Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Rock and roll

Näitä diggailtiin

Ns. "purkkaa ja jytää" -jako kuvaa vain osin 1970-luvun alun rockilmastoa. Nuorten diggarien suosikkilajeja olivat melko tasavahvasti progressiivinen rock ja heavy. Led Zeppelinin jälkeen listoille nousivat englantilaiset raskaan rockin yhtyeet Deep Purple ja Black Sabbath sekä erityisesti Uriah Heep. Väljästi progeksi luettavista yhtyeistä suosituimpia olivat Jethro Tull, Santana ja Yes.

Uutena lajina löi läpi ns. purukumipop eli purkka. Sweet-yhtyeen vanavedessä listakärkeen pomppasivat Middle of The Road ja The New Seekers. Oli yhä tavallista, että kaikki kuuntelivat vähän kaikkea, mutta vakavan rockinharrastajan mielessä purkka oli kuitenkin vain kevyttä hömppää.

Viikosta ei mennyt monta tuntia, vaikka kuunteli kaikki Yleisradion popohjelmat. Pop eilen - tänään, Purkkaa ja Jytää, Matkalla maineeseen, Viikon pop-LP ja Ennenkuulumattomat olivat viikoittaisia ohjelmia. Heikki "Hector" Harma ja Jake Nyman tulivat tutuiksi radioääniksi. Hittihakuiset kuuntelivat lauantaisin Oki Pikkaraisen juontaman Nuorten sävellahjan. Ulla-Maija "Uma" Aaltosen nuorten asiaohjelma Poppelissa soitettiin yllättäviäkin levyuutuuksia.

Paradoksaalisesti vaikka tarjonta oli tunneissa mitattuna niukka, eetterissä viikon aikana soineita kappaleita oli enemmän kuin myöhempinä kymmenien formaattiradioasemien aikana. Kappaleita ei toistettu moneen kertaan, päinvastoin. Jake Nyman saattoi asialliseen tyyliinsä todeta, että taas on toivottu Sweetin Poppa Joeta, mutta mehän soitimme sen toissa viikolla, joten siihen ei vähään aikaan palata.

[Kuva: Remulus-yhtyeen Ykä Kiiskinen]

Remulus-yhtyeen kitaristi Ykä Kiiskinen. Kuva: Kari Värrin arkistot.


Näitä veivattiin

Useimmat oululaiset bändit keikkailivat coverohjelmistolla. Listasuosikkien repertuaarista poimittiin keikkasettiin muutama kovin hitti. Useiden yhtyeiden versioitavina olivat mm. Black Sabbath, CCR, Ten Years After ja Cream. Voodoo Magic -yhtyeen kitaristi Sooke Similä oli kaupungin paras Jimi Hendrix -tulkki.

[Kuva: Rocket Help-poplehdessä]

Rocket noteerattiin valtakunnan Help-poplehdessä. Kuva: Kari Värrin arkistot.


Vuonna 1972 perustettuja yhtyeitä olivat mm. Timjam ja Mixture. Molemmat aloittivat blues- ja hard rock -linjalla, mutta kallistuivat vähitellen ajankohtaisten progen ja jazzrockin suuntaan. Timjam treenasi Frank Zappan ja Herbie Hancockin kappaleita. "Soitettiin välillä jo liiankin vaikeaa musiikkia", muisteli Kitaristi Risto Järvenpää myöhemmin.


Rock 'n' roll ja Hurriganes

Vuonna 1973 tapahtui ns. rock and roll revival, jota Suosikki-lehti oli pitkään povannut tulevaksi. Vanha "rokettirolli" nousi pinnalle ja 1950-lukua nostalgisoitiin sellaisissa elokuvissa kuin American Graffiti, ja That'll be the day. 1955 kuolleesta näyttelijä James Deanista muovattiin 70-lukulainen nuorisoidoli, ja 50-luvun Elvis oli todellisempi kuin oikea Las Vegas -viihdyttäjä. 1950-luvun rock and roll soi jälleen radiossa, ja uudet Gary Glitterin kaltaiset rock-pastissit juhlivat listoilla. Kotimainen kova nimi Hurriganes hyötyi 50-lukuvillityksestä. Vuonna 1974 julkaistut singlet Do you wanna dance ja Blue Suede Shoes sekä LP Roadrunner olivat käännekohta suomalaisessa rockissa. Kotimaisen yhtyeen suoraviivainen soitto kuulosti levylläkin oikealta rockilta. Remu ja Cisse Häkkinen eivät olleet varsinaisia virtuooseja, mutta tärkeintä olikin hurja meininki ja oikea asenne.

Cutler Fuzz -yhteen Kari Värri muistelee, että 1970-luvun alussa paikallisilla rockyhtyeillä riitti kysyntää. Nuoriso kansoitti tanssipaikat, joissa seudun bändit soittivat rock n' rollia, Hurriganesia ja hard rockia.

