Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Petsamon kultatynnyri, lyhyttä proosaa, WSOY 1991

"Kirjallisuutemme mailerilla materiaali pysyy hallinnassa, teksti kiinteänä ja jännite riittävänä. Vanhan koulun novellinlukijana ilmoitan pitäneeni näistä teksteistä."
(Erkka Lehtola, Aamulehti 20.9. 1991.)

[Kuva: Petsamon kultatynnyri]

Pohjanlahden rannoilta Jäämeren rannalle Petsamoon vievä teos sisältää erittäin ehyet novellit: "Korpisoturi", "Ei puuta, ei pesää", "Kesä jota ei tullut", "Peltiset perhoset", "Matkalla Maluriin" ja "Petsamon kultatynnyri".


"Petsamon kultatynnyri"

Lähes pienoisromaanin sivumääriin yltävää kokoelman niminovellia on ylistetty jopa Skiftesvikin parhaimmaksi tekstiksi. Novelli alku ja loppu muodostavat kehyskertomuksen ja sijoittuvat Ahvon vanhuuteen, kun taas muut osat kertovat Ahvon nuoruudesta Petsamossa. Oikeastaan novelli on tarina Kurtin perheestä, johon kuuluvat Ahvon lisäksi hänen nuorempi sisarensa Anita ja heidän äitinsä. He saapuvat etsimään elämänsä kultatynnyriä Petsamosta, Suomen Klondykestä. Puhkeamaisillaan olevan sodan lisäksi synkkää tunnelmaa novelliin luo epätoivoinen alistaja-alistettu-suhde, josta ei kärsi vain perheen äiti, vaan myös hänen lapsensa. Alistaja, Sulo Pajari, on yksi Skiftesvikin tuotannon mustimmista hahmoista, pahaakin pahempi nöyryyttäjä. Päähenkilöiden lisäksi sivuhenkilöt, kuten mystinen maanmittari, on luotu hyvin taidokkaasti.

Skiftesvik on saanut novelliinsa aineksia mummonsa Ainon elämänvaiheista Petsamon Salmijärven kylässä sekä myöhemmin omilta Petsamoon suuntautuneilta matkoiltaan. Hyvin samankaltaisia aineksia on myös Skiftesvikin näytelmässä Nikkelikukka (2004).


"Korpisoturi"

Kersantti Piispasen johtama, varusmiehistä koottu remonttiporukka on saanut tehtäväkseen kunnostaa sotainvalidi Soinin mökin katon. Soini asuu kauniin tyttärensä kanssa jumalanselän takana jossakin Kainuussa. Kattoremontti alkaa leppoisasti, mutta kohta miehiä haavoittuu kuin taistelutantereella. Kaksi kovaa soturia on valmiina suojelemaan omiaan viimeiseen asti. Novellin alun leppoisan humoristinen tunnelma muuttuu kertomuksen loppua kohti mentäessä jopa irvokkaan mustaksi satiiriksi.


"Ei puuta, ei pesää"

Omalaatuinen opiskelijapoika Heikki ymmärtää paremmin luontoa kuin ihmisiä – ja toisinpäin: luonto, joka teoksessa konkretisoituu siipirikkoon elättivarikseen ja mielikuvitusystävä Janiin, ymmärtää Heikkiä paremmin kuin ihmiset. Luonnon ja ihmiselämän nivoutumisen lisäksi teoksessa on kyse kostosta. Heikki kostaa koettuja vääryyksiä sekä omasta että luonnon puolesta. Novellin tapahtumat saavat suurelta osin selityksensä Heikin lapsuudesta, josta kerrotaan takaumissa.


"Kesä, jota ei tullut"

Vanhapiika Ragni viettää lomansa viimeistä iltaa ja muistelee laskuhumalassaan, miten Kurre-niminen sulavasanainen nuori "liikemies" onnistui huijaamaan hänen säästönsä ja perintönsä. Sulhanen ei olekaan kadonnut lopullisesti, vaan saapuu jälleen tekemään ehdotuksiaan. Jotain Ragni on oppinut ja saa jopa koottua kadotetun ylpeytensä rippeet. Novellin trillerimäisessä lopussa Kurre joutuu maksamaan siitä, että myöhästyi Ragnille lupaamastaan yhteisestä kesästä.


"Peltiset perhoset"

Päähenkilö on jälleen Heikki, johon tutustuttiin kokoelman novellissa "Ei puuta, ei pesää". Erakoituneen opiskelijanuorukaisen asiat ovat menneet yhä huonompaan suuntaan, ja häntä kiusaavat oudot äänet ja tapahtumat. Unien punakeltaiset perhoset kasvavat valtaviksi peltiötököiksi. Unet ja todellisuus sekoittuvat Heikin skitsofreenisessa mielessä, ja hänestä tuntuu kuin kaikki vihaisivat ja vainoaisivat häntä. Hätkähdyttävintä tässä Ouluun sijoittuvassa novellissa on se, ettei kukaan kaipaa Heikkiä tai välitä hänen sairastumisestaan.


"Matkalla Maluriin"

Kaksi nuorukaista lähtee vanhanaikaisella seelipaatilla Hailuodosta kohti Ruotsin puolen Maluria täydentämään kalastajien muonavarastoja. Kyseessä on nuorukaisten ensimmäinen pitempi merimatka, mutta sepä ei suuntaudukaan sinne, minne pitäisi. Sumun keskellä poikia – minämuotoista kertojaa ja Poovea – alkaa pelottaa: meri on aivan liian musta, ja aaltojen mukana kantautuu pelottavia ääniä. Kolmantena yönä mereltä kuuluu maihin hillitön virrenveisuu, ja aamulla matkalaiset ovat samassa pisteessä kuin lähtiessään.

Skiftesvik on hyödyntänyt tässä vuosisadan vaihteen tienoille sijoittuvassa novellissaan Samuli Paulaharjun keräämää luotolaisperinnettä. 

Tutustu myös näihin