Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Job  

[Kuva: Job]

Job (2008) on omaelämäkerrallisia viitteitä sisältävä taiteilijaromaani, joka pohtii kirjailijan kovaa osaa mutta toisaalta myös ironisoi kärsivän taiteilijan myyttiä. Kirjailijan asema Suomessa on keskusteluttanut muutenkin: kirjailijan ammatin nurjista ehdoista kertovat esimerkiksi Hannu Raittilan teos Kirjailijaelämää (2006) sekä Kari Levolan toimittama Kirjailijan työmaat (2007).

Röyhkän taiteilijaromaanin otsikko on kaksimerkityksinen. Se viittaa sekä Raamatun samannimiseen kovanonnenpoikaan että raakaan kirjailijantyöhön, "jobiin". Omaelämäkerrallista kytköstä vahvistaa kirjan tummasävyinen kansikuva, jossa Röyhkä itse synkistelee ankeassa porttikongissa.

Kansi ansaitsee huomion sikälikin, että tekijän nimi syrjäyttää taka-alalle jäävän, paljon pienemmän ja vaatimattomasti pienellä alkukirjaimella kirjoitetun teoksen nimen. Ratkaisu ilmentää sitä, että Röyhkä on brändi-kirjailija, jonka nimi myy. Nyt mainostetaan "uusinta Röyhkää".

Näin Röyhkäkin on tieten tai tahtomattaan osa kaupallista systeemiä, jota vastaan hän toisaalta kirjassaan kapinoi. Kansi on kenties kustantajan sanelema, mutta yhtäkaikki sen ironia toimii. Jobin kirjailija-kertoja tiedostaa yhä kipeämmin sen, että kyyniset ja laskelmoivat kaupalliset arvot määrittelevät nykypäivän taiteilijaelämää:

Nyt 2000-luvulla kirjailijoista on tullut kauppamiehiä ja sovinnaisia julkisuuden hahmoja. Kirjamessuilla ja kirjakauppojen kohtaamispaikoilla kirjailijat käyvät mainostamassa viimeisintä teostaan ja yrittävät samalla antaa hyvän ja lupsakan kuvan itsestään. Kommunistit ja huoripukit ovat mennyttä aikaa, nykykirjailija on enemmän bisneshenkisesti ajatteleva ahertaja, joka haluaa rikastua niin kuin kuka tahansa. Kustantajat ja kriitikotkin puhuvat enimmäkseen myyntiluvuista ja kirjallisuuspalkinnot tähtäävät myyntilukujen kasvattamiseen.


Onnekas vai kirottu?

Jobin minäkertoja on 47-vuotias, roiseilla romaaneilla kohtalaisesti menestynyt mutta parhaat vuotensa jo auttamattomasti nähnyt panomieskirjailija, joka suhtautuu kirjailijuuteensa illuusiottomasti. Hän kirjoittaa selvitäkseen arjestaan, jota raskauttavat avioero, rahahuolet, asunto-ongelmat, masentavat luuseriystävät, sukkulointi kolmen rakastajattaren välillä sekä kamppailu lasten yhteishuoltajuudesta. Ratkaisuna on yritys ottaa neljäs rakastajatar, joka voisi iältään olla hänen tyttärensä.

Tämän monimutkaisen asetelman ylläpitäminen on työlästä ja purkautuu odotetusti ennen pitkää totaaliseksi katastrofiksi, mutta ennen sitä minäkertoja pohtii, mikä tekee hänen elämänsä elämisen arvoiseksi. Hyviä asioita ovat luonto, huumori, hyvä ruoka ja olut, lapset, vanhat bändit ja leffat, vapaus ja tietysti naiset. "Rakastajattaret ovat hyviä, niiden kanssa ei vajota ukko ja akka-asteelle, vaan suhde säilyy viihdyttävänä", hän tarkentaa.

