Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Kirjallisuudentutkija ja -opettaja

Kirjallisuudentutkija

[Kuva: Koskenniemen teos Alfred de Musset]

V. A. Koskenniemi ei tietoisesti tähdännyt kirjallisuudentutkijan uralle. Hän oli kirjailija ja lehtimies ottaessaan vastaan Turun yliopiston kirjallisuuden professuurin vuonna 1922. Uudessa työssään Koskenniemi säilytti samat lähtökohdat ja päämäärät kuin lyyrikkona ja esseistinä. Hän kirjoitti ja luennoi enemmän tunteella kuin älyllä, teorioita kaihtaen. Luova persoonallisuus oli tulkintojen lähtökohta. Koskenniemi kiinnostui syvällisesti vain sellaisista taiteilijoista, joiden toiminnalla hän katsoi olevan länsimaista eurooppalaista kulttuuria kannattava merkitys. Suurimpana nerona hän piti Johann Wolfgang von Goetheä. Koskenniemi julkaisi kaksi laajaa Goethe-tutkimusta: Nuori Goethe ja Goethe, keskipäivä ja elämänilta. Kiinnostus 1800-luvun ranskalaiseen lyriikkaan synnytti elegantin tutkielman romantikkorunoilija Alfred de Musset´stä. "Inspiroidusti kirjoitettu" kirjailijamonografia Maila Talviosta ilmestyi vuonna 1946.

Koskenniemi suhtautui perinteiseen positivistiseen kirjallisuudentutkimukseen kriittisesti jo 1910-luvulla. Hänen mielestään positivistien elämäkerrallinen ja kulttuurihistoriallinen tosiasia-aineisto hukutti taiteilijan luovana yksilönä. Koskenniemi liittyi näkemyksissään saksalaiseen Geistesgeschichte-koulukuntaan, etenkin Friedrich Gundolfiin, sekä nietzscheläis-spengleriläiseen elämänfilosofiaan. Gundolfilainen lähestymistapa korosti alkuelämystä ja suuren kirjailijan ylivertaisuutta.

Koskenniemelle Aleksis Kivi oli alkuperäinen, synnynnäinen nero, joka teki omasta elämästään taidetta. Kiveä ohjasi "tiedoton kaipuu uutta kauneutta ja uutta elämännäkemystä kohti", ja hän "ammensi persoonallisuuden syvimmistä lähdesuonista". Koskenniemi löysi Kiven tuotannosta "faustista sankaruutta", "uneksitun Arkadian" ja "homerolaisen vision". Tutkijanakin Koskenniemeä ohjasivat runoilijan ominaisuudet - intuitio ja mielikuvitus. Tyyliltään runollinen Aleksis Kivi (1934) on lähellä kaunokirjallista esseetä, mutta noudattaa valittua teoreettista lähestymistapaa johdonmukaisesti. Kiven teosten kytkökset eurooppalaiseen kirjallisuuteen – Homerokseen, Cervantesiin, Goetheen – sekä Koskenniemen väite Kiven teilaajan August Ahlqvistin huumorintajun puutteesta jäävät nykylukijankin mieleen.

Koskenniemi arvosti Viljo Tarkiaisen perusteellista Kivi-monografiaa (1915), mutta hänen mielestään siitä puuttui "vapauttava kokonaisnäkemys":

Tarkiaisen voima on pikkuseikoissa, kun sen sijaan synteesi, kokonaiskuva, usein jää hänellä niin sanoakseni avoimeksi. On kuin hän toisinaan katsoisi aihettaan liian läheltä eikä sen tähden näkisi metsää puiden takia.
(Kirjoja ja kirjailijoita I, Kootut teokset VI, 1955)

Koskenniemi kirjoitti, että Kivi oli löydettävissä ainoastaan omista teoksistaan, ja hänen luonteensa oli "kuin auerten ympäröimä saari, jonne vain mielikuvitus voi osoittaa meille tien". Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen kehityslinjoja tutkineen Yrjö Varpion mukaan Koskenniemen Kivi-tutkimusta kannattelee aristokraattis-autonominen kirjallisuuskäsitys, jossa aika ja kirjailijan ulkoiset elämänvaiheet ovat merkityksettömiä; Tarkiainen lähti liikkeelle teosten tekstianalyysistä ja kirjailijan elämäkerrasta. Hannes Sihvo sijoittaa tuoreessa Kivi-tutkimuksessaan (2002) Koskenniemen Kivi-monografian Viljo Tarkiaisen positivistisen ja Lauri Viljasen uuskriittisen tulkinnan välimaastoon. Tarkiaisen tutkimus on Sihvollekin "peruskivi".


