Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Töyhtö (1992)

Töyhtö on Oharin (1982) rinnakkaisteos aiheensa puolesta: nuori tyttö tulee raskaaksi ja joutuu yksin tekemään tulevaisuutta koskevat ratkaisut. Kirja alkaa 17-vuotiaan Merin heräävien äidintunteiden kuvauksella:

- - Töyhtö, hän kuiskasi sille. Luumun kokoiset nyrkit hapuilivat ilmaa. Suu hamusi jotakin, jonka vaistosi olevan lähellä. Se tunsi. Se tunnisti tuoksun.
Mä suojelen sua aina, hän ajatteli. Mä kuolen sun puolesta. Mä elän sua varten. (5)

[Kuva: Töyhtö]

Meri ja vauva asuvat ensin nuoren äidin lapsuudenkodissa, mutta muuttavat pian omilleen. Meri luottaa itseensä ja uskoo pärjäävänsä. Koulua hän aikoo jatkaa myöhemmin. Lapsen isää, muualle muuttanutta Artoa Meri ei enää juuri ajattele. Vanhemmat tukevat pientä perhettä, isä myös henkisesti. Äidin mielestä Meri on heittänyt nuoruutensa menemään "niinku rukkasen tiepuoleen" (9). Meri pitää omaa ratkaisuaan ainoana mahdollisena:

Jos Töyhtöä ei olisi olemassa.
Kun.
Se kalskahti selkeänä, ehdottomana ja todellisena. Kun Töyhtö oli olemassa.
Elämän inhimillisyys oli olemassa, niin kuin kätilö oli sanonut. Töyhtö oli tullut näyttääkseen sen hänelle. Hänen tarvitsi vain uskoa siihen. (25)

Luokkakaveri Erjan vierailun jälkeen Meri tajuaa koulutyön elämän diskoiltoineen ja lasketteluretkineen jääneen lopullisesti taakse. Haikeus muuttuu kuitenkin pian vapauttavaksi itseironiaksi:

- Sinä se oot. Äiti-Meri. Voi paska. Paska.
Maskara virtasi poskilla kyynelten mukana. Hän hinkkasi posket täyteen vaakasuoria raitoja, katsoi kauempaa ja alkoi lopulta nauraa. (18)

Valoisa Töyhtö on tummasävyisen Oharin lähes täydellinen vastakohta. Kertomus päättyy seesteisiin ja hiukan romanttisiinkin tunnelmiin: Meri tutustuu mutkattomaan ja viisaaseen Makeen, joka osaa piirtää ja käsitellä vauvoja:

- Sun Töyhdöstäs tulee yks ihminen lisää tähän maailmaan, Make sanoi. - Ihan yksinkertanen juttu. Jotaki se ottaa mukaansa sulta, jotaki se on ottanu faijaltaan, ja loput se ottaa matkan varrelta. Joskus kolmenkymmenen vuoden päästä sä luultavasti tiedät mitä se on ottanu. Sit sä voit joko surra tai iloita. Sitä ennen sun kantsii vaan elää eteenpäin. (108)

Äitiyden alkutaipaleen ilojen ja surujen sekä nuoren äidin sinnikkään pärjäämisen kuvaus ei oikein vakuuttanut kriitikoita. Hellevi Outisen mukaan "urheaa pikkuäitiä" ei pitäisi ihailla, eikä lapsen isää vapauttaa vastuusta. Mari Viertola kirjoitti teoksen käsittelevän käytännön ongelmia melko mukavasti, mutta antavan turhan ruusuisen kuvan "lapsiäitiydestä". Liisi Huhtala ihmetteli "outoa makeutta", jolla kirjailija ympäröi äitiyden. Maria Santalo kiitti myönteisessä arviossaan kirjailijaa siitä, mistä muut tavallaan moittivat: "Laine ei tee Merin äitiydestä katkeraa luopumisprosessia."

Tutustu myös näihin