Tekstin koko A- A+

Sadun ja seikkailun mailla: pohjoinen satukirjallisuus

Z. Topelius asetti 1800-luvulla perusmerkit, millä kuvata saduissa pohjoista. Sampo Lappelill (suom. Sampo Lappalainen) kertoo maasta, "jossa ei ole kunnon metsiä eikä peltoja eikä taloja, vaan vain autioita soita ja jylhiä tuntureita" ja jossa "päivä ei kesällä painu mailleen ja jossa talvella on niin pimeää että tähdet loistavat yötä päivää" (suom. Irja Lappalainen).


Zacharias Topelius. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

Seitsenvuotias Sampo ajaa omalla porollaan: hän on menossa auringon näyttäytymisjuhlaan mahtavalla Rastegaissa-tunturilla. Päivä voittaa sadussa yön, aurinko Hiiden ja kristinusko pakanuuden. 

Pakanuus ja kristinusko asetetaan vastakkain myös Topeliuksen sadussa Stjärnöga (suom. Tähtisilmä). Saamelaisella löytölapsella on ihmeelliset, näkevät silmät, joiden katsetta uudistalon emäntä ei kestä vaan palauttaa tytön tunturiin. Saman tien katoaa uudistalosta onni ja menestys, opettaa satu.


Turjanlinnan lapset

Satu oli kirjallisuuden lajina erityisessä suosiossa sekä 1800- ja 1900-luvun taitteessa että 1940- ja 1950-luvulla eli ajankohtina, jolloin yhteiskunta ja kulttuuri nykyaikaistuivat nopeasti ja tälle kokemukselle haettiin muotoa.

Ilmari Kianto kirjoitti Turjanlinnan satukirjansa vuonna 1915; viimeisin painos julkaistiin vuonna 2005. Alaotsikkonsa mukaisesti se oli tarkoitettu sekä omille että muille lapsille opiksi ja huviksi. Esipuheessaan tekijä kertoo tavoitelleensa Pohjois-Suomen omaa satukonttia, joka toimisi vastapainona eteläisille herrassaduille.

         
Ilmari Kianto 50-vuotispäivänään 7.5.1924. Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma.

Osa kokoelmasta on kertomuksia Turjanlinnan lasten arjesta, osa selvemmin satuja. "Pikku Pojan kirkossa" poika järjestää oman jumalanpalveluksensa isolla kivellä,  "Porosta ja porolla-ajaja-tytöstä" -sadussa tapaamme prinsessa Tytti Hyttisen, joka asuu "tuolla kaukana, ihan Kuusamon kulmilla ja Hossan honkanummilla".
 

Teksti: Liisi Huhtala