Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Rikas ja köyhä - paluu lapsuuden Raksilaan

[Kuva: Rikas ja köyhä]

- Kedon päässä aukeni Raksila ja Karjakatu, meidän oma katumme, niin kuin nytkin, tuossa se on vielä, Aadolf sanoi.

Hän seisoi siinä jälleen ja katsoi eteensä. Se ei ollut muuttunut. Jokin uusi talo oli tullut lisää ja jokin toinen maalattu. Raksila oli miltei neliön muotoinen arviolta kahdeksan tai kymmenen hehtaarin laajuinen maakaista. Sitä leikkasi kaatopaikalta katsoen viisi katua: Ratakatu, Syrjäkatu, Puutarhakatu, heidän oma katunsa ja Vainionkatu. Katselija muisti entuudestaan, montako taloa oli Karjakadun varrella, montako lyhtypylvästä, montako taloa oli rapattu, montako vanhassa maalissa ja niin edelleen. Hän tiesi, että kaikki Karjakadun kolmekymmentä taloa olivat neljää kaksikerroksista talo lukuunottamatta samanlaisia. Niissä oli neljä keittiön ja kamarin käsittävää huoneistoa.
- Sen mukkaan saahaan satakaksikymmentä issää, satakaksikymmentä äitiä sekä näille isille ja äiteille summittain arvioimalla noin puoleenväliin kolmattasataa lasta pihoille pitämään huutoa ja mekastusta, Aadolf sanoi.
(Rikas ja köyhä, s. 100).

Paavo Rintalan Oulun aika kesti vain runsaat 10 vuotta. Vuodet olivat kuitenkin tuotannon kannalta tärkeitä. Monissa teoksissaan kirjailija yhä uudelleen palaa lapsuutensa ja nuoruutensa kaupunkiin. Oulu on läsnä jo kirjailijan toisessa teoksessa, v. 1955 ilmestyneessä romaanissa Rikas ja köyhä. Romaani Helsingistä ja Oulusta vv. 1951-52. Kirjan päähenkilöllä, oululaisella Aadolf Ruotaistenmäellä on monia yhtymäkohtia kirjailijan omaan elämään: sotaorpous, vaatimaton koti Raksilassa, nuoruuden lestadiolaisuus, läheinen suhde kirjallisuuteen ja kirjastoon.


"Rikas" ja "köyhä"

Rikas ja köyhä kertoo suomalaisen työmiehen elämästä 1950-luvun alkuvuosina. Päähenkilön vaiheitten kautta piirtyy realistisena näkyviin jälleenrakennuskauden yhteiskunta ja sen kipeät ongelmat, työttömyys ja asuntopula. "Köyhä" Aadolf on kasvanut Oulussa ja tehnyt maalarintöitä poikasesta alkaen. Aikuisiässä hän on muuttanut Helsinkiin perustaakseen turkisvärjäämön ja nahkurinliikkeen. Pääkaupungissa vaurastunut lapsuuden toveri Hakuri - romaanin "rikas" - käyttää taloudellisessa ahdingossa elävää Aadolfia hyväkseen ja ostaa halvalla hänen liikkeensä. Kolmas keskeinen henkilö on Aadolfin vaimo Hilma, joka saa myös kärsiä häikäilemättömän Hakurin toimista, koska "Hakuri ei tee eroa ihmisen ja tavaran välillä".


Autenttinen kuvaus sodanjälkeisestä Oulusta

Rintalan 1940- ja 1950-lukujen Oulun kuvaus on lähes autenttista. Raksila oli valtion rautateiden konepajan, veturitallin, naulatehtaan ja leipomon kaupunginosa, jota asuttivat enimmäkseen keittiön ja kamarin käsittävissä huoneistoissa asuvat rautatieläiset. Konepajan portti oli työläisten leipäportti ja siitä kulki "koko Raksilan miesväki joka kävelemään pystyy ja on poikuudessaan kasvanut niin paljon pituutta, että miehiksi sanotaan." (Rikas ja köyhä, s. 179).

Romaanista tunnistaa monet oululaiseen kaupunkikuvaan kuuluneet paikat. Aadolfille tärkeä kirjasto on Ainolan puistossa, lestadiolaisten rukoushuone sijaitsee Uudenkadun varrella, Aadolf myy viinaa "kolmen kuppilan kulmalla" Ison- ja Heikinkadun kulmassa, Hintassa rakennetaan Typpitehdasta ja sen myötä nousee uusi kaupunginosa Korvensuoran alkupäähän.


Lestadiolaisuus

Oulun mielenmaisemassa on tärkeä sijansa uskonnollisuudella, kaupungistahan oli muodostunut lestadiolaisen herätysliikkeen keskus. Paavo Rintala oli koulupoikana kokenut herätyksen ja käynyt Oulun rauhanyhdistyksellä vanhoillislestadiolaisten seuroissa. Tutustuminen lestadiolaisuuteen näkyy hyvin Rikas ja köyhä -romaanissa, jonka tapahtumat sijoittuvat lähelle Rintalan omakohtaisia kokemuksia.

