Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Unkka Manni

E. N. Manninen kirjoitti toisen maailmansodan aikana kaksi sota-aiheista kirjaa. Ne ovat selvästi hiomattomampia kuin hänen Lapin kuvauksensa, eivätkä ole kirjallisina tuotoksina yhtä kiinnostavia. Niitä voi kuitenkin pitää historiallisesti mielenkiintoisina. Ensimmäinen näistä Mannisen sotakirjoista oli Gummeruksen 1939 julkaisema Unkka Manni. Lapin mies sotatiellä.

Takakannen tekstin mukaan kirja perustuu Mannisen tuntemattomaksi jäävän jääkäriystävän muistiinpanoihin. Tämä ei halunnut tehdä nimeään "naurunalaiseksi hempeämielisten ja osittain mielikuvituksellisten kirjoitusten yhteydessä". Kirja pohjautuu ilmeisesti kuitenkin pitkälti Mannisen omiin jääkäriajan kokemuksiin, joita hän tapansa mukaan on käyttänyt kuvitteellisen kertomuksen pohjana. Kirjailijan omin sanoin: "vaikkakaan kaikki, mitä siinä kerrotaan ei ole totta, niin todellisuutta se kuitenkin on."

Unkka Mannin muisteluksenomaisuus korostuu siinä, että siinä ei ole yhtenäistä juonta. Kirja koostuu lyhyistä tarinoista ja tuokiokuvista, joiden välillä on usein suuria ajallisia hyppäyksiä. Taso ja tyyli vaihtelevat myös suuresti. Osa jutuista on humoristisia, osa traagisia. Paikoitellen teksti voimakkaan isänmaallisen paatoksellista. Kirjoitusajankohta tietysti selittää sekä aihevalintaa että käsittelytapaa. Jääkäriliikkeestä kirjoittaminen ja omakohtaisuus miellyttivät aikalaisarvostelijoita.

Kirja alkaa Unkka Mannin lapsuudenkolttosten muistelulla ja hyppää sitten opiskeluaikaan ja päätökseen ryhtyä jääkäriksi. Seuraa lyhyitä kertomuksia vaarallisista vakoilu- ja värväystehtävistä sekä sotilaselämästä Saksassa. Väliin on liitetty myös erään ratsukonstaapelin kuvaus Mannin kiinni jääneen tuttavan Lukkarisen hirttämisestä Oulussa. Viimein jääkärien odotus loppuu ja he pääsevät palaamaan Suomeen ja sotimaan itsenäisyyden puolesta. Jälkiluvussa tavataan vanha jääkäri Manni kuuntelemassa "Wanhat kaverit" –marssia radiosta muistoihinsa vaipuneena.

Ehkä parhaiten aikaa kestänyttä antia kirjassa ovat humoristiset sotilaselämän kuvaukset ja lyhyet todentuntuiset tunnelmalliset ajankuvat. Esimerkiksi sodassa olevaa isäänsä kaipaava pikkupoika saksalaisessa junassa:

Nyt pieni mies oli kiivennyt vaunun ikkunaan. Hän sulattelee punaisin, palelevin sormenpäin jääsaniaista, jonka poikkeuksellisen kylmät ilmat ovat kasvattaneet ruudun alaosaan.
- Mutti, Mutti, mitä se on?
- Jäätä, jääkukkia, lapsi, äiti vastaa.
- Mutti, onko vedenalaisenkin ikkunassa jääkukkia?
- On – ei – tuskin; ei Mutti tiedä –

Tutustu myös näihin