Listaus on hänen manifestinsa ja oman elämäntavan puolustus, jota kuitenkin varjostaa jo tuskallinen tietoisuus rakastajattarien – hänen muusiensa – loittonemisesta kukin omaan suuntaansa, sekä pelko siitä, ettei hän selviäkään rahaongelmistaan. Eräässä Jobin avainkohdassa minäkertoja pohtii, onko hän siunattu vai kirottu:

    Yöllä en saa unta. Kaikki muut 47-vuotiaat keskittyvät perhe-elämään tai ryyppäämiseen. Niillä on ura, ne juonittelevat ja kamppailevat menestyäkseen, keräävät omaisuutta, vaihtavat autoa, puolisoa, asuntoa, yrittävät tulla toimeen vieraantuneitten kakaroidensa kanssa. Muutamilla on syrjähyppyjä, muttei kenelläkään ole samanlaista kuin minulla.

Olenko onnekas vai kirottu? 


Kirjailija-Job

Kun Röyhkän kirjailija pitää itseään lahjakkaana, mutta kokee tulleensa väärinymmärretyksi, hän rinnastuu raamatulliseen kaimaansa, jota Jumala koettelee kohtuuttomilla vastoinkäymisillä. Romaanin raamatullinen kanssateksti käsittelee juuri kärsimyksen ongelmaa: miksi Jumala, jonka pitäisi olla hyvä, kuitenkin sallii hurskaan Jobin kärsimyksen?

Röyhkän kirjailija-Jobin romahtaminen on hyvin motivoitu ja pelottavan mahdollinen. Vastoinkäymiset alkavat pienistä, arkisista sattumuksista ja kasvavat lopulta musertaviksi iskuiksi. Ensimmäinen varoittava signaali on ehkä lastenrattaiden pyörän irtoilu matkalla tarhaan, ja sitä seuraa lukuisia muita epäonnistumisia.

Ratkaiseva käänne tapahtuu, kun ex-vaimo muuttaa lääkärimiehineen Tanskaan ja vie lapset mukanaan. Suhde nuoreen kirjailijanalkuun, parikymppiseen Kirsiin, kariutuu sekin mahdottomuuteensa. Kirsin kömpelö esikoisromaani saa huikean julkisuusnosteen; kirjailija-kertojan oma novellikokoelma taas noteerataan vain laimeasti. Hänen ammatillinen itsetuntonsa romahtaa, hän ajautuu kokainistiksi, luopuu asunnostaan ja alkaa bunkata luuseriystävän nurkissa. Hän on pohjalla.


"Can't get no! Satisfaction"

Kirjailija päättää lähteä rakastajattarensa, kuvataiteilija Veeran perään New Yorkiin: "Minun on pakko aloittaa kaikki uudestaan muualla tai tuhoudun". Uuteen alkuun sisältyy samankaltainen eksistentialistinen tyhjyyden kokemus kuin Avecin lopussa. Kirjailijaminä on luopunut kaikista tavaroistaan ja lähtee mukanaan vain muutama vaatekappale ja kannettava tietokone: "Kukaan ei ole saattamassa. Kone nousee yötaivaalle. Suomessa tuikkii muutama valo. Sitten ympärillä on vain tyhjyyttä."

Romaanin epilogissa kirjailija kertoo asuvansa New Yorkin taiteilijakortteleissa Veeran luona. Tämä on hommannut kirjailijan vieroitukseen ja odottaa hänen lastaan. Kirjailija on käsikirjoittajana elokuvassa, jonka ohjaaja, Inez-niminen baskinainen, on hänen uusi rakastajattarensa...

Jobin päähenkilöä riivaava toistamispakko siirtää tulkinnan painopistettä ulkoisista sisäisiin syihin. Job on sisäisesti tyydyttämättömän ihmisen kuvaus. Rolling Stonesien biisin sanoin:

I can't get no satisfaction
I can't get no satisfaction
And I try, and I try, and I try, and I try
I can't get no, I can't get no satisfaction. 

Tutustu myös näihin