Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Mars 1986 - 1995

Ray Katz: laulu, kitara
Kale: basso
Ismo Autioniemi: kitara
Merja Koistinen: urut
Timppa Takamäki: Rummut

[Kuva: Electron Blue Peggy Sue and the Revolutionions from the Mars]

EBPSATRFM v. 1987: Timppa, Kale, Isse, Merja ja Katz. Punalippalakkinen on liike- ja tiedemies Nilsiän Oljysheikki. Kuva: Yhtyeen arkisto.


Electric Blue Peggy Sue and the Revolutionions from Mars oli 1980-luvun uuden Oulu-soundin keskeisimpiä tekijöitä. Puhuttiin oululaisesta "melurockista". Yhtyeen nimi oli niin pitkä, että samalla treenikämpällä harjoitelleet Radiopuhelin-yhtyeen soittajat käyttivät versiota "Pitkänimiset". Yhtyeen keikka-auton kylkeen oli teipattu lyhenteenäkin vielä pitkä nimi EBPSATRFM, joka oli kuin outo taikasana.

Ray Katz (Esa Nissi) ja Kale (Jukka Turunen) alkoivat suunnitella bändiä jo vuoden 1984 paikkeilla. Tarkoitus oli tehdä aivan jotakin muuta, kuin sen ajan kammottavat suosikit Dingo ja Yö. Bändi kasattiin 1986 "jossakin jatkoilla tai oululaisen kapakan pöydässä". Rumpaliksi tuli Turusen entinen soittokaveri Jyrki Raatikainen. Rattorissa tavattu näyttävän näköinen Merja värvättiin urkuriksi – ilman aiempaa soittokokemusta. Kitaristi Ismo "Isse" Autioniemi halusi mukaan ja pääsikin, koska oli aivan Andy McCoyn näköinen. Laulusolistiksi oli valittu Olli Försti, mutta tämä kuvio ei toiminut, joten Katz otti hoitaakseen vokalistin tehtävät. Försti oli silti mukana ensimmäisillä keikoilla eräänlaisena ulkojäsenenä: hän seisoi lavalla liikkumattomana kuin Happy Mondays -yhtyeen Bez.

Science fictionista ja psykedeliasta kiinnostunut Turunen keksi bändille nimen, joka oli kuin muropaketin uuden jännittävän keräilysarjan nimi. Muusikkojen lavanimistä Ray Katz tuli Stray Cats -yhtyeestä ja Kale Velvet Underground -basisti John Calen mukaan. Bändin musiikillisia vaikutteita olivat esipunk (Stooges, New York Dolls) ja eräät aikalaisistakin (The Gun Club). Alkukipinää oli saatu myös Hurriganesilta, rock´n´rollista (Bo Diddley) ja funkista (James Brown).

Kale ja Katz jakoivat aluksi biisintekovastuun. Soundi-ihanne oli karun pelkistetty. Soitto oli vauhdikasta paahtamista aggressiivisine kitaravalleineen. Keikkasettikin kesti vain puolisen tuntia - enempää ei olisi jaksanut bändi eikä yleisökään. Vuosien mittaan suoran tykityksen rinnalle tuli funk-sävyjä. Katz urakoi nyt aiempaa enemmän säveltäjänä ja sanoittajana.

EBPSATRFM teki uransa aikana useammat sata keikkaa kotimaassa, ja se esiintyi Ruotsissa ja Tanskassa useampaan otteeseen. Pistokeikkoja se teki New Yorkiin ja Berliiniin. Bändi esiintyi Tukholmassa jo ennen Helsingin keikkoja (1986). Esiintyminen New Yorkin Pyramid-klubilla jäi Turusen mieleen parhaana lavakokemuksena.

Julkisuudessa bändiä verrattiin sellaisiin tunnettuihin vaihtoehtobändeihin kuin Jesus and the Mary Chain ja Pop Group, joita bändi kuitenkaan ei suuremmin noteerannut. Kotimaiset "rokkipoliisit" eivät aina ymmärtäneet EBPSATRFM:n asennetta. Esimerkiksi Rumba-lehdessä bändin valinta laulaa englanniksi ja tähdätä ulkomaille nähtiin suuruudenhulluutena tai diivailuna. Tiettyä kulttimainetta yhtye keräsi maailmalla: eräs amerikkalainen fanzine väitti 1990-luvun alussa, että EBSATRFM oli ensimmäinen grunge-yhtye. Bändi ei pitänyt minään kunniana vertausta "paskabändeihin".

Levytyssopimus piti alun perin tehdä Atte Blomin kanssa, jonka ensimmäinen kysymys oli ollut: näyttääkö bändi hyvältä? Miettinen onnistui kuitenkin suostuttelemaan bändin talliinsa. Niinpä EBPSATRFM teki vuosina 1986–88 Gaga Goodies yhtiölle kolme mini-Lp:tä sekä Hultsfredin festivaalilla äänitetyn live-LP:n. Ensimmäisten levyjen nimet olivat väännöksiä Beatlesin Revolution-kappaleen riimeistä. Gaga Goodies oli mukava firma, mutta rojalteja se ei maksanut. Levyjä kuitenkin myytiin n. 1000 kpl kutakin.

