Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Kuusrock 1976

Suoraan suuresta maailmasta: Procol Harum

[Kuva: Juliste vuodelta 1976]

Kuva: Antti Heinonen.


Kuusrock ei ollut enää paikallinen tapahtuma. Musa-lehti ennakoi 1976 Kuusrockista tulevan yksi kesän huipputapahtumista. Festivaaliorganisaattori Markku Hännisen haaveet toteutuivat, kun hän onnistui kiinnittämään Procol Harumin Kuusrockin lauantain pääesiintyjäksi. Nyt Kuusisaareen oli tulossa todellinen suurnimi.

Procol Harum testasi festivaalin järjestelyjen tason. Solisti Gary Brooker oli soitinasioissa yhtä tarkka kuin klassiset mestaripianisti. Hän halusi ehdottomasti tietyn Steinwayn flyygelimallin, jollainen onneksi saatiin vuokratuksi Oulun NMKY:ltä. Soittimen viritys piti varmistaa useasti ennen esitystä ja virittäjän piti olla passissa koko keikan ajan. Yhtyeen manageri taas ei kelpuuttanut ennakkotarkistuksessa Kuusrockin PA-laitteistoa, joten yhtye toi mukanaan omaa tekniikkaa. Pystytys viivytti lauantain ohjelman alkua ja aiheutti peruutuksia ja soittovuoron siirtoja sunnuntaiksi puolelle.

Hankaluuksista huolimatta Procolin Harumista tuli Kuusrockin kisällinäyte. Yhtyeen kaikin puolin onnistunut esiintyminen nosti festivaalin mainetta. Ulkomaistenkin promoottorien ja levy-yhtiöiden asenne muuttui kunnioittavammaksi. Kävijöitä festivaalilla oli ennätykselliset yli 15.000.  


Säämiskää ja showtemppuja

Kuusrockin sunnuntain päätösesiintyjä sai usein soittaa lähinnä taustamusiikkia väsyneille kotiinlähtijöille. Englantilainen glam-artisti Alvin Stardust naulitsi kuitenkin yleisön paikalleen. Mies oli ehkä jo ohittanut kuumimman suosionsa ajan, mutta esiintymistaidot vakuuttivat. Tehokas hittiputki, hyvin harjoiteltu show ja yhtyeen svengi nostivat tunnelmat päivänvalossakin poikkeuksel- lisen kiihkeiksi.

[Kuva: Alvin Stardust]

Alvin Stardust hypnotisoi yleisönsä. Kuva: Markku Hänninen.


Kotimainen esiintyjiäkaarti oli uusiutunut: Enitinen Hurrigane Albert Järvinen luotsasi nyt Royals-supertrioa. Turkulaisen hard rock -yhtye Dead End 5:n keulakuva oli laulusolisti Annika. Kajaanilainen H-band soitti "korpikantria". Yhtyeen solisti oli tuleva näyttelijä-komedienne Ulla Tapaninen. Paikallista nuorta osaamista edusti kempeleläinen Sodoma. Kansainvälistä väriä toivat englantilaiset Hellraisers ja Hi Vibrations -yhtyeet sekä edellisvuodelta tuttu saksalainen Victorys.

[Kuva: Sodoma]

Sodoma. Nuoret kyvyt Kempeleestä. Vasemmalta Paavo Huovinen, Markus Aalto, Simo "tuleva taikuri" Aalto ja Raimo Kontio. Kuva: Eeli Aalto.

Hellraisersin vanha rock'n'roll puri ja raju lavashow ällistytti. Yhtye "teki hendrixit" lyömällä pianon pirstaleiksi niin, että paloja lenteli yleisön puolellekin. Monikulttuurisen Hi Vibrationsin juureva funk sai jäyhäksi luonnehditussa yleisössä aikaan tanssia muistuttavaa liikettä. Vieläkin tehokkaammin yhtye liikutti festivaalien jatkojameissa Rattori-lupilla.

Esiintyjät

Lauantai 24.7. 

Dead End 5. (peruuntui)
Royals
The H-band (Kajaani)
Alwari Tuohitorvi
Hellraisers (Englanti)
Procol Harum (Englanti)

Sunnuntai 25.7.

Sodoma (Kempele)
Timjam (peruuntui) (Oulu)
Amulet
Victorys (Saksa)
Hi Vibrations (Englanti)
Seppo Närhi & Kalmar Union
Mikko Alatalo
Alvin Stardust (Englanti)

Kahden päivän pääsylippu 30 mk.
Lauantain aloitus myöhästyi, mistä aiheutui ohjelmamuutoksia ja peruuntumisia. 

Lähteet:

Juha Hintsala. Kultakaivos: Kuusrock.
Musa 5B/1976.
Ruisrock : ensimmäiset 25 vuotta.
Jukka Kyrömies. Kaleva 26. ja 27.7.1976