta: Wacklinin tavoitteena oli jatkaa tyttöjen opetusta siitä mihin alkeiskouluissa jäätiin. Koulu oli ehtinyt toimia vain kolme vuotta, kun se tuhoutui Oulun palossa toukokuussa 1822.

Yhtä huono onni oli myös sillä täysihoitolakoululla, jonka Wacklin perusti Amalia Ertmanin kanssa Turkuun vuonna 1823. Koulu oli kaksiluokkainen, ja oppilaita oli parhaimmillaan jopa 60. Hyvin menestyneen koulun toiminta päättyi Turun paloon 1827.


Oulun originellein opettaja

Kaikki oli aloitettava jälleen kerran alusta. Vuonna 1830 Wacklin muutti Ouluun ja avasi tyttökoulun. Kaupungissa toimi tuolloin toinenkin yksityinen tyttökoulu, mutta sen oppimäärä rajoittui lähinnä käsitöihin. Wacklinin koulussa, joka sijaitsi kauppaneuvos Franzénin talon itäpäädyssä, opiskeltiin uskontoa, laskentoa, historiaa, maantietoa, saksaa ja ranskaa.

1830-luvun Oulu oli reilun neljäntuhannen asukkaan kaupunki, jossa miltei kaikki tunsivat toisensa. Pitkä, laiha ja tummapukuinen "tant Sase" tiedettiin originelliksi opettajattareksi, neuvokkaaksi ja huumorintajuiseksi, mutta myös kummalliseksi, teräväkieliseksi, helposti kiihtyväksi ja epäluuloiseksi. Wacklin oli kiinnostunut historiasta ja politiikasta, ja tuttavien kerrotaan tervehtineen häntä usein sanoen: "Nyheter, nyheter Mamsell Wacklin"!

Ennen kaikkea hän oli kuitenkin hyvän opettajan maineessa. Wacklin yhdisti kristillisen näkemyksensä Rousseaun oppeihin lastenkasvatuksesta ja pyrki tekemään opetuksestaan innostavaa ja vaihtelevaa. Ruumiillista kuritusta hän vastusti. Wacklinin koulussa ei ollut luokkia vaan ryhmiä, ja sukkelasanainen opettajatar elävöitti opetusta tarinoilla omasta elämästään ja vanhasta Oulusta. Näytelmät ja retket kuuluivat myös ohjelmaan. Usein tutustumiskäyntien kohteena oli apteekkari Julinin perustama kasvitieteellinen puutarha, joka sijaitsi nykyisten Hupisaarten alueella.


Helsinkiin, Pariisiin!

[Kuva: Helsingfors]

Helsingfors - Capitale de la Finlande. Julkaistu teoksessa Kruskopf, P.: Finska vuer: tecknade efter naturen och lithographierade. Helsingfors: F. Tengström 1837. Helsingin yliopiston kirjasto.


Heinäkuussa 1835 Sara Wacklin toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja lähti vuoden mittaiselle opintomatkalle Pariisiin. Kotimaassa ylempien opintojen harjoittaminen oli vielä mahdotonta, sillä naiset saivat Suomessa oikeuden opiskella yliopistossa vasta 1900-luvun alussa.

Kuukauden kestävä laivamatka ei arveluttanut lujatahtoista opettajatarta, vaikka ystävät varoittelivat matkan vaaroista ja rasituksista. Yksin matkustava nainen oli harvinainen näky vielä 1800-luvun alussa. "Matkustaminen on elämää, sanotaan. Jumalan ihanan maailman näkeminen on ollut minulle suurinta nautintoa maan päällä", Sara kirjoitti ystävälleen Lotta von Julinille.

Pariisissa Sara Wacklin, jo viidettäkymmentä ikävuottaan lähenevä "lappalaisnainen", herätti oululaisella esiintymisellään väliin kummastusta, väliin hymyilyä. Opinnoistaan hän suoriutui hyvin. Vuoden opiskelun jälkeen, kesällä 1836, hän oli suorittanut opettajatartutkinnon ja täyden kurssin ranskan kielessä. Vain matematiikan kuulusteluissa oli vaikeuksia. Sensorit painottivat kuitenkin enemmän tentittävän neuvokkuutta, sukkelasanaisuutta ja huumorintajua kuin matematiikan taitoja. Kerrotaan myös, että kun Wacklin vastaanotti silkkikankaista diplomiaan Meauxin piispalta, hän liikuttui niin, että vaipui hetkellisesti tainnoksiin.

Ranskasta palattuaan Wacklin avasi Helsingin Senaatintorin varrelle triviaalikoulua ja lukiota vastaavan tyttöoppilaitoksen, jossa opettivat mm. kielitieteilijä G. A. Wallin ja pariisilainen ranskankielenopettajatar Theresa Zimmermann. Opetettavat aineet olivat samoja kuin Saran aikaisemmissakin kouluissa: lukeminen, kirjoitus, laskento, uskonto, historia ja maantiede. Kielistä opetettiin ranskan lisäksi saksaa, venäjää ja englantia.

Wacklin osallistui vilkkaasti myös seuraelämään, sepitti runoja ja järjesti seuranäytelmiä. Aiemmin huonollakin tolalla olleet raha-asiat olivat vihdoin kunnossa.

Vaikka koulu oli suosittu, se lakkautettiin yllättäen kolmen vuoden kuluttua. Tämän jälkeen Sara piti vielä neljä vuotta alempaa tyttökoulua, kunnes kesällä 1843 lopetti opettamisen kokonaan. On arveltu, ettei hän katsonut voivansa kilpailla valtiollisen tyttökoulun kanssa, joka aloitti toimintansa syksyllä 1844 johtajanaan Amalia Ertman.