Kirjallisuudenopettaja

V. A. Koskenniemi oli ahkera ja suosittu luennoitsija, vaikka hän viihtyi paremmin kirjoituspöydän ääressä kuin katederin takana. Itse asiassa hän arvotti kirjoittamisen puhumista korkeammaksi inhimilliseksi toiminnaksi. Elämäkerran kirjoittaja Lauri Viljanen kuvaa luennoivaa professoria humoristisesti:

Hiukan poikamaisen reippaasti ja aina miltei oscarwildemäisen huoliteltuna Koskenniemellä oli tapana professorinvirkansa alussa harpata kateederiin. Milloin aihe tempasi luennoitsijan mukaansa – muistan erikoisesti luennon "Nietzsche lyyrikkona" – sai hänen esityksensä tavallisesti suurpiirteisen ja hiukan kumean nousun; milloin taas itse Goethen teoriat väreistä ja välileuanluusta pyrkivät häntä ikävystyttämään, saattoi lyyrikon katse harhailla hiukan poissaolevana kirkkaissa ilmoissa Kauppatorin yllä.
(V. A. Koskenniemi. Hänen elämänsä ja hänen runoutensa, 1935)

Turun yliopiston kirjallisuuden oppituoli kattoi Koskenniemen aikana sekä yleisen että kotimaisen kirjallisuuden, joten hänen luentosarjojensa aiheet liikkuivat Juhani Ahosta ranskalaiseen runouteen ja Runebergistä Dostojevskin kertomataiteeseen. Laajaa suosiota saavuttivat etenkin Goethe- ja Aleksis Kivi –luennot. Hän esitteli myös nykykirjallisuutta sekä opettajana että kriitikkona. Koskenniemen mielestä oli tärkeää, että opiskelijat tajusivat runouden ja elämän yhteyden. Sen vuoksi hän suositteli oppilailleen ajallisesti ja paikallisesti lähellä olevaa "päivän parhainta kirjallisuutta".

Professori Kerttu Saarenheimo opiskeli Turussa 1940-luvulla. Hänen muistoissaan Koskenniemen hahmossa oli myös etäisyyttä:

Hän ei ollut kovin säkenöivä luennoitsija, luki enimmäkseen valmista tekstiä. Seminaarit olivat aika jäykkiä, kun ei siihen aikaan rohjettu professorille vilkkaasti puhua. Lähemmäksi kyllä pääsi, koska ryhmät olivat aika pieniä. Tein esitelmäni Aila Meriluodon Lasimaalauksesta, josta Koskenniemi oli kyllä kiinnostunut.
(kirje Anne Alartolle 13.4.2003)

Saarenheimo oli myös Koskenniemen tyttären Innan ystävätär, ja hän vieraili perheessä. Professori kutsui neitejä Molièren "Oppineet naiset" –näytelmän mukaan, mutta:

Vaikealta tuntui kuitenkin tällaisen kevyenkin puhuttelun jälkeen ruveta sinuttelemaan opettajaa ja vanhaa herraa, kun hän sitä ehdotti. Mutta siihenkin tottui, kun Vieno Koskenniemi oli tukena.
(kirje Anne Alartolle 13.4.2003)

Koskenniemi huolehti oppilaistaan senkin jälkeen, kun oli siirtynyt yliopistosta Suomen Akatemiaan. Saarenheimo muistelee:

Kun kävin hakemassa loppumerkinnän laudatur-arvosanasta, hän kehotti tekemään väitöskirjan myytillisistä tarinoista suomalaisessa taidelyriikassa, joita olin sivulaudaturissani tutkinut. Tämän vuoksi kävin hänen luonaan aina väitöstilaisuuteen saakka, vaikka Lauri Viljanen hoiti loppuvaiheen. - - Huomaavaisuutta minua kohtaan hän osoitti tullessaan väitöstilaisuuteeni, vaikka oli saanut vaikean sydänkohtauksen.
(kirje Anne Alartolle 13.4.2003)

Kerttu Saarenheimo (s. 1922) väitteli Koskenniemen ehdottamasta aiheesta vuonna 1954, ja hän on tehnyt pitkän uran kirjallisuudentutkijana (esim. Katri Valan ja Elina Vaaran elämäkerrat) ja Turun yliopiston kirjallisuuden professorina.


