Tekstin koko A- A+

Rehtorin vaimo määrää – teosten valtahierarkiat

Anttilan naisten viihde on läpi tuotannon yhteiskunnallisesti kantaaottavaa. Kuntapolitiikan, yritystoiminnan, neuvostosuhteiden, nousukauden ja pankkien kritisoiminen on vähintäänkin tasaveroisessa asemassa romanssijuonen etenemisen kanssa, ellei peräti korostu sen yli.

Vastakohtana Anttilan rehdeille nais- ja miespäähenkilöille asetetaan lukematon määrä saunasopimuksia, valtapelejä ja petoksia. Yritys, kunta ja lopulta koko Suomi osoitetaan paikaksi, jossa ainoastaan rahan tuomalla vallalla, asemalla ja mahdollisuuksilla on merkitystä.

Raikas ja suora päähenkilönainen onnistuu olemuksellaan ja luontevuudellaan esimerkiksi pelastamaan vanhan puutalorakennuksen purkamiselta, "tuulettamaan" luutuneita käsityksiä ja koko kunnan ilmapiiriä, koska "puhuu suunsa puhtaaksi".

         

Teosten naiset käyvät poikkeuksetta töissä. Päähenkilö saa heti huomata, että hänen kotipaikkakuntansa on keski-ikäisten naisten valtapihdeissä. Yleensä vanhemmat naiset, päähenkilön sukulaistädit tai juoruilevat työtoverit vahtivat päähenkilöä ja katsovat asiakseen puuttua tämän elämään.

Naiskuva teoksissa on moni-ilmeinen ja kiinnostava. Romaanissa Opettajako muka herrasväkeä Pyhämäkeä pitää tiukasti otteessaan rehtorin vaimo Jenni Sälpä, joka kuvataan pelottavana ja suorastaan tyrannimaisena naisena – kunnes hänen kokemuksilleen annetaan ääni:

– Minä olen taistellut ihmisoikeuksistani tässä kirkonkylässä katkerammin kuin luultavasti kukaan toinen. Kun tulin tänne pieneltä syrjäkylältä Aulis Sälvän vaimona, kukaan ei toivonut minun tuloani, ei Aulis itsekään… Se oli entisaikainen surkein mahdollinen pakkoavioliitto. Minä olin sivistymätön, köyhästä mökistä, vailla koulutusta ja ammattia. Aulis häpesi minua.

Miehet solmivat teoksissa keskinäisillä hyvä veli -suhteilla mitä erilaisimpia diilejä, mutta vaimot ovat niitä, joilla näyttäisi ainakin päällisin puolin olevan enemmän valtaa. Valta ulottuu päätöksiin kaikkien kuntalaisten työpaikoista ja soveliaista seurustelusuhteista.

Elsa Anttilan teoksia on kiitetty naisten välisten solidaaristen suhteiden kuvaamisesta, mikä pitää myös paikkansa: kovapintaisinkin johtonaisista myöntää olleensa väärässä ja korjaa asian, kun se on tarpeen. Solidaarisuus näkyy niin pienissä kuin suuremmissakin asioissa. Esimerkiksi yksinhuoltajaystävän lapsia vahditaan, siskolle luvataan taata laina, eikä juonittelun anneta vaikuttaa ystävyyteen.

On mahdotonta sanoa, kritisoivatko teokset enemmän miesten keskinäistä valtaverkostoa, joka hyödyttää taloudellisesti, vaiko tätä naisten piilotettua valtaa. 

 
Teksti: Myry Voipio