Riku Mattila värväsi EBPSATRFM:n Sonet-yhtiölle 1989 nähtyään bändin keikalla Tavastialla. Viiden vuoden sisällä yhtye teki kolme pitkää levyä Spirit-levymerkille Mattilan toimiessa tuottajana. Vuonna 1994 julkaistun Family favourites -levyn musiikki oli kriitikkojen mielestä aiempaa kuuntelijaystävällisempää olematta silti valtavirtaa.

Raatikainen oli lähtenyt Radiopuhelimiin jo ensimmäisen levyn jälkeen. Vuodesta 1987 rumpuja soitti Timo "Timppa" Takamäki. Rumpali vaihtui uudestaan 1993, jolloin kapuloihin tarttui Pasi Aikio. Rytmipohjaa oli laajentanut lyömäsoittaja Jallu Junnilaisen liittyminen joukkoon aikaisemmin. Kosketinsoittaja Tapio Wiik soitti yhtyeessä vuonna 1994.

Bändin ensimmäinen musiikkivideo oli versio Alan Vegan kappaleesta Speedway. Video kuvattiin talvella 1987 Hailuodon jäätiellä. Videon oli käsikirjoittanut Turunen, ja sen kuvasi paikallisen av-oppilaitoksen opiskelija. Bändi hylkäsi lopputuloksen vaikka kuvaaja vakuutti ehkä enteellisestikin, että "tällä on vielä joskus suurempi arvo kuin uskottekaan". Vuonna 1994 yhtye teki musiikkivideon Sleep Well, jonka ohjasivat Katz ja Jukka Takalo. Se oli ensimmäisiä Music Televisionilla koskaan nähtyjä suomalaisia videoita.

Turunen suunnitteli yhtyeen hätkähdyttävät levykannet, joista yksi oli kuvattu ruhojen joukossa teurastamolla (useammankin oululaisen rockmuusikon tuolloinen päivätyöpaikka), toinen oli pornokuvasta työstetty kollaasi. Vuonna 1994 muu bändi tyrmäsi hänen kansiehdotuksensa, jossa oli mm. Hitlerin kasvojen puolikas, sillä sen pelättiin tuovan ongelmia Saksassa. Polygram-yhtiölle kansi olisi kyllä kelvannut. Family Favourites levyn kanneksi tuli lopulta Turusen tahallisen nopeasti vetäisemä vaarattomampi ehdotus.

EBPSATRFM nähtiin muutaman kerran televisiossa, mm. Anna Palaa -ohjelmassa. Heli Nevakareen juontamassa Rockstop-ohjelmassa bändi esitti 1990 playbackina kappaleen Tomorrow. Turusen mukaan "Tohlopin pyörivä lava oli liian kova haaste junamatkasta väsyneelle yhtyeelle ja saimme elinikäisen porttikiellon Ylen ohjelmiin. Kieltoa kesti kolme vuotta." Vuonna 1994 yhtye soitti neljä kappaletta livenä Seppo Pietikäisen ja Maria Guzeninan juontamassa ohjelmassa, jonka nimi taisi olla Soundcheck.

Turunen erosi yhtyeestä kansijupakan jälkeen loppuvuodesta 1994. Vuotta myöhemmin bändi oli lopettanut toimintansa. Katz jatkoi Rastas-yhtyeessä, ja liittyi 1996 kitaristiksi Radiopuhelimiin. Katz eli Esa Nissi tunnetaan nykyään av-äänituottajana ja elokuvaohjaajana. Hän on ohjannut palkitun dokumenttielokuvan Varis (2004). Turunen perusti v. 1995 Sasu Ripatin ja Janne Valpun kanssa Bright Peoplen, jota sanottiin Suomen ensimmäiseksi trip hop yhtyeeksi. Vuosina 1996 – 2004 hän asui New Yorkissa, missä hän jatkoi jonkin aikaa musisointia. Vuonna 1997 basso vaihtui kameraan ja työkuviot freelance-kuvaajan ja kirjoittajan uraan. Ismo Autioniemi soitti bassoa Blaster Master -yhtyeessä vuoteen 2006 asti. Rumpali Jyrki Raatikainen vaikuttaa Katzin tavoin edelleen Radiopuhelimet-yhtyeessä ja pyörittää yhtyeen nykyistä julkaisijaa, Hot Igloo levy-yhtiötä.

Lähteet:

Sähköpostihaastattelu: Jukka Turunen, 19.10.2007.
Jukka-Pekka Kinnunen: Urbaanicountryä avaruudesta. Oulun Sanomat 19.11.1986.
Bluk: Latojien painajainen. Rumba 4/1987.
Mika Junna: Andy Warhol on kuollut [...]. Soundi 4/1987.
Jukka Väänänen. Oulu-lehti 5.6.1988, s. 5.
Jorma Jortikka: Me ei elvistellä. Soundi 11/1988.
Jorma Jortikka: EBPSATRFM - ja karjaa kaatuu. Soundi 5/1990.
Jussi Niemi: Käärmeennahkakintaat kädessä. Soundi 1-2/1994.