Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Sotaa ja tanssiaisia

Suomen sodan (1808–09) huomattavimmat taistelut käytiin Pohjanmaalla, ja Oulu oli eräs armeijan tärkeimmistä huoltokeskuksista. Kaupunkiin majoitettiin molempien osapuolten sotilaita, ja siellä ylläpidettiin myös sotilassairaalaa. Vaikka itse taistelut käytiinkin muualla, jäi kaupunkiin sodan päätyttyä peräti 600 haavoittunutta.

Wacklin, Runebergin aikalainen, kuvaa sotaa naisten ja kotirintaman näkökulmasta. Hän kertoo, kuinka naiset leipovat korppuja armeijalle ja nyhtävät liinanöyhtää haavoittuneille. Ruumiit pinotaan korkeiksi rievuilla peitetyiksi kuormiksi odottamaan hautausta, ja nekin, jotka säästyvät vihollisen luodeilta, kuolevat pakkaseen kuin kärpäset. Muistelmien näkökulma sotaan on matala ja pasifistinen:

Niillä, jotka sanovat kaipaavansa sotaa, sen kauheuksia ollenkaan näkemättä, ei ole minkäänmuotoista käsitystä sodan ei vain sankarilliselle soturille, vaan myös sotanäyttämön läheisillä seuduilla kaikkein rauhallisimmillekin ihmisille tuottamista kärsimyksistä. Vaikka nämä säästyisivätkin rahojensa ja omaisuutensa ryöstöltä, on paljon näitä suurempi kuitenkin se sielunaatteiden menetys, jonka he kokevat, kun moraalinen säälin ja ihmisyyden tunne lopulta herkimmässäkin sydämessä vaihtuu kylmyyteen, aivan kuten välskärikin täysin kylmäverisesti silpoo kaltaisiaan, kun tämä kuuluu hänen jokapäiväiseen toimeensa.


Oululaista seurapiirielämää

Kuoleman ja kurjuuden vastapainoksi Wacklin kuvaa toinen toistaan loisteliaampia tanssiaisia ja illanviettoja, joita kaupungissa vuoronperään oleskelleet ruotsalaiset ja venäläiset ahkerasti järjestävät. Salit on koristeltu kullalla, sametilla ja pitseillä, ja naiset ovat hienostuneisuuden ruumiistumia muotipuvuissaan ja pöyhötetyissä tukkalaitteissaan. Aitojen hedelmien ja makeisten rinnalla tarjoillaan myös perioululaista ruokaa, Oulujoen lohta kuudella eri tavalla valmistettuna.

Kustavilaisen ajankuvan ja tapakulttuurin kuvaajana Muistelmilla on huomattava kulttuurihistoriallinen merkitys. Esimerkiksi kuvaus Lise Keckmanin kunniaksi järjestetyistä juhlista on viehättävä laatukuva 1800-luvun alun Oulusta.

Juhlakuvauksissa Wacklin käyttää kahta erilaista kerronnan koodia: kansatieteellisen tarkkaa realismia ja suurten tunteiden melodraamaa. Ruotsalaisten jäähyväistanssiaisista palaavat kaunottaret itkevät kuin lapset, sillä he ovat varmoja, ettei heillä tule enää milloinkaan olemaan hauskaa, ja vannoopa eräs isänmaallinen neito, ettei ikinä enää tanssi. Aikaa myöten lohduton tilanne kääntyy ironiaksi:

Nuo viattomat olennot eivät tuolloin tienneet, ettei heidän »ei ikinä» sanansa enempää kuin heidän pelkonsa ja lupauksensa kestäisi kuin vajaat kuusi viikkoa. Tämän heidän ikuisen aikansa jälkeen heidän nähtiin vallan ihastuksissaan pyörähtelevän mitä kauneimman rykmentinmusiikin soidessa poloneeseissa, angleeseissa, valsseissa, masurkoissa, potpureissa ja katrilleissa mitä urheimpien ja kohteliaimpien venäläisten kenraalien ja upseerien daameina niissä loisteliaissa tanssiaisissa, joita nämä järjestivät surevien kaunotarten lohdutukseksi.

Tanssiaisten kepeys on kuitenkin näennäistä: ne olivat taitava poliittinen ele, jolla osoitettiin kulloisenkin vallanpitäjän mahti, ja niihin osallistuminen edellytti paljon muutakin kuin pelkkää juhlamieltä. Herrasväen kanssakäyminen oli ennen kaikkea tiettyjen normien ja rituaalien mukaista esiintymistä ja näyttäytymistä, jolla lujitettiin säätytietoisuutta, ylläpidettiin sisäisiä hierarkioita ja korostettiin eroa alempiin yhteiskuntaluokkiin.

Rinnakkaisina ja toisilleen vastakkaisina todellisuuksina sodan ja tanssiaisten kuvaukset muodostavat kaksoisvalaistuksen: puutteen ja yltäkylläisyyden, elämän ja kuoleman piirileikin, joka muistuttaa kaiken suhteellisuudesta. Lukijalle erilaisten näkökulmien ja tyylien kudos on haastava mutta innoittava.

Lähteet:

Leppihalme, Ilmari: Tähtivauva, terva ja teknopolis - mitä muuta? Näkökulmia Oulua ympäröivään alue- ja identiteettipuheeseen. – Teoksessa Lukulampun valo. Liisi Huhtalan juhlakirja. Toim. Veijo Pulkkinen et al. Oulu: Oulun yliopisto, taideaineiden ja antropologian laitos 2004, s. 15–71.

Ollila, Anne: Tapoja, tunteita ja uskomuksia. – Teoksessa Suomen kulttuurihistoria 2. Tunne ja tieto. Toim. Rainer Knapas ja Nils Erik Forsgård. Helsinki: Tammi 2002, s. 168–178.

Tutustu myös näihin