Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Sofia Magdalena

[Kuva: Sofia Magdalena]

Kuva: Studio Ilpo Okkonen.


Sofia Magdalena -lauluyhtye toimii rekisteröitynä yhdistyksenä nimellä Oulun Tuomiokirkon Sofia Magdalena -kamarikuoro. Lauluyhtye on nimetty Kustaa III puolison Sofia Magdalenan mukaan, jolta myös Oulun Tuomiokirkko on saanut nimensä.

Sofia Magdalena -lauluyhtye on perustettu vuonna 1991. Yhtyeen perustajajäseninä toimivat Kirsti Karhumaa, Aila Knihtilä, Markku Liukkonen ja Aki Uusitalo. Kuitenkin jo toiminnan alkuvaiheessa yhtyeeseen otettiin lisää laulajia, koska kvartetin ohjelmisto oli suppea. Laulajien määrän lisääntyessä myös yhtyeen ilmaisuvoima kasvoi. Sittemmin Sofia Magdalenan jäsenistö on pysynyt melko lailla muuttumattomana.

Nykyisin kokoonpanoon kuuluu 15 laulajaa, jolloin voidaan jo puhua kuorosta. Kaikki ovat musiikin ammattilaisia tai aktiivisia harrastajia.

Sofia Magdalenan johtajana toimi sen perustamisesta lähtien vuoden 2002 tammikuuhun Markku Liukkonen. Hänen paikalleen Oulun Tuomiokirkon kanttoriksi ja lauluyhtyeen johtajaksi tuli Raimo Paaso. Paason musiikillisessa ajattelussa kuuluu positiivisesti hänen urkurin uransa. Kappaleiden tulkintoja ei ole rakennettu helppojen keinojen, kuten dramaattisen paisuttelun, varaan vaan niiden ytimessä on artikulaatio eli rytminen jäsentely.


Kuoron musiikki

Sofia Magdalenan toiminnan tavoitteena on alusta asti ollut Oulun Tuomiokirkon musiikki- ja jumalanpalveluselämän rikastuttaminen. Sofia Magdalena -lauluyhtyeen ohjelmistoon kuuluu laadukasta musiikkia kaikilta vuosisadoilta. Yhtyeen ohjelmistossa Jean Sebastian Bachin tuotannolla on kuitenkin merkittävä asema. Kantaohjelmistoon kuuluvat myös suomalaiset kansankoraalit.

Musiikillista yhteistyötä Sofia Magdalena on tehnyt Bachin barokkikantaattien esityksissä, joissa yhtyettä on säestänyt soitinyhtye, joka on koottu vapaista muusikoista. Soitinyhtyeen kapellimestarina on toiminut Sinikka Alaleppilampi. Lisäksi lauluyhtye on esiintynyt yhdessä Oulun Tuomiokirkkokuoron kanssa. 6.11.2004 kuorot esittivät Oulun Tuomiokirkossa Suomen ja Pohjoismaiden kantaesityksenä Michael Haydnin Requemin.

Sofia Magdalena –lauluyhtye julkaisi ensimmäisen levynsä vuonna 2003. Levylle on valittu perinteistä kirkkomusiikkia, jossa on kuitenkin kuultavissa pohjoissuomalaisuus. Aurinkomme ylösnousi sisältää vanhoja arkkiveisuja, laajempia koraalimotetteja, lauluja ruotsalaisesta virsikirjasta sekä eri herätysliikkeiden tunnettuja lauluja uudelleen sovitettuina. Sovituksista vastaavat muun muassa oululaiset Risto Ainali, Kari Kuosmanen ja Lauri Nurkkala. Herätysliikkeiden sävelmiä ovat sovittaneet kirkkomuusikot myös muualta Suomesta.


Harjoitteleminen

Sofia Magdalenan toiminta on muuttunut alkuvuosien projektiluonteisuudesta säännöllisempään suuntaan. Nykyisin yhtyeellä on esiintymisiä läpi vuoden. Näin ollen yhtye myös harjoittelee säännöllisesti. Säännölliset harjoitukset ovat esiintyvälle ryhmälle tärkeä osa toimintaa, koska niiden avulla pyritään hiomaan ohjelmistoa esitettäväksi konserteissa ja pienemmissä esiintymistilaisuuksissa. Harjoitustilanaan yhtye käyttää keskustan seurakuntatalon juhlasalia.


Esiintyminen

Yhtyeen esiintymisessä kuuluu osaaminen, mutta yleisölle jäi tunne, että laulut esitettiin myös täydestä sydämestä. Mies- ja naisäänet täydentävät kauniisti toisiaan.
- Helena Siipo (Kalajoen seutu 7.5.2003)

Sofia Magdalena -lauluyhtye esiintyy pääsääntöisesti Oulun Tuomiokirkossa ja muissa Oulun kirkoissa. Yhtye myös avustaa tarvittaessa jumalanpalveluksissa. Lisäksi Sofia Magdalena konsertoi vuosittain maakunnissa. Esimerkiksi kesällä 2002 yhtye osallistui ensimmäistä kertaa Lohtajan kirkkomusiikkiviikoille. Yhtye on käynyt esiintymässä myös vanhainkodeissa, kuten Hiirosen vanhainkodissa, Tuirankartanossa ja Vesper-kodissa.

Sofia Magdalena on osallistunut myös valtakunnallisiin jumalanpalveluksiin radion ja television välityksellä. Tammikuussa 2004 yhtye lauloi YLE1:n radiojumalanpalveluksessa, joka pidettiin Oulun Tuomiokirkossa. Lisäksi yhtye esiintyi kynttilänpäivän TV-jumalanpalveluksessa alkuvuodesta 2004.

Sofia Magdalena –yhtye on tehnyt muutamia esiintymismatkoja ulkomaille. Vuoden 2002 alussa yhtye osallistui Oulun hiippakunnan piispan Samuel Salmen delegaatiossa Rooman matkalle, jonka aikana yhtye esiintyi muun muassa Pyhän Henrikin messussa sekä Paavin yleisellä vastaanotolla. Vuonna 2003 yhtye matkusti Saksaan J.S. Bachin jalanjäljillä. Matkan aikana Sofia Magdalena esiintyi Berliinin suomalaisessa seurakunnassa, Leipzigin Tuomas-kirkossa sekä Suomen suurlähetystössä.


Diskografia

Aurinkomme ylösnousi. Sofia Magdalena –lauluyhtye, p2003.
Levyllä yhtyettä johtaa Oulun Tuomiokirkon kanttori Raimo Paaso.
Oi kristikunta riemuitse. Sofia Magdalena, 2005.

Lähteet:

Siipo, Helena: Oululainen Sofia Magdalena lauloi Yhteisvastuun hyväksi. Kalajoen seutu 7.5.2003.
Sofia Magdalena. Hakupäivä 15.3.2005.
Vuorijärvi, Riikka: Samuelin enkelit. Kaleva 25.11.2003.