Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Lisää elektroniikkaa 1980-luvulla

Syntetisaattorien aika

1980-luvun alku oli voimakkaan innovaation aikaa viihde-elektroniikassa. Eniten bändissä muuttui kosketinsoittajien kalusto. Markkinoille tulivat polyfoniset syntetisaattorit. Niillä pystyi - kuten nimi kertoo - soittamaan useita ääniä kerrallaan toisin kuin monofonisella Moogilla. Ensimmäisiä polyfonisia syntetisaattoreita oli 1970-luvun puolivälissä kehitetty massiivinen Yamaha GX1, jonka hinta oli huimat puoli miljoonaa dollaria. Mikroprosessorien kehitys kuitenkin kevensi soittimia ja laski niiden sisuskalujen hintoja. Markkinoille tulvi uusia syntetisaattoreita ja niiden uutuuden viehätys oli vahvaa.

Vuonna 1981 rocklehti Soundissa julkaistussa mainoksessa polyfonisten syntetisaattorien hinnat olivat vielä luokkaa 20 - 30 000 mk (Oberheim, Yamaha).

Parissa vuodessa hinnat laskivat ja 10 000 mk:n haamuraja alittui. Pian soittajalla oli valittavissa esim. Korgin (Poly-61) ja Rolandin malleja (Juno 6, 1983). 1984 esitellyssä Juno-106:ssa oli soundipankit, joten soundeja saattoi tallentaa koneen muistiin eikä nuppeja tarvinnut vääntää reaaliajassa ääntä muokatakseen. 

[Kuva: Roland Juno 106]

Roland Juno-106 -syntetisaattori kuului mm. Viisi vierasta miestä -yhtyeen arsenaaliin 1980-luvulla. Kuva: Timo Nykyrin arkistot.


1980-luvulla kosketinsoitinkisaan tuli mukaan digitaalikelloistaan ja taskulaskimistaan tunnettu Casio, joka erikoistui halpoihin kotisoittimiin. Ne olivat aloittelevankin bändin saavutettavissa.

Yamahan DX julkistettiin 1983 ja sen kehuttiin heittävän muut syntikat historiaan. DX oli ensimmäinen digitaalinen syntetisaattori, ja sillä pystyi soittamaan kelvollisen kuuloisia imitaatioita useista eri soittimista - ei vain synteettistä soundia. Analogisyntetisaattorit löydettiin uudestaan 1990-luvulla vintage-retro -innostuksen ansiosta. Digitaalitekniikan siivittämä uutuus oli myös LinnDrum -rumpukone. Se sisälsi digitaalisesti tallennettuja rumpusoundeja, joista voitiin ohjelmoida valmiita komppeja. Kallis laite jäi lähinnä äänitysstudioiden käyttöön.

Demokasetteja kotona 1980-luvun alussa tulivat myyntiin c-kasetille äänittävät neliraitanauhurit. Portastudion nimellä tunnettu Tascam M-144 maksoi v. 1981 n. 6000 mk eli vuoden 2007 rahassa 2300 euroa. Edullisempia laitteita tuli pian myyntiin, ja pian oli lähes joka bändillä käytettävissään laite, joilla saattoi itse tehdä demokasetteja matkalla maineeseen.

Lähteet:

Mainos: Soundi 3/1981, s.31; 9/1981, s. 21; 6/1983, s. 13.
Jee jee jee : Suomalaisen rockin historia.
Ilpo Saastamoinen: Kitarakirja
Musa 6-7/1975, 8/1975, 10/1977
Soundi 10/1975, 10/1976