Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Kalusto 1970-luvulla

Leveiden lahkeiden vuosikymmenellä yleinen elintaso kohentui ja soittimien reaalihinnat laskivat jonkin verran. Kuuluisat soitin- ja laitemerkit olivat silti yhä kalliita. Soittoharrastus ja sähkösoittimien suosio olivat kasvaneet koko läntisessä maailmassa, eikä maineikkaiden amerikkalaismerkkien valmistuskapasiteetti enää riittänyt. Japanin soitinteollisuus vastasi aloittelevien soittajien kysyntään.

1960-luvulla soitinkauppoihin oli alkanut tulla japanilaisia sähkökitaroita ja vahvistimia. Kitarat olivat yleensä kömpelösti viimeisteltyjä. 1970-luvulla japanissa alettiin valmistaa systemaattisesti kopioita kuuluisista amerikkalaisista kitaramalleista. Ulkonäkö oli jo melko lähellä esikuvia. Laatu oli vielä jäljessä, mutta hintaa oli murto-osa alkuperäisestä.

1970-luvulla monen rocksoittajan ensimmäinen instrumentti olikin japanilainen: Yamaha, Aria, Ibanez tai Maya. Halvimmillaan uusi sähkökitara maksoi 1970-luvun puolivälissä alle 400 markkaa. Itse rakentaminen ei ollut enää houkuttelevaa, sillä osiin ja tarvikkeisiin upposi helposti tuo summa. Myös Itä-Euroopan sosialistimaissa (Tsekkoslovakia, DDR) valmistettuja sähkökitaroita oli joskus myynnissä, mutta niiden laatu oli japanilaisia huonompi.


Näyttää melkein aidolta

1970-luvulla monen rocksoittajan ensimmäinen instrumentti olikin japanilainen: Yamaha, Aria, Ibanez tai Maya. Halvimmillaan uusi sähkökitara maksoi 1970-luvun puolivälissä alle 400 markkaa. Itse rakentaminen ei ollut enää houkuttelevaa, sillä osiin ja tarvikkeisiin upposi helposti tuo summa. Myös Itä-Euroopan sosialistimaissa valmistettuja sähkökitaroita oli joskus myynnissä, mutta niiden laatu oli selvästi japanilaisia huonompi.

[Kuva: Japanilaista kopiotuotantoa]

Japanilaista kopiotuotantoa 1970-luvulta: Aria-sähkökitara ja Mars-vahvistin. Esikuvina Gibson SG ja Ampeg Portaflex B-12. Kuva: Antti Otsamo.


Edullisten soittimien status ei ollut korkea: japanilaisia sähkökitaroita haukuttiin riisipuikoiksi. Amerikkalaiset Fender ja Gibson olivat soittajien toivelistan kärjessä, mutta esimerkiksi Fender Stratocaster maksoi v. 1975 runsaat 2500 mk (= 2050 € v. 2014 rahassa). Sen sijaan japanilainen Stratocaster-kopio Morris ST300 maksoi vain kolmanneksen, 750 mk.

1970-luvun lopussa japanilaisten soitinten laatu oli kohonnut. Yamaha ja Ibanez esittelivät omia parempia mallejaan kun taas USA:n valtamerkkien laatu oli laskussa. Fenderin ja Gibsonin 1960-luvun ja sitä vanhemmat mallit olivat halutuimpia. Niitä saattoi etsiä pääkaupungin osto- ja myyntiliikkeistä tai kysellä rautalankasukupolven muusikoita. Soitintietoisuutta avarsi Musa-lehden aloittama Pelit ja vehkeet -artikkelisarja. Idea siirtyi sittemmin Soundiin, joka julkaisi Perusskeba-kitarajuttuja.

[Kuva: Bassot]

1960-luvun tuotantoa: Fender "blackface" Bassman ja iso 2x12" kaappi: Bassot: Ibanez 2030 (vas.) ja Höfner182. Kuva: Antti Otsamo.


Soitinrakentaja Kari Nieminen

Kari Nieminen rakensi 15-vuotiaana ensimmäisen sähkökitaransa. Koulukaveri Riku Marttila oli Niemisen ensimmäinen asiakas. Myöhemmin omansa tilasivat mm. Kauko Röyhkä ja 22-Pistepirkko. Oulunsalolaisesta autotallista alkanut toiminta eteni koulutuksen ja oman firman perustamisen kautta globaaliin arvostukseen. Niemisen Versoul- ja Buxom-merkkisiä soittimia ovat hankkineet mm. Rolling Stonesien Ronnie Wood ja The Whon Roger Daltrey.


