Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Aforismit

V. A. Koskenniemi julkaisi aforismeja jo 1910-luvun alkupuolella Aika-lehdessä. Hän käytti nimimerkkiä Vox. Sikermä "Sääskiä" sisältää ajankohtaisiin ilmiöihin tähdättyjä satiirisia pistoja, jotka poikkeavat perinteisen elämänviisauden linjasta, esimerkiksi:

Meidän sanomalehtiresensenttimme ovat säännöllisesti pegasuksen seljästä heittämiä. Mikä hurjapäinen pegasus! Mikä hirvittävä aivotärähdys!

Puoluelehden neekeri neuvomassa vapaalle kirjailijalle julkisen sanan pitelyä: tohvelisankari, joka kerskaa onnellisemman naapurinsa edessä.

Koskenniemi jatkoi aforismien kirjoittamista lähes koko elämänsä. Mietelmiä syntyi ikään kuin runouden, esseistiikan ja päiväkirjatekstien sivutuotteina; lähtökohtana oli inspiraatio. Aforistiikasta tuli 1950-luvun tuotannon kannalta keskeinen laji, kun lyriikka "ei enää antautunut hänelle". Ensimmäinen kokoelma Matkasauva ilmestyi vuonna 1926, Elokuisia ajatuksia, Ihmisosa ja Valittuja mietelmiä kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin. Aforismeja ja runositaatteja julkaistiin myös useana vuonna ilmestyneessä kalenterimuotoisessa Vuoden päivät –syntymäpäiväkirjassa. Laaja kokoomateos Vaeltava viisaus todistaa tänäkin päivänä Koskenniemen laajan perehtyneisyyden kansainväliseen aforistiikkaan.

[Kuva: Vuoden päivät]

Koskenniemi tunsi hyvin aforistiikan teoreettiset vaatimukset ja perinteen. Hän tarkasteli lajin historiaa ja olemusta artikkelissaan "Vähän aforismin käsitteestä" (1952). Hänen mukaansa aforismi edellytti mielikuvitusta, assosiointikykyä, kielen keinojen hallintaa ja varmaa tyylitajua. Koskenniemi varoitti lajia vaanivista itsestäänselvyyksien ja ajatuksen hämäryyden vaaroista, mutta meni joskus itsekin ansaan. Nykylukijaa hymyilyttää itsejohdetuilla vierasperäisillä sanoilla keikarointi, esimerkiksi: Maan tähti: Jumalan pieni oublietti maailmankaikkeuden tähtimyriaadien keskellä.

Suomalaista aforistiikkaa tutkineen Markku Envallin mukaan subjektiivisen näkemyksen terävyys, selkeys ja ytimekkyys ovat ominaista Koskenniemen parhaille mietelmille. Sekä Koskenniemi että Envall jakavat käsityksen aforismin sukulaisuudesta runoudelle ja filosofialle. Koskenniemen aforistiikka kertaa ja kehittelee antiikin kirjallisuutta, uuden ajan kirjailijoista häntä lähinnä ovat La Rochefoucauld, Goethe ja Nietzsche. Keskeisiä aiheita ovat minuuden problematiikka, inhimilliset heikkoudet, ihmisen ikäkaudet, taide, luonto ja uskonto. Kaunokirjalliset tai todelliseen ihmiseen liittyvät mietelmät eivät myöskään ole harvinaisia. Ajattomimmat ja mieleenpainuvimmat aforismit rakentuvat yhdelle tai kahdelle lauseelle:

Tie, jota on helpoin vaeltaa, ei aina johda kauimmaksi.

Vaarallisin ennakkoluuloistamme: usko ettei meillä niitä ole.

Koskenniemen perinteistä elämänviisautta edustava aforistiikka joutui 1950-luvun lopulla Nenän (= Pentti Saarikosken) terävän pilkan kohteeksi:

Säihkyvä äly, jota on verrattu miekkaan, muuttuu varsin nopeasti narrin tiukuseksi, ellei sitä aina silloin tällöin pistetä ylvään vaikenemisen tuppeen.

Pekka Tarkan jyrkän arvion mukaan "Nenän aforismiparodia murhasi yhdellä iskulla Koskenniemen ja koko hänen perinteensä." Envallin mielestä Koskenniemen aforistiikka "ei ole vielä sanonut viimeistä sanaa". Viimeksi Koskenniemen mietelmiä on julkaistu teoksessa Aforismin vuosisata: lauseita ja ajatuksia 54 suomalaiselta aforistikolta (1997). 

Lähteet:

Envall, Markku 1985: Rauniot tähtivalossa. V. A. Koskenniemi aforistikkona. Teoksessa Kurkiauran varjo. Esseitä V. A. Koskenniemestä. Toim. Touko Siltala. Helsinki: WSOY.

Envall, Markku 1987: Suomalainen aforismi. Keinoja, lajeja, rakenteita, ongelmia. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Koskenniemi, V. A. 1955: Vähän aforismin käsitteestä. Teoksessa Kootut teokset IX. Helsinki: WSOY.

Tarkka, Pekka 1996: Pentti Saarikoski: vuodet 1937-1963. Helsinki: Otava.

Tutustu myös näihin