Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Ruusubaletti

Ruusubaletti (1966) on hilpeä sekoitus lyyristä satua, romanttista komediaa, puskafarssia, satiiria ja protestia. Samoihin aikoihin radion Orvokki-kabareet kritisoivat revyyn keinoin kotia, uskontoa ja isänmaata, koululaitosta ja porvarillista moraalia. Arvo Salon Lapualaisooppera karnevalisoi falskiudellaan elitististä korkeakulttuuria ja asettui tanakasti 30-lukulaisia kovia asenteita vastaan. Elettiin iloista ja moniäänistä 60-lukua.

[Kuva: Ruusubaletti]

Ruusubaletti Kuopion Yhteisteatterissa v. 1967. Kuopion kaupunginteatteri.


Ruusubaletissa ovat nupullaan teemat, joita Kaipainen myöhemmin laajentaa romaaneissaan. Se myös enteilee kerrontatapaa, jossa ainekset otetaan mielikuvituksesta, myyteistä ja kansanperinteestä mutta kysymykset suoraan nykytodellisuudesta.

Ruusubaletti kertoo tynnyrissä kasvaneesta tytöstä, Herrantertusta, joka hullaannuttaa pikkukaupungin ukkomiehet ja kirkkoherrankin – tästä nimi Ruusubaletti. Oululaiset yhdistivät tapahtumat paikalliseen paritustoimintaan, josta käytettiin kiertoilmausta "ruusubaletti". Kirjailija-opettajan epäiltiin pahansuovasti tonkivan koulukaupunkinsa tunkiota. Kaipaisen mukaan näytelmä on kuitenkin saanut aiheensa Mäntän viransijaisuusajan skandaalista:

Siellä ruusubalettia pitävä tyttö oli tullut äkkiä uskoon ja päättänyt tunnustaa kaikille, joitten kanssa oli syntiä harrastanut. Se aiheutti suurta hämmennystä: eihän koskaan voinut tietää, kenen ovella tyttö seuraavan kerran seisoisi.

Ruusubalettiin on siirretty aikalaiskeskustelu pasifismista ja seksuaalisesta vapaudesta. Herranterttu on idealistinen hippityttö, joka uskoo parantavansa rakkaudella maailman. Ruusukaupungin lääkäri ja kirkkoherra suunnittelevat julkista avioliittokoulua, jossa tarjottaisiin: "neuvontaa ehkäisyssä ja tekniikassa, sukupuolielokuvia ja paneelikeskusteluja aiheesta 'Onko yhdyntä syntiä?'" Kaupungin naisväki lainehtii kuin viljapelto milloin vapaamielisyyden puolesta, milloin sitä vastaan.

Ruusubaletin taustaa on vuoden 1965 seksuaalikevät. Sen merkkejä olivat Ylioppilaslehden ja Medisiinarin seksuaalinumerot sekä paneelit, joissa keskusteltiin seksuaalitutkimuksesta, perhesuunnittelusta, aborttilainsäädännöstä, sukupuolivalistuksesta ja homoseksuaalisuudesta. Oulussa ylioppilaskunta järjesti avioliittokoulun, jota veti kolme lääkäriä sekä pappi ja psykologi. Osallistujia oli parhaimmillaan satoja. Seksuaalikevään kysymyksiä koottiin vuonna 1966 Sukupuoleton Suomi -kirjaksi. Siinä todetaan, että esille tulleen valossa on jo poliittisten päätösten aika.

Lähteet:

A.P.: Ruusubaletin tekijä: Meillä mahtuu näkyville vain yhdenlaista tyyliä kerrallaan. Keskisuomalainen 27.8.1967.

Flyktman, Matti 1967: Teatterissa tapahtuu. Oulun Ruusubaletti. Helsingin Sanomat 29.9.1967.

Heino, Pirkko 1967: Ruusubaletti näyttämöllä. Etelä-Suomen Sanomat 14.2.1967.

Kaukiainen, Pertti 1967: Ruusubaletti: Tuoksui mutta eipä pistänyt. Oulu-lehti 18.9.1967.

Kokkonen, Lauri 1967: Makean ruusukuun ilta. Anu Kaipaisen Ruusubaletti
Kaupunginteatterissa. Liitto 16.9.1967.

Korhonen, Markus H. 2002: Puistola. Oulu: Asunto-osakeyhtiö Puistola.

Medisiinari. Seksuaalin:o. Vol. 29 (4) 1965.

Mäkelä, Heikki 1967: Kotimaan ruusuja. Kansan Uutiset 29.9.1967.

Moilanen, Aimo 1967: Ruusukuun protesti. Kaleva 16.9.1967.

Oksanen, Ville 1967: Jyväskylä näki Ruusubaletin. Suomen Sosialidemokraatti 14.9.1967.

Penttinen, Anja 1967: Ruusuinen moraliteetti 18 vuotta täyttäneille. Keskisuomalainen 9.9.1967.

Pohjola, Kaisa 1967: Valloittava värimosaiikki. Kansan lehti 9.9.1967.

Puustinen, Irma 1967: Ruusubaletti Yhteisteatterissa syttyi onnellisten tähtien alla. Savon Sanomat 11.2.1967.

Rosvall, Matti 1967: Satiirin rikkaruohot ruusutarhassa. Aamulehti 9.9.1967.

R.P. 1967: Ruusubaletti – Ilkamoivaa iloittelua ihmisistä. Savo 11.2.1967.

Sallamo, Inkeri 1967: Ruusubaletti kotikaupungissaan. Uusi Suomi 25.9.1967.

Sievers, Kai & Koskelainen, Osmo & Leppo, Kimmo 1974: Suomalaisten
sukupuolielämä.
Helsinki: WSOY.

Sukupuoleton Suomi. Asiallista tietoa seksuaalikysymyksistä (1966). Toim. Ilkka Taipale. Helsinki: Tammi.

Vallinoja, Pirkko 1967: Kukkaissatiiria Tampereella. Päivän Sanomat 14.9.1967.

Väänänen, Pirkko 1967: Pistäviä piikkejä. Ruusubaletti Jyväskylässä. Kansan Lehti 9.9.1967. 

Tutustu myös näihin