Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Jos et pelkää pimeää (1991)

Jos et pelkää pimeää kertoo muutamasta kuukaudesta 16-vuotiaan Ainon elämässä. Päällisin puolin kaikki on hyvin: Aino käy koulua, hänellä on kavereita ja turvallinen koti. Hän kokee kuitenkin olevansa "jollakin lailla itseltäänkin kateissa" ja tavoittelee "täydellisen itseyden olotilaa". Koti näyttäytyy "saakelin idyllinä", ja suhde äitiin on umpisolmussa:

- Sä et oo mun ihminen, Aino ajatteli. Enkä minä sun. Kaikkia ihmisiä ei oo pakko hyväksyä, vaikka ne sattuukin olemaan samaa perhettä. Ja miten sä voisit olla mun äiti, kun me ollaan niin erilaisia. - - (11-12)

[Kuva: Jos et pelkää pimeää]

Aino pitää itseään ei-toivottuna, eikä päästä ketään lähelle. Aikuisuus merkitsee vankilaa, "ajan ja paikan vangiksi jäämistä" (87). Aino kavahtaa ajatusta valmiista elämisen mallista, mitä myös oma perhe hänelle edustaa:

Meidän pitäisi muodostaa tasasivuinen kolmio, hän ajatteli. Ne haluaisivat kauniin, täsmällisen kuvion, mutta minä olen oma, erillinen kuvio. Minä olen rosoinen viiva, joka kulkee poispäin. (130)

Kuusrockissa Aino tapaa muutamaa vuotta vanhemman Kimin. Kim on valoisa ja fiksu nuori mies, kalastajan poika, vanhempansa varhain menettänyt. Hän aloittaa tosikon ja sulkeutuneen "Kärtty-Kyllikin" kesyttämisen lempeän huumorin keinoin:

- Tietkö, sä oot ku kävelevä pakastin, Kim sanoi.
- No mihis sun lämpöpatteris lähti? Aino heitti takaisin.
- Huono rinnastus, hei. Jos pysytään kodinkoneissa, sun kuuluis sanoo että hella.
- Mä inhoon tollasia vitsien vääntäjiä. (15)

Liisi Huhtalan mukaan Kim edustaa uutta poikaa 1990-luvun alun kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa. Empaattinen Kim osaa jopa laittaa ruokaa. Hänet voi tulkita myös nais- ja tyttökirjallisuuden arkkityyppiseksi mentoriksi, jonka tehtävänä on jalostaa nuorta naista.

Ainon ympärilleen rakentama suojamuuri säröilee hitaasti. Loppusyksystä Aino ja Kim viettävät kahdenkeskisen viikonlopun mökillä. He rakastelevat, mutta Ainon on yhä vaikea ottaa vastaan rakkautta:

- Mä rakastan sua, Kim sanoi.
- Sä et voi rakastaa mua ku mä en oo syntyny rakastettavaksi.
- Sitä varten sä just ootki syntyny. Kaikki syntyy sitä varten. (133)

Kertomuksen loppuratkaisu on traaginen. Teos päättyy kuitenkin Ainon kauniisiin ja lohdullisiin ajatuksiin pelosta ja rohkeudesta; sanat on osoitettu Kimille:

Eivät pelkureita ole ne, jotka sanovat ääneen olevansa. Rohkeat uskaltavat tunnustaa puutteensa. Minä olen elämän pelkuri, et sinä. (154)

Maila-Katriina Tuominen luonnehti teosta "rakkausromaaniksi sanan vivahteikkaim-
massa merkityksessä". Maria Santalo totesi Laineen saaneen "jopa uneliaan Oulun heräämään eloon" ja kaupunkikuvan taltioituneen myönteisesti muistiin aina pikku kuppiloita myöten. Jos et pelkää pimeää oli Topelius-palkintoehdokas vuonna 1992.

Tutustu myös näihin