Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Pormestarin kaksinkertaiset häät

"Pormestarin kaksinkertaiset häät" esittelee Muistelmien omintakeisimman pariskunnan, pormestari Timbomin ja hänen hienon vaimonsa. Kaikkiaan he esiintyvät neljässä eri kertomuksessa, joista viimeisessä Aabel Timbom päättää maallisen vaelluksensa Oulun palon jälkimainingeissa. Wacklinin arvellaan käyttäneen hahmojensa malleina oululaista varapormestaria Abel Timmingiä (1765–1822) ja hänen vaimoaan Maria Christinaa (1758–1832).

Timbomista muokkautuu Wacklinin käsittelyssä läpeensä tolvana hahmo, jonka karikatyyrinen laatu on tunnistettavissa jo ensi riveiltä:

Eräs kaupungin raatimies, pormestari Timbom oli lihava ja komea herra, jonka isot vaaleat silmät tuntuivat revähtäneen auki hämmästyksestä kaiken näkemänsä johdosta, varsinkin silloin kun ne peilistä kohtasivat »erittäin viisaan» pormestarin oman puuteroidun pään ja kukoistavat kasvot sekä löysivät niiden muutoin tasaisesta kentästä pikku suun ja nenän.

Timbomeiden kerrotaan kilpailevan keskenään herkkäuskoisuudessa ja typeryydessä, vaikka he muutoin ovatkin toistensa vastakohdat: pormestari "itse pitkämielisyys ja sävyisyys", ja pormestarinna taas "ruumiillistunut tyytymättömyys". Koomisina tyyppeinä he ovat klassisia: tohelo vallanpitäjä ja miestään pihdeissään pitävä kotihirmu tunnetaan jo antiikin kirjallisuudesta.

Komiikka ei ole kuitenkaan komiikkaa ilman toimintaa. "Pormestarin kaksinkertaiset häät" kertoo, kuinka Timbomit änkeävät itsensä ensin neljäkymmentä vuotta vanhoihin hääasuihinsa ja sitten Noituri-Annan loitsujen saattelemana hätähautaan. Pormestarinna on taivutellut miehensä tähän perin eriskummalliseen operaatioon siinä uskossa, että taikakeinot elvyttäisivät heidän rakkautensa nuoruuden kukoistukseensa.

"Kustaa Aadolfin vierailu" kertoo nimensä mukaisesti Kuningas Kustaa Aadolfin vierailusta Oulussa kesällä 1802. Koko kaupungin väki on vastassa arvovieraita, innokkaimpana ystävämme Timbom. Hän huutaa hurraata naama punaisena ja mekkaloi "ilosta aivan sekapäisenä ja villiintyneenä", kunnes viimein tuupertuu tomuun. Kenellä olisikaan sydäntä nauraa tuolle väsyneelle ja pölyiselle miesparalle, joka raahustaa rouvansa luokse käsi suun edessä "peläten hurraahuutojen voivan äkkiä alkaa uudelleen"?

Se, että Timbomit ovat parempaa väkeä, on heidän koomisuutensa kaksijakoinen voima. Vastakohtaisuuksilla, ristiriitaisten elementtien yhdistelmillä ja kääntämällä kaiken nurin niskoin Wacklin karnevalisoi porvarillista tapakulttuuria ja sen oululaisia ilmenemismuotoja. Ylhäinen paljastuu alhaiseksi, hienostunut tökeröksi ja erittäin viisas hölmöistä hölmöimmäksi. Satiirin kärki kohdistuu porvarillisiin helmasynteihin: ahneuteen, kateuteen ja ulkokultaisuuteen, eivätkä ne ole aikaan tai tyylisuuntaan sidoksissa. Miten kävisikään Aabel Timbomin teknologiahuuman pyörteissä, pohjoisen Piilaakson pukumiehenä?

Tutustu myös näihin