Tekstin koko A- A+
A-Ö
HAKEMISTO

Mystic 1966-1973

Haapavesi

Jukka "Julius" Tenhunen; laulu, trumpetti
Ari Tenhunen; kitara
Keijo Ilmonen; urut
Seppo "Weccu" Vesterinen; basso
Visa Vesterinen; rummut (2009-)
 
Alussa Mystic oli 1966-69 Kepe ja Esko Ilmosen sekä Juha Järvikuonan perustama rautalankabändi. Ryhmä esiintyi Haapajärven Yhteiskoulun konvissa, joiksi nuorten iltamia siihen aikaan kutsuttiin. Kepen armeijan jälkeen 1970-73 uusiutunut Mystic -kokoonpano kierteli laajasti Pohjois-Suomen tanssilavoja ja muita keikkapaikkoja, esiintyen mm. Oulun Pohjankartanon pop-konserteissa sekä Iin Willikissa-rockfestivaaleilla. Pohjoisin keikkapaikka oli Sodankylä ja eteläisin esiintyminen pop-yhtyeiden SM-kilpailu Kulttuuritalolla Helsingissä 11.12.1972.
 
Mysticin ohjelmisto oli enimmäkseen rock-henkistä mutta olosuhteiden pakosta mukana oli iskelmä- ja tanssimusiikkiakin. Soolokitaristi Ari sävelsi & sanoitti yhtyeelle omia kappaleita, vastasi musiikin sovituksista ja hoiti vielä keikkamyynninkin. Kepe vaihtoi roolia komppikitaristista urkuriksi. Laulusolisti Julius soitti myös rockbändeissä harvinaista trumpettia. Basisti Weccu huolehti bändikamojen kunnossapidosta ja äänentoistosta. Elektroniikan harrastajana hän rakenteli Mysticin ohella muillekin haapajärvisille bändeille "WeccuSet" laulu- ja kitaravahvistimia.
 
Alkuaikojen rumpalina ja laulajana toimi Timo "Tikke" Kuparinen. Tiken jälkeen kannujen takana parilla keikalla käväisi Raimo Väyrynen Pyhäjärveltä ja sen jälkeen Esko Kaattari. Mysticin nykykokoonpanossa soittaa rumpuja Sepon poika Visa.
 
 
Tiedot: Oulu Pop History