Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Kreikkalainen salaatti

[Kuva: Kreikkalainen salaatti]

Röyhkän 14. proosateos Kreikkalainen salaatti (2011) limittää yhteen kertomukset kolmen suomalaisturistin matkoista Kreikan saaristoon. Viime kädessä jokainen näistä lomailevista minäkertojista matkaa itseensä ja etsii ratkaisua ihmissuhde- ja identiteettikriiseihinsä.

Jimi on perheenisä ja huumediileri, joka epäilee vaimoaan uskottomuudesta. Amorgoksen saarella hän kuvittelee jättävänsä ongelmat taakseen ja palauttavansa avioliiton alun romanttisen onnenajan, kenties jopa aloittavansa aivan uuden elämän kirjailijana. Mutta lomalla parisuhteen ristiriidat vain kärjistyvät entisestään, ja Jimin kuvaelma särkyy väkivaltaiseen purkaukseen, jonka jälkeen entiseen ei ole enää paluuta.

Annika on 25-vuotias lesbo, jonka parisuhde suistuu kriisiin, kun naisystävän biologinen kello alkaa tikittää ja tämä hankkiutuu suhteeseen miehen kanssa saadakseen lapsen. Väliaikaiseksi aiottu järjestely alkaa vaikuttaa pysyvältä, ja itsensä jätetyksi tunteva Annika pakenee Lesboksen saarelle. Lesboksella hän tulee rakastelleeksi sattumalta kohtaamansa venäläispojan kanssa. Suomeen palatessaan Annikalla on mukanaan yllättävä Kreikan tuliainen.

Romaanin kolmas tarinalinja osoittautuu muunnelmaksi Thomas Mannin novellista Kuolema Venetsiassa (1912), jossa ikämieskirjailija hullaantuu kohtalokkaasti kauniiseen poikaan. Röyhkän versiossa viisikymppinen playboy ei saa Mykonoksen saarella silmiään irti nuoresta tytöstä – yhtälailla traagisin seurauksin. Kummassakaan tarinassa pakkomielle ei ole niinkään seksuaalisesti virittynyt vaan pikemminkin nostalgista ja esteettistä haikailua. Lähestyvän kuolemansa tiedostavat miehet kurkottavat kohti sitä, mikä on saavuttamatonta: kadonnutta nuoruuttaan ja täydellisen kauneuden ideaa.

Kuten antiikin tragedioissa kukin matkaaja päätyy toimimaan itseään vastaan ja tulee juuri siksi toteuttaneeksi kohtalonsa. Kreikan auringossa lomalaiset ajautuvat odottamattomiin tekoihin, jotka muuttavat heidän elämänsä suunnan.

Itse asiassa Röyhkän ihmissuhdesalaatti ironisoi – epäsuorasti ja osoittelematta – hedonistista aikaamme, joka korostaa yksilön vapautta, nautintoja ja kuluttamista. Samalla herätetään pohtimaan moraalisia kysymyksiä, jotka liittyvät parisuhteeseen, vanhemmuuteen ja perheeseen ja niiden vaatimiin sitoutumiseen, kompromisseihin ja vastuun kantamiseen.

Tutustu myös näihin