Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Kirjojen kultainen tomu — kouluvuodet

Hälli muistelee pitäneensä koulunkäynnistä ja kirjoista, vaikka elämän ensimmäinen muistiin jäänyt epäonnistuminen tapahtuikin veistontunnilla Tuiran kansakoulussa: muut pojat onnistuvat tekemään itselleen kanteleen, Matti vain epämääräisen "porsaankaukalon". Kiinnostus kirjojen maailmaan korvasi puutteet kädentaidoissa, ja opettaja Agnes Pallarilta lahjaksi saatu Arvid Lydeckenin Tähtimaailmassa (1912) teki lähtemättömän vaikutuksen. Koulukirjojen ja kodin uskonnollisen kirjallisuuden tarjoamat tiedot täydentyivät Oulun silloisen kirjastotalon, "piparkakku-Ainolan" aarteilla:

Kirjastossa minua odottivat kaikki maailman tiedot ja ihmeet, ilot ja surut. Portti mielikuvituksen huikaisevaan maailmaan aukeni, minä astuin empimättä sisään ja päätin vaatimattomasti lukea kaikki kirjat, kannesta kanteen, ensimmäisestä viimeiseen. Tietosanakirjan toinen osa palautti minut kuitenkin todellisuuteen. Arvelin, että pelkkä kaunokirjallisuuskin riittäisi. Flammarion ja Verne sytyttivät mielikuvitukseni roihuksi, jonka valossa näin kaikki lumoavana, salaperäisenä satuna. 
(Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon, s. 481.)

[Kuva: Piparkakku-Ainola]

Ainolan huvila 1800-luvun lopussa. Valok. Ina Liljeqvist. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.


Novellissa Muisto (kokoelmassa Seitsemännen taivaan poika, 1949) Hälli kertoo piparkakku-Ainolan tarinan: tulipalo tuhoaa kirjaston, joka oli "kuin sadusta aineellistunut jättimäinen piparkakkutalo ruskeine seinineen ja lukemattomine taidokkaine koristeleikkauksineen". Novellin minäkertojalle kirjastotalo oli enemmän kuin pelkkä rakennus:

Piparkakkulinnassa oli salaperäinen henki, jonka se tartutti kaikkeen suojissaan olevaan. Sen vaiheilla oli voimakas persoonallisen tuntu, ikäänkuin se ei olisikaan ollut talo, vaan elävä, tietävä, tajuava olento. Tieto oli sen kirjariveissä syvää ja inhimillistä, seikkailu totta, runo vienosti tuoksuvaa. Arkipäivä seisahtui sen ovelle ja kääntyi takaisin.

Lyseossa

Mutta millaista oli olla oppilas noihin nyt vedenpaisumuksen takaisilta tuntuviin aikoihin? Mitenkä eläminen oikein luisti, kun ei ollut radiota, ei äänilevyjä, ei busseja, ei kahviloita, ja elokuvatkin sellaisella asteella, että villin lännen filmin katketessa koneenkäyttäjä huusi, että »Nyt seuraa tappelua pimiäsä tunnelisa.» (Hälli: Kouluajan muistoja.)

Kansakoulun neljänneltä luokalta Hälli jatkoi oppikouluun, Oulun lyseoon. Koulun valinta ei ollut mitenkään itsestäänselvää, sillä Hällin koti oli köyhä ja lyseossa kului kahdeksan pitkää ja kallista vuotta ennen ylioppilaskirjoituksia. Ylioppilaaksi Hälli kirjoitti 1933. Isä oli kuollut pari vuotta aiemmin, mutta isän sisar auttoi Hälliä saattamaan opintonsa loppuun.

Atte Kalajoki muistaa Hällin mainiona voimistelijana, yhtenä niistä huimapäistä, jotka esiintyivät toverikunnan juhlissa jättiläistä rekillä heittäen. Jo alaluokilla virinnyt kirjoitusharrastuskin jatkui Veitikan ja Valon Terhon sivuilla, ja kun lyseon suomen kielen lehtori Anna Leinonen antoi oppilailleen tehtäväksi kirjoittaa runoja, sai hän Hälliltä peräti seitsemänkymmentä runoa sisältävän kokoelman. Kipeästi kaipaamaansa taskurahaa tuleva kirjailija sai kun Oulun viikkolehdet julkaisivat hänen kirjoittamiaan sonetteja ja elegioita.

Lähteet:

Hälli, Matti: Koulu ja kirjasto. Aakkosista alettiin. Oulun kansakoulujen 75 vuotis-juhlajulkaisu. Oulu 1949.

Hälli, Matti: Kouluajan muistoja. Kaltio 8/1959.

Hälli: Matti: Muisto. Seitsemännen taivaan poika. Fantasioita. Helsinki: Otava. 1949.

Tutustu myös näihin