Herätyskokouksen keskeiset elementit - syntejä Jeesuksen nimessä ja kalliissa sovintoveressä anteeksi saarnaavan sokean kansanmiehen Jalmari Isopaasin väkevä julistus ja sitä kuuntelevan seuraväen lähes joukkohysteriaan yltyvä vastaanotto - on romaanin seurakohtauksessa kuvattu voimallisesti.

Aadolf kirjoittaa vaimolleen:

… minä olen sitten tullut uskoon ja ottanut armon vastaan. Katselin niitten touhuja. Kyllä henki on tehnyt paljon tämän seudun asujille. Ja muutenkin täälläpäin eläessä tuntuu siltä, että on viisainta olla uskossa. Minusta se kuuluu, miten kuvailisin, ikäänkuin tähän ilmaan, jota täällä hengittää. (Rikas ja köyhä, 178).

Uskoontulon jälkeen Aadolfille löytyy puolestapuhuja ja hän pääsee konepajalle töihin.


Kiitetty ja kiistelty teos

Rikas ja köyhä toi Paavo Rintalalle valtion kirjallisuuspalkinnon v. 1956. Lehtikritiikeissä teosta kiitettiin kerronnan sujuvuudesta, omaperäisestä tyylistä ja henkilökuvauksen tuoreudesta. Erityistä huomiota sai osakseen romaanin aikarakenne, jossa toistuvat siirtymät menneeseen ja tulevaan. Ville Repo totesi romaanin olevan jopa "toistaiseksi lupaavin yritys kuvata sodan jälkeen täysi-ikäistyneen sukupolven vaiheita ja mielialoja".

Ristiriitaisia mielipiteitä riitti suorasukaisesta kielenkäytöstä. Kirjailijan kotikaupungissa Oulussa kulttuurilehti Kaltion kriitikko kyseli muuten myönteisessä arvostelussaan: "Eikö Rintalan läpimurto olisi ollut taattu vähemmälläkin siivottomuuden kirjaan viemisellä?" Romaanin lestadiolaiskuvaus herätti odotetusti huomiota oululaislehdissä. Sanomalehti Kalevan arvostelija syytti kirjailijaa yksipuolisuudesta ja piti seurakuvausta vastenmielisenä: "Miksi kirjailija on tällaiseen mennyt, on vaikea sanoa. Tuskin ainakaan taiteelliset näkökohdat ovat vaatineet ruokottomuuksien mukaanvetämistä tässä sen paremmin kuin muissakaan kohdissa."

Rikkaan ja köyhän oululainen miljöö on näköisensä, mutta romaanilla on paikalliskuvausta paljon laajempi merkitys. Juhani Niemi korostaa Paavo Rintalan merkitystä klassisen kansankuvauksen uudistajana: teos on sijoitettu kaupunkimiljööseen ja tapahtumat etenevät perinteisestä kronologisesta rakenteesta poiketen. Pekka Tarkka kiinnittää huomiota teoksen raamatullisiin yhteyksiin. Rikas ja köyhä kertoo Tarkan mukaan köyhän kristityn vaelluksesta suurkaupunkiin, joka edustaa paheellisuutta maaseudun turmeltumattomuuden vastapainona. Tätä kautta romaanissa on myös vahvaa kritiikkiä sellaista yhteiskuntaa kohtaan, jossa aineelliset arvot nousevat tärkeiksi ja ihmiset määrittyvät niiden kautta. Keskeinen piirre Paavo Rintalan koko tuotannossa oli yhteiskuntakriittisyys. 

Lähteet:

Hautala, Kustaa 1982: Oulun kaupungin historia V. 1918-1945. Oulu: Oulun kaupunki.

Kalajoki, Atte 1956: 50-luvun naturalismia: Paavo Rintala valokeilassa. Kaltio 1/1956, 24-26.

Komu, Eija 1995: Armon tyhjiössä. Kristillinen eksistentialismi eräissä Mika Waltarin, Helvi Hämäläisen ja Paavo Rintalan 1950-luvun romaaneissa. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Niemi, Juhani 1995: Proosan murros. Kertovan kirjallisuuden modernisoituminen Suomessa 1940-luvulta 1960-luvulle. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura.

Pyysalo, Sinikka 1970: Lestadiolaisuus Antti Hyryn, Paavo Rintalan ja Timo K. Mukan tuotannossa ja sen vaikutus heidän metafysiikkaansa. [Helsingin yliopisto]. Kotimaisen kirjallisuuden pro gradu -tutkielma.

R-nen 1955: Oulun ja Helsingin laitapuolen elämää. Kaleva 18.12.1955.

Repo, Ville 1956: Hyvä ja huono. Suomalainen Suomi 2/1956, 112-113.

Tarkka, Pekka 1966: Paavo Rintalan saarna ja seurakunta. Kirjallisuussosiologinen kuvaus Paavo Rintalan tuotannosta, suomalaisen kirjasodan rintamista ja kirjallisuuden asemasta kulttuurin murroksessa. Helsinki: Otava.

Tutustu myös näihin