Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Lehtityö


Taustaa

Kansallisen herätyksen ja teollistumisen seurauksena suomalainen sääty-yhteiskunta politisoitui 1800-luvun jälkipuoliskolla. Vedenjakajiksi yhteiskunnallisessa keskustelussa tulivat kieli- ja kansallisuuskysymykset sekä naisten ja työväen asema. Eroavat näkemykset järjestäytyivät ja perustivat omat äänitorvensa. Oulussa taloudellinen ja poliittinen valta oli keskittynyt vanhoille ruotsinkielisille kauppiassuvuille, ja keskeisiksi kiistanaiheiksi nousivat suomenkielisten koulujen perustaminen ja äänioikeuskysymys.1880-luvun Oulun yhteiskunnallista elämää leimasivat lisäksi paikallisten suomenmielisten kiivaat sisäiset suuntataistelut.

Oulun Wiikkosanomat (1829-1879) oli perustamisvuodestaan lähtien ollut kaupungin hallitseva lehti, mutta 1870-luvulla se joutui väistymään uudentyyppisen kantaaottavan journalismin tieltä. Uusia lehtiä – Pohjois-Suomi, Uleåborgs Tidning ja Kaiku – perustettiin yhteiskunnallisen keskustelun vilkastuessa ja politisoituessa. K. F. Kivekkään toimittama Kaiku nousi nopeasti Pohjois-Suomen valtalehdeksi ja Suomen suurimmaksi maaseutulehdeksi. Kivekkään lehti radikalisoitui suomalaisen puolueen jakauduttua 1880-luvun puolivälissä nuorsuomalaiseen suuntaan ja piti päävastustajanaan ruotsinkielisten Uleåborgs Tidningiä. Kaiku käsitteli kielikysymyksen ohella sosiaalisia kysymyksiä kuten maaseudun tilattoman väestön ja kaupunkien työväen asemaa, raittiusliikettä sekä siirtolaisuutta. Kivekäs sai kirjoituksistaan lukuisia painokanteita, sakkoja ja kerran jopa kolme kuukautta vankeutta.

Oulussa vaikutti vuosisadan jälkipuoliskolla useita yhteiskunnallisia ryhmittymiä: ruotsinmielisten Seuraklubi, suomenmielisten Suomalainen klubi, Teollisuusklubi, Työväenseura sekä raittiusseura Pohjan Leimu. Pakkala oli raittiusseuran jäsen ja kierteli puhumassa raittiusiltamissa Oulun ympäristössä. Hän oli myös panemassa alulle "Oulun hiihtoja".

Pakkala osallistui työväenliikkeen wrightiläiseen, sivistyneistön johtamaan alkuvaiheeseen. Hän ohjasi Oulun työväenyhdistyksen näytelmätoimikuntaa ja kävi yhdistyksen keskusteluilloissa. Tämä oli tyypillistä wrightiläistä toimintaa, joka pyrki maltillisesti kehittämään työväestön henkistä ja taloudellista tilaa. Pakkala ei olisi voinut hyväksyä 1890-luvun lopun radikalisoituneen työväenliikkeen näkemyksiä. Tuolloin hän oli jo muuttanut pois kaupungista. Myöhemmin Pakkala oli perustamassa Kokkolan suomalaista työväenyhdistystä 1905, mutta yhdistyksen muuttuessa pian selvästi sosialistiseksi hänet erotettiin siitä 1907. Kansalaissodan aikana Pakkala toimi valkoisten puolella Kokkolan piiriesikunnassa ja suomalaisessa suojeluskunnassa.  


Lehtimies - kirjailija

Pakkala seurasi lehtimiehenä läheltä Oulun poliittisia kamppailuja 1880-1890-luvuilla. Hän toimi avustajana Kaiussa vuodesta 1885 ja aputoimittajana 1888-1889. Hänen varhaiset sanomalehtikertomuksensa olivat kärkeviä yhteiskunnallisia satiireja, kuten "Matkalla" (1885) ja "Meidän patruuni" (1886).

