Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Punk tulee

Termi "punk rock" oli vilahtanut suomalaisessa rocklehdessä ensimmäisen kerran 1974. Silloin sillä tarkoitettiin joitakin rajuimpia autotalli- ja pub rock -ryhmiä. Toimittaja Waldemar Walleniuksen määritelmä vuodelta 1975 on silti varsin osuva. Punk rock eli "rentturock" on modernia rockia, jota tekevät nuoret tavalliset jätkät. Heillä on suonissaan liikaa energiaa ja ennen muuta ideaa.

[Kuva: Punk]

Punkissa oli aineksina pubrockin (esim. Eddie & Hot Rods) aggressiivisen hiomaton soittotapa ja amerikkalaisen underground- ja taiderockin (Velvet Underground) valtakulttuurin ja porvarillisen elämän vastaisuus. Englannissa vuoden 1976 aikana syntynyt punk oli työväenluokkaisen syrjäytyneen kaupunkinuorison juttu. Suomessa punk oli laajempi ja keskiluokkaisempi ilmiö.

Suomessa punkkumous tapahtui vuosina 1978-81. Se oli eräänlainen kulttuurivallankumous, hyvästijättö 60-lukulaisuudelle, ja samalla viimeinen kokonaista nuorten ikäluokkaa koskettanut ilmiö. Yleinen yhteiskunnallinen aktivismi liittyi kuvaan. Koijärven tapahtumat vauhdittivat ympäristöliikkeitä. Huoli ydinvoiman ja ydinaseiden riskeistä kokosi väkeä protesteihin. Talonvaltaukset alkoivat Lepakon esimerkin mukaan. Nämä teemat heijastuivat punkissa sekä lauluteksteissä että punkkareiden osallistumisessa tilaisuuksiin. Rockkonsertteja järjestettiin hyvien aiheiden puolesta ja pimeitä voimia vastaan. Poliittisiin puolueisiin pidettiin kuitenkin kriittistä etäisyyttä.

Punkin protestilista oli pitkä. Musiikkiprotestina se vastusti vakiintuneen rockin kaupallisuutta ja teknistymistä. Ensimmäisenä tähtäimessä oli progressiivinen rock, diskomusiikki ja nuortenlehtien rockabillyn oheistuotteena masinoima teddy boys -tyyli. 


Punk ja uusi aalto Oulussa

Tärkkitukkaisia ketjuin ja hakaneuloin koristautuneita muotipunkkareita ei Oulun katukuvassa 1970-luvulla juuri näkynyt. Ns. uuden aallon tyyliä löytyi: rintamerkki pikkutakin tai nahkapusakan rinnuksessa riitti. Viesti oli selvä, ja samanmielistä seuraa oli helppo löytää.

Eri tavoin punkista ja uudesta aallosta omille teilleen lähteneitä yhtyeitä oli Oulussa kourallinen. Oli Stooges-henkinen Xtaasi, oman tien kulkija Untillo, josta pian muotoutui Narttu sekä yhteiskuntakriittinen Tiltti. Muhoksen suunnalta kuvioita hämmensi kohkausryhmä Matti Mätä & SS.

[Kuva: J. Rekinen]

Xtaasi-yhtyeen J.Rekinen. Kuva: Heikki Mattila.


Soittajien välinen kollegiaalisuus oli vahvaa, muistelee moni mukana ollut myöhemmin. "Uskottiin, että asioihin voi todella vaikuttaa omalla luovuudella. Kaiken saattoi aloittaa alusta lähtien, puhtaalta pöydältä."


Tehdään itse

Keskeistä punkissa ja siitä kehittyneessä uudessa aallossa oli tee-itse -periaate. Ei kannata kopioida muita vaan tehdä itse musiikkia ja tekstejä. Ajatus oli terve oululaisessa rockilmastossa, missä suuri osa yhtyeistä oli aina tukeutunut kuuluisien bändien ohjelmistoon. 1970-luvun lopulla tilanne oli sama koko maassa. Uudet yhtyeet eivät uskaltaneet luoda omaa. Vuoden 1977 rockin SM-kisoissa kärkeen sijoittui Dreams-yhtye, joka esitti Jimi Hendrixin kappaleita. Soittotekniikka ja esiintymistaidot olivat hyvät mutta omaa sanottavaa ei ollut.