Muuttolinnun matka jatkuu

Jäähyväispuheessaan Wacklin hyvästeli oppilaansa ja ystävänsä. Muuttolinnun matka jatkui jälleen uusiin maisemiin:

Lopetan nyt tämän 37 vuotta kestäneen vastuunalaisen toimeni rakkaassa isänmaassani, missä minulla kuitenkaan ei ole ollut koskaan kotia. Tuli ja ihmisten tylyys ovat pakottaneet minut kuljeksijan elämään – nyt menen kohti vieraan maan outoja oloja; varmaan kotiini, hautaan ei ole enää matkani pitkä.

Katkerien sanojen taustalla vaikutti osaltaan Wacklinin turvakotisuunnitelman kariutuminen. Hän olisi halunnut rakennuttaa Kaivopuistoon huvilan, joka olisi hänen kuolemansa jälkeen toiminut köyhien naisten turvakotina. Hanketta paheksuttiin ankarasti ja virallisesti se raukesi tontinmyynnistä syntyneeseen kiistaan. Ensimmäinen naisten turvakoti avattiin Helsinkiin vasta runsaat kolmekymmentä vuotta Wacklinin kuoleman jälkeen.


Koulumamsellista kirjailijaksi

Syksyllä 1843 Sara Wacklin muutti Tukholmaan, joka oli jo tuolloin todellinen suurkaupunki: sen asukasluku läheni sataatuhatta. Myös kaupungin henkinen ilmapiiri oli vapaampi kuin Suomessa. Eräässä kirjeessään Sara kirjoitti:

Täällä olen oppinut tuntemaan oikeuteni ihmisenä, ja huomaan, miten turvattoman meidän maassamme pitää nöyränä olla myötämielinen, vastoin vakaumustaan kysellä, hymyillä sydämen vuotaessa verta – tullakseen suvaituksi.

Wacklin osti Köpmansgatanilla sijaitsevan kivitalon ja asettui itse asumaan sen neljänteen kerrokseen. Vuokralaisena hänellä oli nuori taideopiskelija Edla Jansson (1817–1908), joka kertoi viettävänsä "tätinsä" kanssa rauhallista elämää enimmäkseen kotona:

Emme ole olleet katsomassa mitään näytelmääkään pitkään aikaan – seuraa olisi meillä kyllin, jos sitä haluaisimme. - - Viihdymme hyvin kotona, olemme vuokranneet soittokoneen joulun hauskuudeksi.

Vapaus koulutyöstä ja toimeentulohuolista mahdollisti ryhtymisen kokopäiväiseksi kirjailijaksi. Ensin suunnitelmissa oli Lyhyt ote Suomen historiasta ynnä muita tietoja Suomen Pohjanmaalta. Tätä varten Wacklin oli lukenut historiallista kirjallisuutta ja tehnyt sukututkimusta. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, ja Sara kääntyi pikkuserkkunsa, Klaran seurakunnan apupapin ja kirjailijan Gustav Henrik Mellinin puoleen. Hän innosti Wacklinia kirjoittamaan lisää ja viimeisteli hänen käsikirjoitustaan. Mellin hankki teokselle myös kustantajan.

Tähänkin työhön Sara paneutui äärimmäisen tunnollisesti. Jo viideltä aamulla hän asettui työpöytänsä ääreen ja ahkeroi muutamia taukoja lukuun ottamatta aina ilta kymmeneen. Tämän jälkeen hän vielä lueskeli vuoteessaan yhteen asti: "Silloin sammutin valot ja kiitin Jumalaa hupaisasta elämästäni ja nukahdin makeaan uneen."

Vastoinkäymisistä ja hienoisesta katkeruudesta huolimatta Wacklin näki itsensä etuoikeutettuna, "yhtenä onnellisimmista ikäneidoista maan päällä". Ilo uudesta, aiempaa suvaitsevammasta ilmapiiristä ei kuitenkaan kestänyt kauan: tammikuun 28. päivä 1846 Sara Wacklinin sappivaivojen ja halvauskohtausten haurastama terveys murtui lopullisesti. Hänet haudattiin Tukholman pohjoistullin ulkopuolella olevaan yhteishautaan.

Testamentissaan Wacklin kielsi varojensa tuhlaamisen kalliisiin hautajaisiin tai muistomerkkeihin. Sen sijaan hän lahjoitti 1000 pankkiriksiä stipendirahastoksi Helsingin yliopistolle. 

Lähteet:

Halila, Aimo: Sara Wacklin ja hänen pohjalaismuistelmansa. – Teoksessa Sara Wacklin: Sata muistelmaa Pohjanmaalta. Suom. Katri-Ingman-Palola. Acta societatis historica ouluensis. Scripta historica XV. Oulu: Oulun historiaseura 2005, V– XVI.

Manninen, Kirsti: Nöyryys ja uhma – Sara Wacklin. – Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Helsinki: Otava 1989, s. 98–114.

Mäki, Päivi: Muutama sananen Sarasta. Sara Wacklinin elämä ja muistelmat. Oulu: Sara Wacklin -juhlavuoden toimikunta 1990.

Pitkänen-Koli, Taina: Sara Wacklin aikansa tulkkina ja uuden airueena. – Kaleva 21.10.1990, s. 22.

Sinisalo, Soili: Edla Jansson-Blommér. – Teoksessa Naisten huoneet: taidetta Ateneumin kokoelmista 1840–1950. Ateneumin julkaisut n:o 6. Helsinki: Suomen taiteen museo Ateneum 1997, s. 8–9.

Tutustu myös näihin