[Kuva: Rocket]

Rocket keikkaili kovien nimien kanssa. Kuva: Kari Värrin arkistot.


Yleensä esiinnyttiin koko ilta eli peräti viisi settiä. Isoissa tanssipaikoissa toisella lavalla tunnelmoi samaan aikaan joku iskelmäartisti. Bändi aloitti soitot iltakahdeksalta ja lopetti yhdeltä yöllä. Nämä vaatimukset täyttävä yhtye pystyi tienaamaan varsin mukavat keikkatulot. 1976 suhdanteet alkoivat muuttua huonompaan. Keikkoja saivat enää bändeistä nimekkäimmät. Rock n' roll -huuma oli ohi. Tanssinjärjestäjät alkoivat korvata rockyhtyeet diskosysteemeillä. 


Express ensimmäinen Oulun popyhtye vinyylillä

Ensimmäinen oululainen levyttänyt popyhtye oli Express. Sen kaksi laulua, Voi taivas (alkup. 'Til there was you) ja Don't let me be misunderstood julkaistiin kokoelmalevyllä Ilmansuunnat vuonna 1970. Ensimmäisen oman singlensä yhtye teki kaksi vuotta myöhemmin. 7 tuuman pikkuvinyyli Anna, anna/ Kun Tuomas taas käy kaupunkiin olikin mukava listamenestys ja radiohitti. Samana vuonna eli 1972 ainokaisen singlensä levytti lyhytikäiseksi jäänyt oululais-Topmost. Vuonna 1974 taltioitiin Expressin ja Oulun ensimmäinen pop-LP.

Uusi kausi alkoi 1970-luvun lopulla, kun uusia oululaisia yhtyeitä alettiin aktiivisesti markkinoida. Toiminnan takana oli manageri Antti Porkka, joka ohjasi rockuralle mm. Ramblersin, Spidersin ja Kauko Röyhkän. Käytännössä kaikki levyttämään päässeet oululaiset yhtyeet olivat enemmän tai vähemmän hänen tallistaan. 1980 Porkan Mirror-levymerkki julkaisi Röyhkän ensimmäiset levyt ja hieman myöhemmin Riff Raffin LP:n.

Oulussa tehtiin 1970-luvulla ammattitason äänitekniikkaa. Pasi Törmälä rakenteli vahvistimia bändeille ja kokosi PA-laitteita. 1978 hän ja entinen Porkkanas-kitaristi Timo Tarvainen rakensivat tamperelaiseen MSL-studioon äänipöydän. Tarvainen hankki lisäkokemusta äänitysstudioista työskentelemällä helsinkiläisessä Soundtrack-studiossa. Vuonna 1981 hän perusti Ouluun kaupungin ensimmäisen ammattilaistason studion Soundmixin. Sen 16-raitalaitteisto tuli tutuksi kaupungin yhtyeille ja artisteille tyylisuuntien laidasta laitaan. Äänite voitiin tehdä levyprässäystä vaille valmiiksi Oulussa. 

[Kuva: Mankkamainos]

Nuoren musiikinkuuntelijan näkökulmasta 1970-luvun merkittävimpiä asioita oli kasettinauhurien yleistyminen ja hintojen lasku järkevälle tasolle. Philipsin 1960-luvun puolivälissä kehittämän C-kasetin suosio moninkertaistui Suomessa vuoden 1973 paikkeilla.

Halvin tapa tutustua uuteen rockmusiikkiin oli nauhoittaa radiosta. Tyhjä kasetti maksoi vain viidesosan LP-levyn hinnasta. Nauhoittaminen oli hidasta puuhaa verrattuna digitaaliseen kopiointiin: äänitykseen kului musiikkikappaleen soittoaika. Rockin tarjonta oli radiossa kuitenkin niin vähäistä, että koko viikon muutaman tunnin annoksen saattoi koululainen helpostikin seurata.  

Perhe- ja nuortenlehdet (Apu, Suosikki, Help, OK) julkaisivat kotinauhoittajille tarkoitettuja kasettikansia. Niillä sai omatekoisesta kokoelmasta hieman tyylikkäämmän näköisen. Vinyylilevy pysyi silti "aitona asiana", sillä c-kasetin äänenlaatu jäi siitä selvästi. Toisaalta kasetti helpotti aloittelevan soittajan uusien kappaleiden harjoittelua. Kitarasoolon saattoi melko näppärästi kelata uudelleen kuunneltavaksi.

Lähteet:

Intro 5/1973
Heimo Hatakka: Muistan vielä vuonna 56
Esko Lehtonen: Suomalaisen rockin tietosanakirja 1.
Oulu-lehti 7.9.1978
Costi Snellman: Esa Eloranta - bändijätkä henkeen ja vereen. Selvis 2/2003.
Haastattelut: Kari Värri; Jyri-Jussi Rekinen.
Maanmainiot. Yle TV2, 20.8.2003

Yleisradion äänilevyarkisto.