Tekstin koko A- A+
KirjastoVirma

Opiskeluaika

Vaaskiven opinnot sujuivat aluksi ilman suurempia ongelmia. Hän suoritti kolme valmistavaa luokkaa ja aloitti syksyllä 1923 opinnot Helsingin Suomalaisessa Lyseossa. Toiselle vuosikymmenelle ehtinyt poika piti erityisesti piirustuksesta, jossa hän olikin taitava. Hänen taulujaan näytettiin usein luokalle, ja muutamia ripustettiin piirustussalin seinillekin.

Ruumiillinen heiveröisyys ja heikkous aiheuttivat sen, että poikaa kiusattiin usein. Pojan erikoislaatuisuus, halu uppoutua kirjoihin sekä mielenkiinnon puuttuminen urheiluun ja muuhun nuoria poikia kiinnostavaan toimintaan edesauttoivat erakoitumista samanikäisistä koulutovereista. Vaaskiven terveys oli heikko, mikä rajoitti hänen elämäänsä. Kolmetoistavuotiaana pojan terveys murtui kokonaan. Hän sai outoja kuumekohtauksia ja laihtui huolestuttavasti. Lääkärit eivät löytäneet mitään elimellistä vikaa. Vaaskivi lähetettiin Ouluun tervehtymään, minkä hän sitten vähitellen tekikin.

[Kuva: Tatu Vaaskiven luokkakuva]

Tatu Vaaskiven luokkakuva. SKS/kirjallisuusarkisto.


Toivuttuaan Vaaskivi aloitti uudelleen koulun Oulun suomalaisen yhteislyseon kolmannella luokalla. Hän oli tunneilla yhtä hiljainen ja ujo kuin ennenkin. Hetkittäin hänen laajat tietonsa eri tieteenaloilta, historiasta, uskonnosta, äidinkielestä sekä kasvi- ja eläinopista pääsivät kuitenkin esiin, ja erityisesti suomenopettaja G. E. Rancken huomasi Vaaskiven kirjallisen lahjakkuuden.

Seitsemäntoistavuotiaana, vuonna 1929, Vaaskivi muutti takaisin Helsinkiin. Oulussa oloaikana hänelle oli muotoutunut suuri haave ruveta kirjailijaksi. Hän oli kirjoittanut useita romaanikäsikirjoituksia ja lähettänyt niitä kustantajillekin, mutta huonolla menestyksellä. Haave ei kuitenkaan romuttunut, sen toteutuminen vain viivästyi.

Odotellessaan oikean kirjailijanuran alkua Vaaskivi ajatteli hankkia itselleen porvarillisen ammatin, jolla voisi elättää itsensä. Hän lähtikin Helsingin Kansalaiskorkeakouluun opiskelemaan toimittajaksi. Hän viihtyi aluksi opinnoissaan ja tutustui useisiin tuleviin kirjailijoihin. Pian seurustelu tulevien ja ammatissa jo toimivien kirjailijoiden kanssa voitti opinnot. Helsingin ja koko Suomen kulttuuri eli tuolloin kuohunta-aikaa. Kirjailijat ja runoilijat etsivät uusia virtauksia ulkomailta Tulenkantajat -ryhmässä. Helsinki oli tietysti kulttuurielämän keskus. Kirjailijat kohtasivat toisiaan kahviloissa, joissa keskusteltiin kiivaasti muun muassa modernista kirjallisuudesta. Vaaskivi liittyi tähän taiteilijoiden boheemiin joukkoon. Etelä-Esplanadilla ollut Brondinin kahvila eli Bronda oli heidän kokoontumispaikkansa, ja siellä kävivät myös Tulenkantajien kärkimiehet.

Brondalla Vaaskivi tunsi olevansa elossa. Erakko oli poissa ja sen paikan oli ottanut puhelias, kertojankyvyillään ja monipuolisilla tiedoillaan kohahduttava nuorimies. Hän keskusteli kiivaasti Uuno Kailaan ja muiden kuuluisuuksien kanssa kirjallisuuden ja elämän suurista kysymyksistä. Hän tunsi itsensä vapaaksi ja viihtyi samanhenkisten ihmisten parissa.

Kirjeidensä perusteella Vaaskivi ei kuitenkaan täysin tuntenut kuuluvansa tähän joukkoon. Sosiaalinen ja puhelias käytös oli osaksi näyteltyä. Hän ei löytänyt sielunkumppania eikä voinut täysin avautua toisten läsnäollessa. Syvimmät mielenliikkeet jäivät muille tuntemattomiksi.

Lähteet:

Lybäck, Holger 1950: T. Vaaskivi. Ihminen ja kirjailija. Forssan kirjapaino Oy: Forssa.

Vaaskivi, T. 1945: Kutsumus. Kirjeitä vuosilta 1927-1942. (Toim. Martti Haavio) WSOY: Porvoo.

Tutustu myös näihin