Koskenniemen kirjallinen piiri

Kirjallisuuden laitoksen intiimi ilmapiiri, professorin kiinnostus oppilaisiinsa ja rouva Koskenniemen aktiivinen emännän rooli synnyttivät Koskenniemen kirjallisen piirin. Kouluneuvos Sampo Haahtela kutsui piiriä omintakeiseksi "pedagogis-didaktiseksi" oivallukseksi. Kirjalliset illanvietot Koskenniemien kodissa saivat alkunsa marraskuussa 1927 vietetystä kreikkalaisesta illasta, missä lausuttiin Sydämen ja kuoleman runoja ja isäntä luki otteita tulevasta teoksestaan Suvipäiviä Hellaassa. Sen jälkeen piiri kokoontui muutaman kerran lukukaudessa ja kokosi opiskelijoiden ohella kulttuuripersoonallisuuksia vapaamuotoisiin illanviettoihin, joiden kulku oli Haahtelan mukaan seuraava:

Rouva Koskenniemi kutsui vieraat kotiinsa tavallisesti puhelimitse; tultiin siinä klo 19 kuten kotikutsuihin ja tarjolla oli aina myös runsas materiaalinen anti. Vieraiden saapuessa sytytettiin pöydällä olevat kynttilät, ja kun ne olivat palaneet loppuun, oli hyvästelyn aika. Se oli traditio. Ilta kului rattoisasti seurusteltaessa, joskin puhe enimmän osan ajasta liikkui kulttuurin ja kirjallisuuden piirissä.
(V. A. Koskenniemi akateemisena opettajana,1986)

Kerttu Saarenheimon kertoo, että kirjalliseen piiriin kutsuttiin sen jälkeen, kun asianomainen oli suorittanut kirjallisuuden cum laude–arvosanan. "Pätevyysvaatimus" ilmentää hyvin kokoontumisten akateemista luonnetta, vaikka ilmapiiri saattoi olla hyvinkin leikillinen. Piirin viettäessä ranskalaista iltaa osallistujat saivat roolinimet; läsnä olivat muun muassa Mademoiselle Camée ja Alfred de Musset (Kaarlo Sarkia). Ryhmän nuoria runoilijoita olivat Sarkian ohella muun muassa Uuno Kailas, Elina Vaara ja Lauri Viljanen. Heille kokoontumiset tarjosivat esiintymisfoorumin ja mahdollisuuden saada kritiikkiä töilleen. Sekä koti- että ulkomaiset vierailijat esittelivät kirjallisuuden ja kulttuurin uusimpia suuntauksia; kontaktit olivat tärkeitä etenkin pitkälle edistyneille opiskelijoille, jotka tähtäsivät kirjallisuuden ammattilaisiksi. Ryhmän toiminta alkoi hiipua 1940-luvun lopulla, jolloin Koskenniemi siirtyi yliopistosta Suomen Akatemiaan; viimeisen kerran kirjallinen piiri kokoontui vuonna 1958. Turussa toimiva V. A. Koskenniemen seura perustettiin vuonna 1965. 

[Kuva: Kirjallinen piiri]

Kirjallinen piiri v. 1958. Kerttu Saarenheimon arkisto.

Lähteet:

Alhoniemi, Pirkko 1985: V. A. Koskenniemi – kirjallisen piirinsä primus motor. Teoksessa Kurkiauran varjo. Esseitä V. A. Koskenniemestä. Toim. Touko Siltala. Helsinki: WSOY.

Haahtela, Sampo: V. A. Koskenniemi akateemisena opettajana. Kasvatus 6 / 1986.

Havu, Toini: Mennyt ja tuleva V. A. Koskenniemi. Nuori Voima 3 / 1982.

Karhu, Eino 1985: V. A. Koskenniemi kirjallisuudentutkijana. Teoksessa Kurkiauran varjo. Esseitä V. A. Koskenniemestä. Toim. Touko Siltala. Helsinki: WSOY.

Kerttu Saarenheimon kirje Anne Alartolle 13. 4. 2003.

Koskenniemi, V. A. 1955: Arvosteluja ja esseitä kokoelmien ulkopuolelta. (Kootut teokset 8-9). WSOY.

Sihvo, Hannes 2002: Elävä Kivi. Aleksis Kivi aikanansa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Tuulio, Tyyni 1965: Maila Talvion vuosikymmenet. Jälkimmäinen osa (1911-1951). Helsinki: WSOY.

Varpio, Yrjö 1986: Suomalaisen kirjallisuudentutkimuksen historia. Porvoo: WSOY.

Viljanen, Lauri 1935: V. A. Koskenniemi: hänen elämänsä ja hänen runoutensa. WSOY.

Viljanen, Aulimaija 1968: Kirjalliset ryhmittymät ja kirjallinen keskustelu. Suomen kirjallisuus VII. Kirjallisuuden kenttä. Toim. Matti Kuusi. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Otava.

Tutustu myös näihin