Tekstin koko A- A+

Saamelaiset: marginaalin marginaalissa

Erityisesti saamelaiset marginalisoitiin 1800-luvulla. Heidät oli yleisesti tapana kuvata paimentolaisina ja järkevien ja yritteliäiden maanviljelijäsuomalaisten vastakohtana. He olivat suomalaisille toisia, joiden elämää mitattiin valtaväestön mitoin.
 
Franzénin näytelmässä Audiensen eller Lappskan i Kungsträdgården (1836) saamelaiset nähdään noitina. Tervolassa syntynyt kielitieteilijä M. A. Castrén (1813-1852) piti saamelaisia laiskoina ja epäsiisteinä olioina, jotka tarvitsisivat koulutusta.
 
Tärkeäksi teokseksi Suomen yhtenäistämisprosessissa muodostui Topeliuksen Boken om vårt land (1875, suom. Maamme kirja), joka toimi suosittuna lukukirjana ja maantiedon opasteoksena aina 1950- ja 1960-luvulle asti. Sen tavoite näyttää kahtalaiselta: toisaalta korostaa Suomea luonnollisena historiallis-maantieteellisenä kokonaisuutena, toisaalta alleviivata maakuntien ja heimojen erityispiirteitä.
 
 Maamme kirjan kuvitusta. 
 
Lapinmaa esitellään Maamme kirjassa Pohjanmaan yhteydessä, koska se ei Topeliuksen mielestä ollut oma maakuntansa vaan muinaisen Lapin jäänne. Saamelaiset ovat hänen mukaansa lyhyitä, likaisia, hitaita, juroja, viekkaita ja kateellisia, mutta myös hyväsydämisiä, vieraanvaraisia ja siveitä sekä perhe- ja lapsirakkaita. Viina on pilannut heitä.
 
Topeliuksen tiedot perustuivat Castrénin kertomuksiin; Topeliuksen oma kokemus pohjoisesta rajoittui kouluvuosiin Oulussa, käyntiin Aavasaksalla ja Oulun-radan vihkiäisjuhlassa 1886.
 
Topeliuksen saduissa Lappi kuvataan kauniiksi maaksi, jonka pakana-asukkaat tulee saattaa kristinuskon ja suomalaisen järjestyksen helmaan. Sadussa "Sampo Lappelill" (suom. "Sampo Lappalainen") saamelaispoika pelastuu susilta Inarin pappilaan ja hänet kastetaan. Ulkonäöltään Sampo on lyhyt ja pönkkäposkinen, ja hän elää maagisessa yhteydessä luontoon ja myytteihin.
 
 
Teksti: Liisi Huhtala