Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Oma maa

Elegia Oma maa sijoittuu osaksi suomenkielisen runouden jatkumoa, jonka aloitti F. M. Franzénin Weisu Kuningalle Suomen kansalda (1805) ja joka huipentui Runebergin Maamme-runoon (1848). Myös Jaakko Juteinin tunnetuin runo Laulu Suomessa (Arvon mekin ansaitsemme, 1810) kertoo kotiseudun- ja isänmaanrakkaudesta samoin äänenpainoin kuin 1860-luvulla syntyvä aaterunous, jolla oli jo tietoisia poliittis-valtiollisia päämääriä. Suomalainen luonto, isänmaa ja äidinkieli olivatkin 1800-luvun lyriikkamme kantavia teemoja. Runous toimi isänmaallisuusaatteen luojana ja vakiinnuttajana.

[Kuva: Oma maa]

Berg julkaisi Oma maa -runosta oman versionsa Oulun Wiikko-Sanomissa 19.4.1834.


   Oma maa

Oma maa mansikka;
Muu maa mustikka.

    Vallan autuas se', jok' ei nuorena sortunut maaltaan,
    Hyljätty, onnensa kans', urhoin hauvoilta pois.
    - Ei sopis' miehenä näin mun nuhtella taivahan töitä;
    Kuin minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
    Nousevat silmiini nyt vielä'in viljavat veet.
    Ei mun mielestä, ei, mee Pohjolan tunturit, joilla
    Lassa ma kuuntelin kuin sampo ja kantelo soi.
    Siell' eli toimessa mies, ja Väinöstä lausuvat urhoot,
    Poijat ja karhut puun juurella painia löit.
    Raittihit talviset säät, revon tult' ovat taivahat täynnä
    Kauniimmat kattoa kuin aamulla alkava koi.
    Oi Te' pohjolan kesäiset yöt, jona aurinko loistaa
    Myötensä päillyen veen vienosa taivahan kans'!
    Teille jos Onnitar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki
    Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähet ja kuun.
    Siellä mun huoleni on, ja siellä ne muinosat muistot,
    - Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävät myös. -
    Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks';
    Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymä maa.

Oma maa on synnyinseudultaan eroon joutuneen ihmisen haikea laulu. Ikävöinnin kohde paikantuu pohjoiseen Suomeen. Berg laajentaa kuitenkin paikallisen kuvaston - pakkassää, revontulet ja yöttömät yöt - ilmentämään jotain laajempaa suomalaista mielenmaisemaa, milteipä myyttistä syntymämaata, jota kauniimpaa ei voi muualta löytää ja jota ilman ihminen ei voi elää onnellisena. Yksilöllinen tunne yhdistyy laajempaan viitekehykseen, Suomen kansaa ja kieltä korostaviin aatteisiin. Silti Oma maa välttää taitaen yltiöisänmaallisen, ummehtuneen patriotismin: Suomi-tunnusten lomaan on siroteltu viitteitä maailmankirjallisuuteen.

Hannu Mäkelän mukaan Oma maa oli Eino Leinolle erityisen läheinen runo. Leino siteeraakin "sokeana kuolleen pohjalaisen runoilijan" sanoja muistelmateoksessaan Elämäni kuvakirja (1925): "Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks'; / Kauniimpi, kalliimpi on mulla mun syntymä maa."