Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Sompio

[Kuva: Sompio]

Vuonna 1937 Paulaharju matkasi keruulle Sompioon, johon oli tutustunut lähes 30 vuotta aiemmin. Siellä hän tallensi paperille seudun viisaudet ja tavat. Paulaharjut olivat jo tunnettuja kerääjiä ja kirjoittelivat matkoiltaan reportaaseja lehtiin. Ensimmäinen retki keskeytyi Samulin sairastelun vuoksi. Hän kävi viimeisen kerran Lapissa, Sompiossa, kevättalvella 1939.

Sompion perinteet ja tarinat sisältävä teos valmistui vuonna 1939. Kirjaa ei voitu sotatilanteen vuoksi julkaista heti, sillä aluetta kuvaavan kartan katsottiin olevan liian tarkka, ja aiheuttavan ongelmia, jos se joutuisi vihollisen käsiin. Kartassa näkyvät myös nykyään tekoaltaiden alle jääneet kylät.

Teos on täynnä Lapin tarinoita. Alkusanoissa Paulaharju kirjoittaa, että hänen ja Jennyn tehtävänä oli kerätä talteen tieto kylän vanhoilta ennen kuin he kuolevat. Paulaharju keräsi kirjan loppuun kaikki muistelijat, noin 80 henkilöä. Takana on myös sanasto. Teoksessa on paljon valokuvia. Niiden aiheena ovat maisemat tai ihmiset työssään. Myös piirroksia on lukuisia.

Kirjan aiheet liittyvät seutujen asuttamiseen ja siellä asuneisiin sukuihin. Teoksessa on paljon luonnon ja eläimien kuvausta. Tuttuun tapaan kalastus ja metsästys saavat omat osuutensa. Kirjaan on kirjattu ylös myös muutamia sään ennustuskeinoja.

Vanha kalamies katsoi ensimmäisen, ennen käen kukkua, ennen jään menoa, saamansa keväthauen maksasta kesän menon. Ukko pullahdutti maksan laudalle ja tutki: missä korkia paikka - se tulvaa, missä laksopaikka - se kuivaa. Maksan verisuonien haarat olivat hallansuonia, ja perttulinpäivän haaran jälkipuoli muisteli syksyiset säät.

Mutta Moskuvaaran vanha Hermanni vetäisi ison kevätahvenen harjan puukolla poikki lihanrajaa myöten, ja luki siitä kesän ilmat. Mistä kohti tillahti veri, silloin oli sadetta, ja mikä pysyi kuivana, silloin oli poutaa. Kuukausittain selkäruodot niskasta pyrstöön laskettelivat kesän juoksua. (s. 76)

Perinteeseen luonnollisesti kuuluvina saivat noidat ja uskomukset oman lukunsa. Juhlapäivien viettoa kuvataan tapoja ja ruokia myöten.

Jouluaattona, jo ennenkin, parhaissa joulurauhoissa, poikasikiöiden piti hakata joulupuita, raahata niitä kelkalla ja kantaa pirttiin. Oli kolme, neljä joulunpyhää, piti kasata pirtti kohta puolilleen polttopuuta. Ei saanut jouluna puita kanniskella.

Ei eletty jouluna niin suuresti kuin kekrinä. Voiliiningit kyllä annettiin jokaiselle sekä selvät ruisleivät. Poronkontti ja lihavamus poronselkä oli parhainta syötävää joulupöydällä, oli vanhoilla myös villipeuraa.
(s. 327) 

Lähteet:

Marjut Harju: Samuli Paulaharju. Ruijanrannan reppuherra. (SKS, Helsinki, 1989.)

Pekka Laaksonen: Samuli Paulaharjun Lappi. Kotiseutu 4: 139 - 149, 1991.

Erno Paasilinna: Menetetty maailma ja unohdettu kirjailija. Teoksessa E. Paasilinna: Kansan palvelijoita. Kootut kirjoitukset 1964 - 1984, 299 - 303. Artikkeli julkaistu alun perin Suomen Kuvalehdessä, 1975. (Otava, Helsinki, 1986.)

Samuli Paulaharju: Sompio. (WSOY, Porvoo, 3. painos, 1979, 1. painos 1939.)

Tutustu myös näihin