Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Lapin muisteluksia

Kesäksi 1921 Paulaharju sai Kalevalaseuralta apurahan, jonka avulla hän teki keruumatkan Länsi-Lappiin. Paulaharjut kiersivät Kolarista Kaaresuvantoon ja keräsivät tietoa vanhoista tavoista, taioista ja tarinoista. He kirjasivat ylös seudun tarinoita kolmena kesänä. Aineistot julkaistiin teoksessa Lapin muisteluksia vuonna 1922. Juttuja oli niin paljon, että niistä riitti vielä toiseen teokseen Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa.

Lapin muisteluksien alkusanoissa Paulaharju kertoo toimineensa metsä- ja tunturikansan tulkkina tuodessaan heidän juttunsa kirjassaan julki. Hän oli yhdistänyt kertojien muistelmat yhtenäisiksi kertomuksiksi. Teoksessa on enemmän kaunokirjallisia kertomuksia kuin ennen. Ne kertovat tarinaansa paikoista, niiden asuttamisesta ja ihmisistä.

Kun porolappalainen muuttaa, muuttaa hän koko taloineen. Hän rysäyttää kotansa kasaan, kääräisee leveät kotalouteet kokoon ja sitoo kimppuihin pieljipuut sekä kotariuvut, parikymmentä pitkää seivästä. Samoin kimppuaa hän kaikki muutkin talon tarvekalut, keittoastiat, kiisat, laukut, ruokatavarat, vähät työkapineet, vaatteet ja makuutarpeet. Autio kotamaa koivurisuineen ja tulisijoineen, luövvi, jonka katoksen alle on kasattu porokelkat ja ahkiot odottamaan talvea, ja kalakodat kalapönttöineen vain jäävät rannalle osoittamaan ihmisen aherruspaikkaa. (s.89)

[Kuva: Kotakoivikko]

Kotakoivikko Enontekiöltä. Valokuva: Samuli Paulaharju. Pohjois-Pohjanmaan museo, Samuli Paulaharjun kokoelma.


Lapin muisteluksissa on paljon noitia ja maahisia. Paulaharju kuvasi teoksessa Lapin uskomusmaailmaa. Teosta on sanottu myös eräänlaiseksi noitaeepokseksi.

Jo vanhastaan on Lappi tunnettu noitien maaksi. Suomalaisetkin, jotka itsekin olivat koko etevää tietäjäkansaa ja muualla suuressa noitamaineessa, pitivät vasta Lappia oikeana tietäjien maana, ja lapinnoitia kaikkien noitien noitina. Suomen suurimmat tietäjät hakivatkin parhaimman mahtinsa aina Tuli-Lapista asti; mitä etemmäksi he jaksoivat mennä, sitä mahdikkaampina he palasivat kotiin. Kaikkialla saamme vieläkin kuulla kertomuksia vanhojen suurtietäjien Tuli-Lapissa käynnistä, opinnoista siellä sekä huimasta noitakyydistä takaisin. (s. 115)

Teoksen lopussa on sana- ja asiaselityksiä. Ne ovat hyödyllisiä, sillä käytetyt termit saattavat olla outoja ulkopaikkakuntalaisille. Kirjassa on piirroksia ja valokuvia. Valokuvat jätettiin pois toisesta painoksesta vuonna 1962.

Lähteet:

Marjut Harju: Samuli Paulaharju. Ruijanrannan reppuherra. (SKS, Helsinki, 1989.)

Pekka Laaksonen: Samuli Paulaharjun Lappi. Kotiseutu 4: 139 - 149, 1991.

Marjut Paulaharju: Paappani Samuli Paulaharju. Kiertäjä - kerääjä - kertoja. (Koskuen Heikki Olavinpojan jälkeläiset r.y. Jalasjärvi, 1999.)

Samuli Paulaharju: Lapin muisteluksia. (WSOY, Porvoo, 2. painos, 1962, 1. painos 1922.)

Tutustu myös näihin