Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Teemana uhma ja yksinäisyys

Hellaakosken nuoruuden runoutta sävyttää palava uhma. Se kohdistuu rankkana niin omaan persoonaan ja sen paikkaan suhteessa toisiin ihmisiin ja maailmaan kuin rooliin runoilijana. Nuoruuden kokoelmissaan Hellaakoski anelee: "Paha painovirhe minusta tee --" (Nimettömiä lauluja 1918). Hän myös kirjoittaa omalaatuisesta toiveestaan jossain määrin humoristisesti:

Voi kun oisi sarvet mulla
pienet käyräpäiset,
tukan alta piilostansa
tuskin näkyväiset.
- -
Pökkääjäksi oisi mulla
lahjat synnynnäiset.
Voi kun saisin sarvet pienet,
pienet käppyräiset.

(Runoja 1916)

Kupiainen liittää Hellaakosken Runoja -ensikokoelmaan runoilijakutsumuksen ehdottomuuden, kiihkon ja kiehuvan sapen. Uransa avauksena Hellaakoski julistaa päämäärästään runoilijana:

- -
Sinut tahdon alastonna,
korutonna, maalitonna,
vailla rihkamaa,
muitten antamaa.

Näytän muotos maailmalle,
huudan joka kuulijalle
niin kuin minä näin
sinut edessäin.

(Conceptio Artis, Runoja 1916)

Uhmakkuus herätti voimakkaita reaktioita arvostelijoissa, jotka viittasivat raakuuteen ja pohjalaiseen yltiöpäisyyteen. Vain kriitikoista myönteisintä viehätti "runoilijan sielussa oleva pieni paholainen".

[Kuva: Aaro Hellaakoski]

14-vuotias Aaro Hellaakoski (keväällä 1908). SKS / Kirjallisuusarkisto.


Elämän, aikuistumisen, rakkauden ja uskonnollisen heräämisen myötä uhman karheus hioutui ja suhde itseen ja ympäristöön sai levollisempia sävyjä. Myöhemmän kauden runoissa löytyy Kupiaisen sanoin jalostunutta uhmaa; paatoksen sijaan sen voimaksi on tullut eetos.

YKSINÄISYYS

Koskia, metsää humisevaa,
polkuja, niukasti poljetuita,
nevoja, joille johdattaa
yksinäisiä pitkospuita.

Sinne, kantamus seljässään,
hiihtäjä häipyi maaliskuussa.
Petäjän kylkeen helisevään
upposi kirves illansuussa.
- -

Yksinäisyyden teema elää Hellaakosken runoudessa loppuun saakka. Nimikkoruno Yksinäisyys kuuluu suomalaisen kirjallisuuden tutkituimpiin ja ylistetyimpiin yksittäisiin runoihin. Vuosikymmenten kuluessa yksinäisyyden teema kantaa Hellaakosken tuotannossa niin tummia kuin kirkkaita värejä liittyen milloin tuomioon, milloin vapauteen. Oli aikoja, jolloin läheisinkään ei päässyt hänen lähelleen. Aviopuoliso Lempi Hellaakoski puhuu valtavasta yksinäisyydestä, joka "joskus kiskaisi Aaron hengen mukaansa".

Lähteet:

Envall, Markku 1990: Sankari vai pelkuri? Aaro Hellaakosken runo "Yksinäisyys". Teoksessa Markku Envall: Onni tieto tuska. Tutkielmia kirjallisuudesta. Helsinki: SKS, 32-51.

Kupiainen, Unto 1953: Aaro Hellaakoski: ihminen ja runoilija. WSOY: Porvoo.

Sala, Kaarina 1993: Aaro Hellaakosken syntymästä 100 vuotta. Emäntälehti Martat 6/1993.