Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Nuorena miehenä Helsingissä

Opiskeluvuodet

Vaikka olin saapunut Helsinkiin opiskelemaan, muodostuivat varsinaiset kandidaattiluvut minulle kuitenkin sivuasiaksi, välttämättömäksi pahaksi, johon oli häpeän vuoksi alistuttava. (Vuosisadanalun ylioppilas, 1947)

Veikko Forsnäs kirjoittautui Keisarillisen Aleksanterin yliopiston historiallis-kielitieteelliseen tiedekuntaan syksyllä 1903. Nuori ylioppilas suhtautui akateemisiin opintoihin penseästi, eikä hänellä ollut selkeitä ammatillisia päämääriä. Pedagogiksi Forsnäs ei ainakaan halunnut, vaikka omat sisaret opiskelivat opettajiksi. Tiedemiehen ura kiinnosti, mutta hän epäili omia kykyjään ja taloudellisia mahdollisuuksiaan. Sanomalehtimiehen ja kirjailijan ura kangasteli mielessä epämääräisenä haaveena. Perhe toivoi Veikosta maisteria, ja siihen hän alistui.

Penseys muodollisia opintoja kohtaan ei johtunut tiedonhalun puutteesta. Koskenniemi kyllästyi lukemaan "muiden antamia läksyjä" jo kouluvuosina Oulussa. Suurkaupunki Helsinki tarjosi sosiaalisia suhteita ja tiedollisia virikkeitä pohjoisen pikkukaupungista tulleelle nuorelle miehelle yliopiston ulkopuolellakin. Tärkein uusista ystävistä oli kemian ja filosofian opiskelija Janne Valmari, jonka kanssa Forsnäs jakoi pessimistisen elämännäkemyksen ja kiinnostuksen aikakauden filosofiaan – Schopenhaueriin, Nietzscheen ja Wilhelm Ostwaldiin. Kirjailija Kyösti Wilkuna – Oulun klassillisen lyseon poikia hänkin – kuului myös ystäväpiiriin.

Wilkuna kuvasi Veikko Forsnäsiä Veli Forsbergin hahmossa romaanissa Vaikea tie (1915), joka kuvaa suurlakkosyksyä 1905 ylioppilasnuorukaisen näkökulmasta. Markus on Vilkunan alter ego:

Veli Forsberg oli pienenpuoleinen, teräväpiirteinen nuorukainen, jonka kalpeutta lisäsivät tukan ja kulmakarvojen tummuus sekä ylähuulessa sarastavat mustat viiksien alut. Hän oli kaupunkilaislapsi virkamieskodista sekä useita vuosia Markusta nuorempi. Mutta hän oli varhain kypsynyt ja niin paljon suuremmat kuin Markuksella olivatkin elämänkokemukset, tunsi hän itsensä kuitenkin Veljen rinnalla älyllisessä suhteessa kehittymättömämmäksi. --

[Kuva: V. A. Koskenniemi]

V.A. Koskenniemi WSOY / Daniel Nyblin


Vuosisadanalun ylioppilaassa Koskenniemi totesi, että "moninaisia vaiheita eläneenä Wilkunalla oli paljon suurempi kokemusvarasto kuin minulla, joka luultavasti hänen silmissään vaikutin aikamoiselta mammanpojalta". Muistelmateos antaa hyvän kuvan 1900-luvun alun Helsingistä opiskelu- ja kulttuurikaupunkina, myös niistä ulkopuolisuuden tunteista, joita nuori Forsnäs koki muualta tulleena. Paikoitellen sävy on yllättävänkin intiimi ottaen huomioon Koskenniemen pidättyväisen luonteen. Hän kertoo paristakin (onnettomasta) rakastumisesta ja pohtii suhdetta naiseen oman sukupolvensa näkökulmasta: "Olimme suhteessamme toiseen sukupuoleen aina ensi sijassa rakastajia".

Eino Kaliman merkityksestä kirjailijanuran kannalta Koskenniemi muisteli:

En milloinkaan voi unohtaa sitä innostuttavaa lämpöä ja myötäelämisen kykyä, millä hän suhtautui kuulemaansa. Jos jollekin kuuluu "kunnia" – oikeammin tietenkin olisi sanoa: vastuu – minun "löytämisestäni", niin kuuluu se Eino Kalimalle. Hän ei saanut mitään rauhaa, ennen kuin olin antanut hänen kopioida joitakin lyyrillisiä kappaleitani, joita hän sitten luki omille tuttavilleen ja ystävilleen.
(Vuosisadanalun ylioppilas, 1947)

Kalima kuului kirjailija Maila Talvion ja hänen puolisonsa professori J. J. Mikkolan kirjalliseen piiriin, mihin hän vei ystävänsä vuonna 1905. Koskenniemestä tuli nopeasti piirin arvostettu vieras.

Muista aktiviteeteista huolimatta Koskenniemi kuunteli tunnollisesti muun muassa Eliel Aspelin-Haapkylän estetiikan ja Arvi Grotenfeltin filosofian luentoja. Aineyhdistelmään kuului myös taidehistoria. Hän suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon joulukuussa 1907. Isoäidin painostuksesta hän suostui hankkimaan silinterihatun akateemisen arvon merkiksi, mutta lupautui käyttämään epämukavaa päähinettä vain häissä ja hautajaisissa.

Veikko Forsnäs suomensi sukunimensä Koskenniemeksi Snellmanin päivänä vuonna 1906, samoin hänen äitinsä ja sisarensa. Runoilijanimeksi vakiintui V. A. Koskenniemi. 

Tutustu myös näihin