Moogvelhoja ja isoja kaappeja

Kosketinsoittajien himoitsema oli kaikkien soundien soitin, Moog-syntetisaattori. Oulun ensimmäisen Minimoogin hankki Timjamin Artsi Piispanen keväällä 1975. Soitin maksoi hulppeat 9350 markkaa (vuoden 2014 rahassa yli 7600 euroa). Osamaksuerien ja korkojen takia lopullinen hinta oli vielä suurempi.

Kotimaiset WLM-Trip -urut olivat suosittuja keikkavalmiutensa ansiosta: reunat oli metallivahvistettu ja koskettimisto-kaappi-yhdistelmä taittui näppärästi kuljetuskuntoon.

Soitinvahvistimien tehot kasvoivat. Treeneissä riitti vaikkapa 15-wattinen Wem-kitaravahvistin (hinta 795 mk vuonna 1977), mutta keikalla miehen mitta alkoi olla Marshallin satawattinen nuppi ja kaiutinkaappi 4x12 tuuman elementeillä. Basisti vastasi meuhkaan Ampegin SVT-systeemillä, jossa oli tehoa 300 w ja jääkaapin kokoisessa kaiutinkaapissa 8 kymmentuumaista elementtiä. Kotimainen MS Audiotronin Bassomatti -kaappi oli suosittu 1970-luvulla. Kaapin vahvuuksia olivat erinomainen hyötysuhde ja tehonkesto. Puhdasta ääntä tuli niin, että lattia tärisi ja lahkeet lepattivat. 1980-luvulla tällaiset kaapit jäivät pois käytöstä, kun haluttiin kirkkaampaa diskanttitoistoa ja nopea atakki peukkufunkiin.  

[Kuva: Bassomatti]

Vahva ja puhdas alakerta: Kotimainen MS Bassomatti 1970-luvun alusta. Torvikaiutin, 15 tuuman Altec-elementti. Kuva: Hannu TM Karjalainen.


Käydään päivän tsekkauksilla

Soittajien tietämystä laiteuutuuksista lisäsi Pop-SM-karsintakilpailujen yhteydessä järjestetyt pienimuotoiset soitinmessut. Muusikonaluilla oli tapana luuhata soitinkaupoissa myyjien hermostumiseen asti. Vähintäänkin piti käydä "päivän tsekkauksilla" katsomassa kauppojen ikkunat mahdollisten uutuuksien tai hyvien käytettyjen pelien varalta. Musiikkimies Torikatu 7:ssä oli 1970-luvulla Oulun tärkein bändisoitinkauppa. Hyvä kakkonen oli Tori- ja Pakkahuoneenkadun kulman PSO-musiikki. Musikki Westerlundilla oli pieni soitinmyymälä Isokadun ja Asemakadun kulmassa.


"Onko teillä jo PA"? - "Joo, kyllä me ollaan P.A."

Tässä vaiheessa alunperin äänekkäin soittajista, rumpali, alkoi hukkua muuhun metakkaan, joten kannut piti myös vahvistaa sähköisesti. 1970-luvulla Suomessakin yleistyi rockkonserteissa ns. PA-laitteisto. Lauluvahvistin muuttui yleisvahvistimeksi (Public Address), jonka kautta koko yhtye vahvistettiin kuuluvaksi suurissakin tiloissa. Vahvistinteho alkoi lähennellä maagista kilowatin rajaa. Soitinten sävyjä ja keskinäisiä äänenvoimakkuuksia säädettiin audiosummaimella eli tutummin mikserillä.

Timjamilla oli ensimmäisenä oululaisista yhtyeistä käytössään perustason PA-setti. Rocket lähti heti liikkeelle "isolla remmillä" ja hankki kertaluokkaa isomman systeemin. PA-laitteet olivat tuohon aikaan niin suuri investointi, että harvat yhtyeet pystyivät ostamaan omia ainakaan suuremmin velkaantumatta. Äänentoistopalvelut ja laitevuokraus alkoivat eriytyä omaksi alakseen. Oululainen Pasi Törmälä rakensi ja vuokrasi erilaisia raskaan sarjan äänentoistolaitteita.  

[Kuva: Pasi Törmälä ja Matti Sarapaltio]

Oululainen äänentoiston erikoismies ja laiterakentaja Pasi Törmälä (etualalla). Miksauspöydän ääressä alan suurin guru Suomessa, MS-Auditronin perustaja Matti Sarapaltio. Kuvattu Kuusisaaressa 1977. Kuva: Hannu TM Karjalainen.


Lähteet:

Haastattelu: Kari Värri
Lords of the Mini - Minimoogin historiaa
Jee jee jee : Suomalaisen rockin historia.
Ilpo Saastamoinen: Kitarakirja
Musa 6-7/1975, 8/1975, 10/1977
Soundi 10/1975, 10/1976
Antti Ervasti: Tarina tekee suuren kitaran. Pohjolan työ 19.5.1998 s. 9.
www.versoul.com/