Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Kulta perhoset

Samana vuonna kuin Kiilto mato ilmestyi Bergiltä Oulun Wiikko-Sanomissa toinenkin eläinsatuaiheinen runo. Kulta perhoset kertoo perhosen ja kukan välisestä rakkaudesta, joka päättyy kukan pettymykseen ja kuolemaan. Kukan ja perhosen traaginen rakkaustarina oli varsin suosittu aihe tuon ajan runoudessa.

Tuli tuolta maista mesisistä
Koria parvi kulta perhosia.
Lennosansa päivän paistehesa
Tuonne, tänne, mesisisä maisa,
Havahitpa ahon vieruksella
Mehu-mättähällä kasvavaisen
Kevään lapsen, kukan kaunehimman.
    Ihmetellen tämän ihanuutta
Laskeusi yksi lennostansa
Alas aamu kasteen kyyneleihin,
Mielistyisä kauniin kukan muotoon
Ystäväksi antausi hällen,
Lupasipa iku-rakkautta.
    Niinpä menit päivät parahimmat,

Niinpä armas aika helleyden.
Mutta mehun maun maistettua,
Nautittua hetket hellehimmät,
Lähti tämä koria herkku-lintu
Taasen tuonne maihin mesisihin
Toisten kulta tovereinsa kansa.
Siellä loisti monta muuta kukkaa,
Sinne houkuttelit kaunihimmat
Huolta hänen huikentelevaista.
Siellä lennosansa ympärinsä
Unhotti hän halun ensimäisen,
Oman onnettoman kukkasensa.
Tämä, lakastunut murehesta,
Käänti päänsä maahan päin ja kuoli.

Kulta perhosten kieli on elävää ja vivahteikasta. Perhonen, "koria herkku-lintu", lentää "maista mesisistä" ja huomaa ahon laidalla kasvavan "kevään lapsen, kukan kaunehimman". Kukan kauneuden lumoamana se laskeutuu "alas aamu kasteen kyyneleihin" ja vannoo ikuista rakkautta. Taidokkaat kielikuvat synnyttävät runoon tarunhohtoisen tunnelman. Berg oli ensimmäinen suomalainen runoilija, joka esitti selviä, havainnollisia luonnonnäkyjä.

[Kuva: Kulta perhoset]
Kulta perhoset Oulun Wiikko-Sanomissa 7.11.1829.