Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Swing oli aikansa nuorisomusiikkia

Suurinta suosiota jatsahtava tanssimusiikki, eritoten swing nautti ns. teiniyleisön eli oppikoululaisten keskuudessa, joille tuo musiikki oli sen ajan heviä. Ja tietysti myös tanssipaikkojen luonne ja musiikkitarjonta oli erilaista. Kun esimerkiksi Pyrinnön Kerholla, "Pyrskällä", tarjoili koululaisille swingiä Eikka Launosen Jam Sessio tai Merry Boys, samantyyppisen musiikin esittäminen WPK:lla eli Letkun Vintillä oli bändille itsemurhayritys.

Toinen koululaisnuorison ja opiskelijoiden suosima paikka oli v. 49 perustettu Teatteritalo eli "Tetra", josta aikanaan tuli hyvin suosittu jazzbändien foorumi. Ensimmäiseksi orkesteriksi 50-luvun alkupuolella kiinnitettiin mainio jazzia vaaliva Sinitähdet, jossa soittivat Martti Sumen (alttosaksofoni), Matias Harri (tenori), Aaretti Klemetti (trumpetti), Armas Karvinen (piano) ja Kalevi Jaara (rummut).


Jazz henkipattona tanssilavoilla

[Kuva: Jam Boys virittelemässä soittimiaan]

Jam Boys virittelemässä soittimiaan 1963. Kuva: Erkki Lehtolan arkistot.


Edellä mainittujen tanssipaikkojen lisäksi 40-luvulla oli olemassa mm. Kansantalo (nyk. Pohjankartanon liepeillä), Oulunsuun Pirtti ja Kiviharjun lava, joissa soittivat Meteor ja Fellows -nimiset bändit, Toivoniemen lava, Koskelankylän Valo, Toppilan Seurantalo, Tarmola, Kiviniemen Kirjastoseura, Hintan Aura, Lammassaaren lava, Järkkä ja mitä kaikkia niitä olikaan. Nämä paikat sijaitsivat kuitenkin Oulussa tai ihan liepeillä.

Yhtyeestä riippuen alusta lähtien oli kuitenkin selvää, että tämä uusi kummallinen musiikkityyli saavutti suosiota lähinnä opiskelevan nuorison keskuudessa ja kaupungin tanssipaikoissa. Eikä tietenkään kaikissa niissäkään. Maaseudun tanssipaikkojen suosikkimusiikkia on ja oli tangot ja valssit, jenkat ja polkat. 

Muistan vielä hyvin omakohtaisesti, että jos esim. Iin työväentalolla yritti soittaa tangoa, johon kuului ns. beguine-osa, kansa lakosi seinille kesken tanssin tai jos Kemijärven Järjestötalolla ei 60-luvulla soittanut vähintään neljään kertaan "Aavan meren tuolla puolen" -tangoa, orkesteri sai turpiinsa eivätkä järjestäjät tarjonneet paukkuakaan...