Oululainen punk oli varsin älyllisesti suuntautunutta. Kiinnostus ei rajautunut vain musiikkiin. Laatuelokuvat ja -kirjallisuus herättivät pitkiä keskusteluja. Irrottelukin oli sangen siistiä, toisin kuin muualla Suomessa tavatuilla hurjilla "hc-irokeesipäillä". Silti vaikeuksia saattoi Oulussa tulla paikallisten kovanaamojen kanssa erilaisen pukeutumiskoodin takia, eikä poliisi suvainnut minkään laista pussikaljoittelua.


Täältä tulee uusi lehdistö

[Kuva: Tilt-Zeitung]

Pienlehdet oli kauden ilmiö. Koko maassa niitä perustettiin sadoittain. Vaatimattomimmat olivat muutaman kymmenen kappaleen levikkisiä vahamonisteita. Menestyvimpiä olivat Hilse ja Komposti.

Oulussa alkoi kesällä 1979 ilmestyä Tilt-Zeitung. Kirjoittajapiirissä alulle pannun lehden sisältö oli yhdistelmä rockia, anarkistista ajattelua ja ronskia huumoria. Lehti oli oululaisen uuden rockin äänenkannattaja ja sen yhteydet varsinkin Narttu-yhtyeeseen olivat tiiviit. Kauko Röyhkä toimikin lehden päätoimittajana. Lehti sai suosiota ja vihamiehiä - eräässä vaiheessa se jopa yritettiin vallata kaupalliseksi julkaisuksi.


Uusi sukupolvi, uudet opit

Punkin aikana uskottiin, että rockilla on vielä jotain annettavaa. Ilmaisun tuli olla rosoista ja sanoitusten ajankohtaisia. Erään sarkastisen arvion mukaan "...kulutusvastaisuus, luonnon saastuminen ja lohduttomat tulevaisuusnäkymät yhdistettynä epävireiseen soittoon, raivoon ja muutamaan kirosanaan tuntuivat pitkästä aikaa vaihtoehdolta".

Perinteisen rockin kyseenalaistaminen ei miellyttänyt kaikkia. Xtaasi ja Narttu esiintyivät alkuaikoinaan usein yhteiskeikalla. Viesti ei aina mennyt läpi. Bändeille saatettiin buuata tai sitten vastaanotto oli kylmän välinpitämätöntä. 

Vanhempi rockmuusikkopolvi piti joskus punkkareita huligaaneina. Punkkarit taas haistattivat pitkät ns. vanhoilla pieruilla. Sellaisia olivat esimerkiksi "ikäloput" kolmeakymmentä ikävuotta lähestyvät soittajat ja kaikki muut "pitkätukat". Muusikkosukupolvien välille syntyi kuilu. Oulussa tilanne ei kuitenkaan koskaan kärjistynyt niin kuin Etelä-Suomessa, jossa vastakkain olivat punkkarit ja teddyt. Pelmun konserteissa Oulussa kaikki tyylit esiintyivät rinnakkain. Niinpä erään Hupisaarten konsertin jälkeen pääesiintyjä Jukka Tolonen kävi kiittämässä lämmittelybändin soittajaa siitä, että he eivät särkeneet Tolosen ja kumppanien soittovehkeitä.

Lähteet:

Musa 11/1976
All Music Guide -tietokanta
Kimmo Jokinen: Kirjoitetut rockmuistot. Teoksessa Hyvää pahaa rock 'n' roll.
Viljami Puustinen: 22-pistepirkko.
Kimmo Saaristo: Me noustiin kellareistamme. Teoksessa Hyvää pahaa rock 'n' roll.
Haastattelu: Antti Heinonen, Jyri-Jussi Rekinen.
Kirjeenvaihto: Samuli Kerola.