Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Tyttö tuulesta, poika pimeästä (1986)

Lukion toisluokkalainen Anna seurustelee työttömän Mikan kanssa. Mika juo paljon ja pitää itseään tyttöä huonompana. Nuoren miehen vaikeudet eivät estä Annaa rakastamasta:

- - Nyt hänen kohdalleen oli tullut Mika, ja se oli paras. Ei ihmistä voinut käännellä ja hypistellä ja lopulta valita niin kuin tavaraa kaupan hyllyltä. Ja miksi ihminen ylipäätään rakastui johonkin toiseen ihmiseen - laskiko se ensin hyvät ja huonot puolet, ynnäsi ja vähensi ja sitten tuloksen perusteella joko hyväksyi tai hylkäsi. Eihän ihmisen tunne ollut mikään tietokonenauha. Se oli enemmän, yhtä aikaa monimutkaisempi ja yksinkertaisempi. (31)

[Kuva: Tyttö tuulesta, poika pimeästä]

Kumpikin nuori elää hajonneessa perheessä, mutta erilaisissa oloissa: Annalla on isä ja pikkusisko sekä muualla asuva, mutta yhteyttä pitävä äiti. Mika on menettänyt isänsä pienenä. Isäpuoli terrorisoi perhettä alkoholismilla ja väkivallalla. Äiti on alistunut ja passiivinen. Mika syyttää nykyhetken kurjuudesta isättömyyttään: "Jos faija olisi elänyt. Kaikki olisi ollut ihan toisin." (18)

Anna on lähes täydelliseksi kuvattu nuori nainen, "Annaenkeli". Hän pärjää koulussa, haaveilee kirjallisuudentutkijan urasta, kirjoittaa itsekin. Anna huolehtii pikkusiskosta ja siitä, että äidittömässä taloudessa näkyy naisen kädenjälki. Toki aikuisuus näyttäytyy hänellekin ristiriitaisena:

- Onks koko loppuelämä todella näin ristiriitasta? Että on ikäänku kahtia revästy koko ajan? Ja että hirveen usein joutuu sanomaan toista mitä ajattelee tai tekemään ihan toisella tavalla ku mitä haluais tehdä? - - (74)

Annan henkilöhahmo on hyvä esimerkki 1990-luvun tyttökulttuuritutkimuksen esittelemästä uudesta tytöstä, jonka toimintaa ohjaa altruistinen individualismi. Hänellä on vahva sosiaalisen vastuun tunne, mutta myös yksilöllisiä pyrkimyksiä:

- Hän hymyili omalle kuvalleen. Loppujen lopuksi ei ollut niinkään pitkä matka siihen pikkutyttöön, joka halusi mennä kehitysmaahan sairaita hoitamaan ja balettia tanssimaan. Tässähän se oli yhä, sama tyttö. Kuori oli kasvanut ja muuttunut, mutta sisällä oli yhä pieni epäitsekkyyden siemen, taju siitä, että on osa maailmasta, ja vielä suurempi osa kun sen maailman jakaa kahtia, silppuaa palasiksi, ojentaa pois. Yrittää antaa, eikä aina vain ottaa. (48)

Mika joutuu elämässään täydelliseen umpikujaan saatuaan tietää, ettei isä todellisuudessa välittänyt perheestään. Hän puukottaa humalassa nuorta homoseksuaalia miestä ja menettää juuri saamansa työpaikan. Kertomuksen loppu jää avoimeksi Annan itselleen esittämiä kysymyksiä myöten:

Mutta sillä on oikeus kenties tuhlata elämääsi. Tai peräti tuhota.
Mistä lähtien rakkaus on ollut tuhlaamista, tuhoamista? Se on ihan yksin siellä. Se on ihan yksin koko maailmassa. (164)

Kriitikot kirjoittivat Laineen kolmannesta nuortenkirjasta pienin varauksin: Sanna Jaatinen piti kirjaa tematiikaltaan kunnianhimoisena ja rakenteensa sekä henkilökuviensa puolesta ehjänä ja toimivana. Päivi Janhunen arvosteli teosta masentavasta realismista ja liiallisesta ongelmakeskeisyydestä, mutta "kirjan henkilöt sopivat kuitenkin hyvin loogisesti omiin kehitystarinoihinsa". Minna Vuorinen kirjoitti: "Tytön roolia jää miettimään: täydellinen pikkunainen, uhrautuvainen, hellä, kodin - isän ja pikkusiskon – kantava voima, pojan tukija. Siis lastaamassa itseään sosiaalisen enkelin rooliin, mikä elämän edetessä voi mennä yli voimienkin."

Tyttö tuulesta, poika pimeästä sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1986.

Tutustu myös näihin