Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Madetojan musiikkilukion kuoro

Madetojan musiikkilukion kuoro on perustettu 1968, ja se koostuu musiikkilukion oppilaista. Alusta lähtien kuoro on toiminut koulun lippulaivana, sillä oppilaat ovat olleet suosittuja esiintyjiä. Kuoron perustaja, musiikinopettaja Markku Jounela, johti kuoroa vuoteen 2000 saakka.

Vuonna 2000 kuoron tahtipuikko siirtyi Kari Kaarnalle, joka on koulutukseltaan musiikinopettaja ja diplomilaulaja. Kaarnan päätyö on Oulun konservatoriossa, mutta hän toimii Madetojan musiikkilukiossa tuntiopettajana, samoin kuin yliopiston musiikkikasvatuksen koulutuksessa. Toinen Kaarnan johtama kuoro on Oulun kamarikuoro. Madetojan musiikkilukion kuoron äänenmuodostuksesta on vuodesta 1998 lähtien huolehtinut laulunopettaja Mari Klemettilä.

Jounelan johtamana tyttökuoro konsertoi laajasti sekä kotimaassa, että lukuisilla festivaaleilla ympäri maailmaa. Matkat suuntautuivat muun muassa Pohjoismaihin, Saksaan, Ranskaan, Turkkiin ja Etelä-Koreaan. Brittein saarille matka vei kolmesti, kaksi kertaa Englantiin ja kerran Skotlantiin.

Kuoro on menestynyt sekä koti-, että ulkomaisissa kilpailuissa, joista mainittakoon ensimmäinen palkinto vuonna 1973 Yleisradion lapsikuorokilpailussa, vuonna 1974 Pohjoismaiden lapsikuorokilpailuissa, sekä vuonna 1975 saatu ensi palkinto BBC:n 'Let the Peoples Sing' -nauhakilpailussa. Vuonna 1981 kuoro voitti Helsingissä järjestetyn Zoltan Kodaly -kutsukilpailun.

Uusi tunnustus ansiokkaalle kuorotoiminnalle oli, kun Yleisradio julisti Madetojan musiikkilukion kuoron vuoden nuorisokuoroksi 2004. Julkistaminen tapahtui Oulun kaupunginkirjastossa pidetyssä suorassa radiolähetyksessä, joka oli kuultavissa YLE1 kanavalla. Tunnustus kuorotoiminnasta on pitänyt kuoron kiireisenä. Kuorolla oli Yleisradion taltioima konsertti muun muassa Vaasan kuorofestivaaleilla toukokuussa 2005. Samana vuonna matka suuntautui Irlantiin Corkin kansainvälisille kuorofestivaaleille 28.4-2.5.2005.

Maaliskuussa 2007 kuoro sijoittui toiseksi Young Prague -festivaalien kuorokilpailussa Prahassa. Erityistä kiitosta saivat kuoron sointi ja onnistunut ohjelmistovalinta (mm. Rautavaara, Kostiainen, Gustafsson).


Kuoron toiminta

Kuoro koostuu musiikkilukion oppilaista, ja harjoittelu tapahtuukin kouluaikoina ollen osa koulun opetusta. Kuorossa laulajien vaihtuvuus on ollut suurta, ja se on kärsinyt hieman laulajapulasta viime vuosina. Vuonna 2004, jolloin Yleisradio nimesi Madetojan musiikkilukion kuoron vuoden 2004 nuorisokuoroksi, kokoonpanossa lauloi 27 nuorta naista.

Kaarnan aikana kuoro on laulanut paljon suomalaista musiikkia. Repertuaari on laaja, ja ohjelmisto aina kunkin tilaisuuden mukainen. Kuoro esittääkin joka vuosi muun muassa runsaasti joulumusiikkia sekä ohjelmaa koulun eri tilaisuuksissa.

Tyttökuoron nimikkosäveltäjä oli Markku Jounelan opiskelutoveri Pekka Kostiainen, jonka useita sävellyksiä kuoro sai vuosien mittaan laulaa kantaesityksinä. Tämän lisäksi kuoro on kantaesittänyt muun muassa Einojuhani Rautavaaran teoksia.

Madetojan musiikkilukion oppilaista Kari Kaarnalla on vain myönteistä sanottavaa. Lukiossa on "mahdottoman hyvää" laulaja-ainesta, mutta kuoroon pitää silti erikseen pyrkiä koelaulun kautta. Kaarnan toimiminen Oulun konservatoriossa on tuonut myös merkittävää yhteistyötä koulun ja konservatorion välille, mikä puolestaan on lisännyt oppilaiden mahdollisuuksia korkeatasoiseen lauluopetukseen.

Koulun kuoro on julkaissut neljä äänitettä. Ensimmäinen levy Lehti puusta variseepi ilmestyi v. 1976. Kuoron tunnetuin levy oli Finngospel Oy:n vuonna 1978 julkaisema Heinillä härkien kaukalon, joka 2000-luvun alussa edelleen soi kotien levysoittimissa. Joulukuussa 1991 markkinoille tuli tyttökuoron levy Agnus Dei, jossa oli musiikkia Bachista ja Pergolesista Bengt Johanssoniin ja Carl Bertil Agnestigiin. Kirkkomusiikkilehden kriitikko kirjoitti levystä, että Madetojan "ihmelukion" "ihmekuoro" tarjosi uudella levyllään "kuorolaulun ystäville juhlahetken".

Vuonna 2003 ilmestynyt Aamusumussa, sisälsi kuoron johtajan mukaan aikaisempaa viihteellisempää ainesta. Levyä onkin pidetty tyyliltään poikkeuksena tyypillisestä tyttökuoroaineistosta. Levy sisälsi Heikki Sarmannon tuotannon lisäksi Toivo Kuulan ja Aulis Sallisen säveltämiä kappaleita. Keväällä 2005 kuoro oli mukana musiikkilukion ja yläasteen 9. musiikkiluokkien yhteisprojektissa Pojat, Paavo Rintalan romaanin musiikkinäytelmäsovituksessa. Pojat julkaistiin myös äänitteenä samana vuonna.


Äänitteet

Lehti puusta variseepi. Finnlevy, 1976.
Heinillä härkien kaukalon. (Nimellä Oulun Madetojan lukon kuoro). Finngospel Oy, 1978.
Agnus Dei. Finngospel, 1991.
Aamusumussa. Madetojan musiikkilukio, 2003.
Pojat. Musiikkinäytelmä. Madetojan musiikkilukio, 2005.

Lähteet:

Esko Aho: Vuoden nuorisokuoro on Oulusta. Kaleva 21.9.2004, s. 15.
Meidän koulu: kronikka Oulun musiikkioppikoulun ja Madetojan musiikkilukion vaiheista 1968-2001. Manninen, Turo 2001. (Hakupäivä 14.10.2005)
Vaasan kuorofestivaalien 2005 esiintyjien esittely. (Hakupäivä 10.10.2005)
Marja Mustakallio: Idättävätkö musiikkiluokat vain tyttöisiä kuoroja? Kaleva 5.1.2004, s. 13.
Madetojan musiikkilukion kuoro menestyi Prahassa. Kaleva 6.4.2007.