Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Myrtti, yhden talven tyttö (1994)

[Kuva: Myrtti]

Myrtti, 16 v., on rakastunut naimisissa olevaan Amiin. Salasuhteen päänäyttämönä on Volvon etupenkki ja syrjäiset tiet. Romanttiset tunteet ja karu todellisuus kietoutuvat Myrtin mielikuvissa:

Takapyörät sinkoavat pieniä hiekanmuruja nilkkoihin. Myrtti seisoo keskellä tietä, nuolee huulistaan Amin tupakan ja pastillin makua ja ajattelee onko hän ainoa maailmassa, vai seisooko joku toinenkin juuri nyt jossakin pimeällä tiellä, yksin, ja silmät sulkiessaan näkee pimeän lävitse kukkia, sinisiä kukkia aaltoilevan niityn. (6)

Tyttö uskoo vilpittömästi yhteiseen tulevaisuuteen, mutta hänen haaveensa eivät saa vastakaikua Amilta:

Sun unelmat kantaa ehkä sut, mutta ei ne mua jaksa nostaa.
Sä et tiedä sitä. Mistä sä voit tietää varmasti?
Ami vain hymähti eikä vastannut mitään. (37)

Ystävätär Kati yrittää puhua järkeä, mutta Myrtti on tunteissaan ehdoton:

- Mut eihän se voi riittää sulle puolikkaana!
Myrtin poskia kuumotti. Hän päästi tukan auki ja heilautti päätä leuka koholla.
- Entä jos se onki mun kans ihan kokonainen? Kukaan ei vaan tajuu sitä. (25)

Tilanne muuttuu, kun sekä Amin että Myrtin tunteva ihminen, Pesoska, tunnistaa pariskunnan. Myrtti puolustautuu uhmakkaasti:

- Mä rakastan Amia.
Sillä lailla. Ja sekin rakastaa sua, vai? Kyllä tähän maailmaan pitäis rakkautta mahtua. Ja rakkauden pitäis tehdä asioita helpommiksi ja kauniimmiksi. Mutta kun on olemassa sellastakin rakkautta, joka rikkoo ja rumentaa. (50)

Vähitellen Myrtti tajuaa, ettei Ami aio enää jatkaa suhdetta. Hänen mieleensä nousee itsetuhoisia ajatuksia:

Miltä tuntuisi nukahtaa pää seppeltyynyllä? Nukkua eikä herätä milloinkaan. Lumeen oli vaarallista nukahtaa. Mutta jos siitä tulisikin ihanin uni, hellin syleily, loppumattomin ilo? (60)

Myrtin pelastaa se, että lähipiiri tarvitsee häntä. Hän ottaa vastuuta yksinäisestä ja äidinkaipuuta potevasta pikkuveljestä ja iäkkäästä mummasta. Kertomuksen lopussa Myrtti pitää huolta myös ihmissuhdesotkuissa pyristelevästä äidistä. Hän ajattelee kypsästi:

- - Ei ihminen unohda. Toipuu niin kuin sairaudesta, lakkaa aristamasta kipeää kohtaa, mutta ei unohda ja unohtamisen mahdottomuus tekee hänet juuri siksi ihmiseksi, joka hänen on tarkoitus olla läpi elämänsä. (108)

Kerttu Manninen piti Myrttiä pelkistyksessään viisaana ja kauniina romaanina. Kirjailija "rakentaa suppeasta pienoisromaanistaan ihmissuhdeverkon, joka merkitsee enemmän kuin yhden ihmisen onni tai onnettomuus". Päivi Heikkilä-Halttusen mielestä romaanin "ongelmat ratkeavat hieman paperinmakuisesti, mutta Myrtin ja Amin suhteen päättymisen jälkeisiä tuntoja kuvatessaan Laine pääsee lähelle nuoren rakkauden totisuutta". Pia Kaitasuo kiinnitti huomiota kielletyn rakkauden kuvauksen harvinaisuuteen kotimaisessa nuortenkirjassa.

Tutustu myös näihin