Tekstin koko A- A+

Maastapako – pako pohjoiseen

Klaus Mannin (1906-1949) romaani Pako pohjoiseen (1934) kertoo nuoren saksalaisen naisen, kansallissosialismin vastustamisestaan hankaluksiin johtuneen, Johannan pakomatkasta. Pakomatka jatkuu wanderlustin ajamana, läpi Suomen, kohti Petsamoa.
 
         
 
Matkalla pysähdytään merenrantakaupungissa ja yövytään hotellissa, jonka edessä on suihkulähde. Ulkona laulavat merimiehet ja hetken aikaa ollaan kuin Ranskassa, niin eurooppalaisilta nuo oululaiset merimiehet tuntuvat. Pohjoisempana saadaan taas kärsiä hyttysistä ja tällä kertaa pehmeiksi ja limaisiksi kuvatuista suomuuraimista.
   
Klaus kuvaa vuonna 1942 ilmestyneessä Der Wendepunkt (ilmestyi ensin englanniksi nimeltä The Turning Point) omaelämäkerrassaan Pako Pohjoiseen -teoksen syntyhistoriaa ja toteaa että kirja oli ensimmäinen maaltapakoajan synnyttämä teos. Ystävän itsemurha saa hänet toteuttamaan automatkan sisarensa Erikan kanssa.
 
Mannin päiväkirjojen mukaan sisaruspari yöpyi Seurahuoneella. Voisi siis sanoa, että Pako pohjoiseen on fiktiivisyyden verholla hämärrytetty matkakertomus.
 
 
Tweedie vs. Mann
 
Kovin paljon samankaltaista löytyy sekä Tweedieltä että Mannilta. Ajallisesti heidän teoksensa ovat toisistaan erillään. Molemmissa tuodaan esiin kansan mongoliväritteiset piirteet, jäyhyys ja lohduttomuus. Molemmat tutkivat Suomea yläluokkaisuuden kautta. Mann saapui aluksi Aminoffien vieraaksi ja Tweedie hyviä sosiaalisia yhteyksiä omaavan koulutoverinsa kautta. Ehkä tämä myös osittain selittää kuvaillut rapusyömingit.
 
         
 
Erojakin löytyy. Pako pohjoiseen alkaa laivan saapumisella satamaan:
Ihmiset tungeksivat kapealla laskusillalla, laiturilla heidät otettiin vastaan monin tervehdyksin, syleilyin ja suudelmin. Tulijat sekoittuivat nopeasti vastaanottajiin, joka puolella viittoiltiin, huudettiin ja naurettiin.
Tweedie taas käyttää suomalaisten jäyhyyden kuvana matkalle lähdön hetkeä:
Kello soi mutta kukaan ei liikahtanutkaan. Kello soi taas, ihmiset toivottelivat toisilleen hurversti ja sitten siirtolaiset marssivat pitkien kädenpuristusten saattelemina peräkanaa lankonkia laivaan ja laiva lähti merelle ilman että yksikään silmä kostui tai ääni vavahti! Eikö näitä ihmisiä liikuta mikään? Kätkevätkö he tunteensa niin tarkoin vai eikö heillä edes oli niitä kätkettäväksi asti? 
Matkalle lähtemiseen liittyy paljon emootioita: lähtemiseen tarvitaan aina tietty määrä päämäärän tuottamia vetovoimatekijöitä, sekä lähtöpaikan tuottamia, karkottavia elementtejä.
 
Tweedien kokema uusi elämäntilanne leskenä, Mannin maastapako yhdessä ystävän kuoleman kanssa, tuottivat nuo tarvittavat karkottavat elementit. Oletan, että vetovoimaa tuottivat Tweedielle hallitsemattoman paikan tuntu, sillä olihan hän lähtenyt matkalle ilman kunnon karttaa, kuten hän tekstissään kertoo. Mannille vetovoimaa taas tuotti toive, että jostain löytyy maa, jossa pako voisi päättyä.
 
*************
 
Raamatussa Emmauksen tie on se tie, jolla ylösnoussut Jeesus tapasi kaksi murheellista matkamiestä, jotka hekin luulivat menettäneensä kaiken.
 
 
Teksti: Nina Työlahti
 
Lähteet:
Mann, Klaus 1934/2003: Flucht in den Norden: Roman. Reinbek bei Hamburg: Rowohlt Taschenbuch Verlag.
-- 1934/1983: Pako pohjoiseen (orig. Flucht in den Norden, suom. Klaus Karttunen). Helsinki: Otava.
-- 1989: Tagebücher 1, 1931 bis 1933. München: Spangenberg
-- 1942/1989: Vändpunkten. (orig. Der Wendepunkt, övers. J. Lundblad) Stockholm: Norstedts Förlag.

Tweedie, Mrs Alec 1897: Through Finland in Carts. London, Edinburgh, Dublin and New York: Thomas Nelson & Sons.
-- 1912: Thirteen Years of a Busy Woman´s Life. London: John Lane the Bodley Head.
-- 1914: Women the World Over. London: Hutchinson & Co.
-- 1918: What I Saw in Finland. London, Edinburgh, Dublin and New York: Thomas Nelson & Sons.
-- 1897/1989: Matkalla Suomessa 1896. (orig. Through Finland in Carts, suom. Aarne T.K. Lahtinen). Helsinki: Otava.