Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Teuvo Pakkala

Oululaissyntyinen Teuvo Pakkala (1862-1925) oli – Minna Canthin ohella – suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen merkittävä kaupunkilaisrealisti. Lehtimiehenä ja kirjailijana hän seurasi läheltä teollistumisen ja nykyaikaistumisen murrosta Oulussa, joka nousi 1870-1880 -luvulla erääksi suomalaisen kulttuurin keskukseksi. Dynaaminen talousalue veti puoleensa pääomia, liiketoimintaa sekä suuret joukot työvoimaa. Maaseudulta virtaavasta irtaimesta väestöstä tuli nopeasti laitakaupungin Kakaravaaran lapsirikasta, vielä puolimaalaisessa tilassa elävää köyhälistöä, jota Pakkala oivaltavasti ja myötäeläen kuvaa.

[Kuva: Teuvo Pakkala]

Teuvo Pakkala. Pohjois-Pohjanmaan museon kokoelmat.


Oulun kaupunki ei ole unohtanut Vaaran kuvaajaa. 1973 Vaaran puistossa paljastettiin Teuvo Pakkalan pronssipatsas, jonka oli veistänyt kaupungin tilauksesta taiteilija Oskari Jauhiainen. Kaupunki sekä kotiseutuseurat Oulun silta ja Oulu-seura teettivät Jauhiaisella myös Pakkalan hautakiven reliefin (1953) sekä kiinnittivät parin talon seinään Pakkalan asuinpaikasta kertovan muistolaatan.

Teksti: Ilmari Leppihalme (2001)