Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Konsuli Brennerin jälkikesä

[Kuva: Konsuli Brennerin jälkikesä]

Koskenniemen ainoa romaani Konsuli Brennerin jälkikesä (1916) kertoo porvarissuvun kukoistuksesta ja hiipumisesta uuden aikakauden kynnyksellä. Se on myös rakkauskertomus ja kolmiodraama. Tapahtumat sijoittuvat 1880-luvun Ouluun.

Oulun merellisyys näyttäytyy romaanin alussa, kun oululainen nuorimies Herman Brenner saapuu Lyypekistä naidun nuorikkonsa Klaran kanssa fregatilla Toppilansalmen redille. Sukulaiset odottelevat huvilalla Hietasaaressa:

Kaikki kiiruhtivat ikkunoihin. Regina oli todella jo vähentänyt purjeitaan, tehnyt kauniin luovin heikkenevässä tuulessa salmea kohti, ja valmistautui ankkuroimaan jonkin matkan päähän redille. Iltarusko ampui laukauksiaan.

Tärkein Oulun maisemaan liittyvä elementti romaanissa on koski. Sen äänen Klara kuulee heti ensimmäisenä iltanaan kaupungissa, ja kuulohavainto toistuu teoksessa monta kertaa:

- Mitä se on? hän kysyi kuiskaten ja kuunnellen koko olennollaan.
- Kosket, sanoi konsuli.
- Kosket, toisti Klara. Ja hetken perästä hän lisäsi:
- Niistä ei Herman ole kertonut. Voinkohan minä niihin koskaan tottua. Niiden äänessä on jotain pelottavaa..
- Ne ovat kohtalon ääni. Näillä seuduilla.

Romaanin päähenkilö, 50-vuotias konsuli Otto Brenner johtaa kauppahuonetta isänsä kuoleman jälkeen. Lyhyt avioliitto tukholmalaisen Agda Vesterbergin kanssa oli päättynyt parikymmentä vuotta sitten vaimon karattua toisen miehen kanssa. Pariskunnan Herman-poika oli jäänyt Brennerin kasvatettavaksi.

Mieheksi varttuneen, mutta kypsymättömän Hermanin avioliitto osoittautuu onnettomaksi. Hulttiomainen Herman kulkee omia teitään, ja säälistä avioliiton solminut Klara huomaa tehneensä virheen. Aviopari elää käytännössä erillään, mikä on julkinen salaisuus Oulussa.

Oton ja Hermanin välit kiristyvät, kun Herman väärentää konsulin nimen pelivelkojen katteeksi tehtyyn vekseliin. Konsuli epäilee, ettei Brennerin suvulle vieraalla tavalla käyttäytyvä ja ulkonäöltäänkin poikkeava Herman ole hänen oma poikansa. Kun punatukkainen "pirunpoika" Herman viettelee konsulin kirjanpitäjän nuoren, viattoman Katri-tyttären, epäilykset muuttuvat varmuudeksi. Samoihin aikoihin pidättyväinen Otto tunnustaa rakastavansa omaa miniäänsä Klaraa. Klara vastaa tunteisiin syvää syyllisyyttä tuntien.

Intohimoinen rakkaus merkitsee uutta kukoistusta – "jälkikesää" - vanhenevalle miehelle. Lisääntynyt energia vilkastuttaa myös Brennerin liiketoimia. Kaikki hiipuu kuitenkin Klaran kuolemaan; hän menehtyy vilustumiseen pelastettuaan itsemurhaa yrittäneen Katrin koskesta. Menetettyään Klaran konsuli luopuu vähitellen kaikista liiketoimistaan. Romaani päättyy hänen kuolemaansa, mikä merkitsee Brennerin suvun loppua.

Melodramaattisen rakkausjuonen rinnalla Koskenniemi kuvaa ironisesti uuden aikakauden murrosta liike-elämässä. Vastakkain ovat aristokraattinen, sivistynyt Brenner ja nousukasmainen, sivistymätön Hänni. Brenner pyrkii sukuperinteitä kunnioittaen kasvattamaan omaisuutta rehellisin keinoin. Hänen toimiensa päämääränä on myös Oulun yleinen vaurastuminen.

Romaani päättyy kuvaukseen vanhan Regina-fregatin muodonmuutoksesta konsulin kuoleman jälkeen. Se symbolisoi vanhan merenkulkusuvun loppua ja uuden aikakauden koittoa teknisen kehityksen myötä. Purjelaivakauden "hidas" elämä kauneusarvoineen saa väistyä tehokkuuden tieltä:

Seuraavana kesänä ilmestyi Regina uudelleen vanhoihin satamiinsa. Mutta sen kaunis taklaus oli poissa ja sen paikalla oli savuava höyrypiippu. Sillä oli uusi nimikin "Tulevaisuus" ja uusi omistaja, Hänni ja Kumpp.

Niin kulkivat kaupunki ja maakunta ja niiden porvarit vähitellen uutta aikakautta kohti.

Romaania 1930-luvulla arvioinut Lauri Viljanen ei pitänyt sitä kovin onnistuneena. Viljasen mukaan 1800-luvun lopun Oulun porvariston elämä oli vierasta Koskenniemelle, ja kuvaus oli jo ilmestyessään vanhentunutta. Lisäksi teoksen "vuosisadan lopun" raukea tunnelma – dekadenssi – oli Viljasen mukaan liian kirjallista. Dekadentteja piirteitä romaanissa ovat esimerkiksi kuolemankaipuu, kohtalonusko, verisiteiden korostaminen sekä vanhan suvun rappeutuminen. Nykylukijaa teoksessa kiinnostaa vanhan Oulun kuvaus.

Konsuli Brennerin jälkikesää on verrattu Thomas Mannin romaaniin Buddenbrookit (1901, suom. 1925). Kummassakin on vanha, hieno suku, jonka rappiota kirjailija kuvaa sekä isän ja sukuun sopeutumattoman pojan suhde. Koskenniemen lesken mukaan hänen miehensä tutustui Mannin teokseen kuitenkin vasta 1920-luvun vaihteessa.

Lähteet:

Huhtala, Liisi 1985: Oulu omansa ottaa? Teoksessa Runoilijan monet kasvot. Kirjoituksia V. A. Koskenniemestä. Toim. Kerttu Saarenheimo. Kirjallisuuden ja musiikkitieteen laitos. Sarja A. N:o 13. Turku: Turun yliopisto.

Viljanen, Lauri 1935: V. A. Koskenniemi: hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY.

Tutustu myös näihin