Erimielisyydet päätoimittaja Kivekkään kanssa johtivat Pakkalan eroon Kaiusta. Oltuaan vuoden nuorsuomalaisen Keski-Suomi -lehden päätoimittajana Jyväskylässä Pakkala perusti uhkarohkeasti Ouluun uuden nuorsuomalaisen Louhi-lehden (1890-1906). (Pakkalan kirje Juhani Aholle) Louhen perustamisen taustaa oli Kaiun kallistuminen myöntyväisyyslinjalle suhteessaan venäläistämistoimiin. Louhi oli Venäjän-poliittisissa kysymyksissä jyrkempi, perustuslaillisella kannalla, ja kokosi taakseen Kivekkään linjaan tyytymättömät Oulun nuorsuomalaiset. Näytenumerossaan 15.12.1890 Louhi julistautuu kansallismieliseksi ja kansanvaltaiseksi, avoimesti vaikuttamaan pyrkiväksi sanomalehdeksi.

Ajan sanomalehtien tapaan Louhi julkaisi runsaasti kaunokirjallista materiaalia – tosin keskimäärin enemmän kuin muut oululaislehdet. Louhen ohjelmanjulistus lupaa, että lehden "novelliosastossa julkaistaan alkuperäisiä (Santerin, Kyöstin, Teuvo Pakkalan y. m. ) novellia ja käännöksiä ulkomaan uusimmasta kirjallisuudesta". 1800-luvun sanomalehdissä kaunokirjallisuutta eli ns. nurkkaromaaneja oli jopa kymmenen prosenttia sisällöstä. Syynä olivat pienet, usein sivutoimiset toimittajakunnat, sanomalehden roolin selkiytymättömyys sekä kirjakustannustoiminnan kehittymättömyys. Lisäksi vaikuttivat kielipoliittiset tavoitteet sekä se, että monet 1880-1890 -lukujen lehtimiehistä olivat kirjailijoita (esimerkiksi Juhani Aho, Teuvo Pakkala, Kauppis-Heikki, Johannes Linnankoski ja Kaarlo Kramsu). Päivi Lappalainen toteaa, että aloittelevilla realisteilla oli merkittävä asema nimenomaan nuorsuomalaisissa maakunnallisissa lehdissä (jyväskyläläinen Keski-Suomi, kuopiolaiset Savo ja Tapio, oululaiset Kaiku ja Louhi). Lappalaisen mukaan näiden maakuntalehtien toiminta osoittaa, että "realismin suomenkielinen kehittely ja vakiinnuttaminen ei meillä lähtenyt suinkaan keskustasta, Helsingistä, vaan nimenomaan periferiasta".

Lähteet:

Hannula, Jouko: Maakunnan ja aatteen asialla. Liitto 1906-1981. Oulu: Oy Liitto.

Karkama, Pertti 1975: Teuvo Pakkalan romaanit. Yhteiskunnallis-ideologinen tausta ja rakenne. Oulu: Pohjoinen.

Lappalainen, Päivi 1999: "Epäkohdat esiin! – Realistit maailmaa parantamassa." Teoksessa Lea Rojola (toim.): Suomen kirjallisuushistoria 2. Järkiuskosta vaistojen kapinaan. Helsinki: SKS, 8-42

Lappalainen, Päivi 2000: Koti, kansa ja maailman tahraava lika. Näkökulmia 1880- ja 1890-luvun kirjallisuuteen. Helsinki: SKS.

Pakkala, Teuvo ja Siira, Juho: "Tarjotaan tilattavaksi Louhi". Louhi 12.1. 1891.

Runoutta ja nurkkaromaaneja. Sanomalehdistö kaunokirjallisuuden julkaisijana ennen vuotta 1917. Suomen sanomalehdistön historia -projektin julkaisuja N:o 14. Helsinki 1979.

Suistola, Jouni 1999: Kaleva. Sata vuotta kansan kaikuja. Oulu: Kaleva Kustannus Oy.

Tommila, Päiviö 1984: Oulun Wiikko-Sanomia 1829-1879. Oulun lehdistön alkutaival. Oulu: Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva.

Tommila, Päiviö, Landgren Lars ja Leino-Kaukiainen, Pirkko 1988: Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905. Kuopio: Kustannuskiila oy.

Tutustu myös näihin