Tekstin koko A- A+

V. A. Koskenniemen karaiseva Pohjola

"Soikoon Oulun Merikosken jäinen, helisevä harppu edelleenkin suuriin ajatuksiin ja suuriin tekoihin kutsuen, karaisevana ja innostavana isänmaamme äärestä ääreen!" huudahtaa V. A. Koskenniemi puheessaan Pohjois-Pohjanmaan Maakuntaliiton perustamisjuhlassa 1931.

Lausumassa tiivistyy Koskenniemen pohjoista koskevien kirjoituksien yhteinen piirre: paikallinen kotiseututunne valjastetaan palvelemaan laajempia kansallisia pyrintöjä. Pohjoisuus karaisee; se tuottaa kovuutta, jota tarvitaan kampailtaessa yhtenäisen kansakunnan edestä.

Esimerkiksi Koskenniemen "Nuijamiesten marssissa" (1913) pohjoisen luonnon karaisevuus esitetään vahvuudeksi, joka auttaa taistelussa helpommissa oloissa veltostunutta vihollista vastaan.

          - -
          On meidät vihurit valinneet,
          yöt meille salansa uskoneet,
          on antanut hukka hampahansa
          ja ilves varmimman katseistansa.
          Meill` on halla ja yö, meill` on hanki ja jää –
          pelätkää, pelätkää!
          - -

Pohjoinen viima on Koskenniemelle kylmyydessäänkin myönteistä, karaisevaa käyttövoimaa, joka voidaan ohjata kansallisen yksimielisyyden äänitorven läpi, kuten runossa "Pohjatuulen torvi" (1930):

          - -
          Sinä pohjatuuli, kotoisin
          olet tuulista maailman meille.
          Sinä puhallat rautaa rintoihin
          ja routaa elomme teille.
          Ja jos heikot ja hennot lumota voi
          kesä katoova harhallansa –
          kun, pohjatuuli, sun torves soi,
          me olemme yksi kansa.

"Euroopan itäisenä portinvartijana" Suomi ei ollut Koskenniemen ajattelussa vain oman pohjoisen vapautensa puolustaja, vaan turvasi myös yhteispohjoismaista Pohjolaa. Ajoittain Koskenniemen Pohjola laajenee jopa kansallissosialistien myyttistä pangermanismia muistuttavaksi haltioitumiseksi, mistä on kotiseudun rakkaus jo melko kaukana.

Tärkeintä Koskenniemelle oli yhtenäisen Suomen luominen, jolloin etelän ja pohjoisen ero jää yhdentekeväksi. Rajansa hän veti mieluummin idän ja lännen, sivistyksen ja barbarian välille.

Teksti: Veijo Pulkkinen

Tutustu myös näihin