Tekstin koko A- A+

Luonnonfilosofinen satu

K. M. Walleniuksen satukokoelma Emäpuu kertoo (1942) edustaa uutta luonnonfilosofista satua. Se yhdistää elämänfilosofiset pohdinnat ja hyvinkin mieskohtaisen symboliikan tarkkoihin havaintoihin Jäämeren pohjaeläimistöstä ja -kasvistosta. Sen miljöönä on Petsamo, jossa Wallenius oli 1930-luvulla työskennellyt kalatehtaiden johtajana värikkään kenraalinuransa jälkeen.

30-luvun Petsamo oli eksoottinen ja suosittu turismin ja populaarikulttuurin kohde. Jo vuonna 1914 Anni Swan oli sijoittanut sinne osan nuortendekkaristaan Me kolme. Siinä annettiin kielteinen kuva koltista; sama toistui myöhemmin, muun muassa Walleniuksen eräkertomuksissa. Swanin koltat olivat matalia, likaisia ja lemusivat kalanrasvalle, heidän naisensa olivat nyrpeitä.

Vanha emäpuu makaa veneitten hautausmaalla Petsamossa, jo puoliksi mudassa, mutta haluaa kertoa vaiheistaan nuorelle ja viehättävälle meritähtineitoselle. Kertomus tiivistyy vanhuksen elämänviisaudeksi.

         

Vielä selvemmin 1950-luvun satumodernismiin liittyy Annikki Setälän saturomaani Pikkunoita (1959). Siinä pieni gufitar, joka osaa muuttua muun muassa eläimeksi, muuttaa vuodeksi itsensä ihmispojaksi, mutta huomaa pian noitaidentiteettinsä sittenkin omimmaksi.

Ihmisperheessä hän, varsinkin koska hän on poika, aiheuttaa hämminkiä päästämällä kalat verkosta vapauteen ja marjoja syövän karhun pakoon. Kun hän lopuksi palaa omaan tyttönoidan olomuotoonsa, kaikki tuntuu olevan hyvin ja maailma kaunis.

 

Inhimillisiä tuntureita

Annikki Setälä oli aikaisemmin julkaissut kokoelman Tunturisatuja (1947). Siinä personoidaan Saana- ja Malla-tunturit: edellinen on karu ja miehinen, jälkimmäinen pyöreä, naisellinen ja hilpeä. Pohjoiselle tarinaperinteelle tyypilliseen tapaan usein on kyse syntysadusta: revontulet syntyivät, kun Jumala unohti luodessaan Lapin ja pani pikkupojan korvaukseksi maalaamaan sen kirkkailla väreillä; Saanan ja Mallan kivetti tuntureiksi kirkonkellojen soitto.

Setälä itse oli asettunut Rovaniemelle 1920-luvun alussa avioituessaan metsäherra Jarl "Sunkku" Sundqvistin kanssa. Kirjailijana hän aloitti 1920-luvulla lasten- ja nuortenkirjoilla, jotka paikantuivat pohjoiseen. Hän toimi myös aktiivisesti nukketeatterin kehittämiseksi.


Teksti: Liisi Huhtala