Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Topmost (II) 1972 - 73

Arto "Poku" Tarkkonen; urut
Ami Jaara; basso, laulu
Jouni Kesti; rummut
Pekka Leminen; kitara, laulu

Topmost mark II eli Oulun Topmost syntyi alkuperäisen v. 1965-67 toimineen helsinkiläisyhtyeen urkurin Arto "Poku" Tarkkosen ansiosta. Tarkkonen muutti Ouluun ja oli mukana Ballantines-yhtyessä sen loppuvaiheessa. Rockkuvioiden jälkeen hän soitti tanssiorkesterissa. Ami Jaara ja Pekka Leminen olivat tehneet vastaavan siirtymän rockista iskelmään: Leminen soitti Dannyn Sudenhetki-kiertueella 1971, Jaara Frederikin yhtyeessä. Ouluun palattuaan he päätyivät soittamaan samaan ravintolatrioon Tarkkosen kanssa, kun idea rockbändin perustamisesta syntyi.

Uudella Topmostilla ei ollut kovin paljon yhteistä alkuperäisen soulpainotteisen yhtyeen kanssa. Oulun "Topparit" soitti progressiivista rockia yhtenä esikuvanaan Emerson, Lake & Palmer. Yhtye kulki lyhyen uransa ajan ahkerasti keikoilla omalla keikkabussillaan. Topmost kiersi mm. yhdessä Wigwamin kanssa ja esiintyi pariin otteeseen televisiossakin. Soittotaidoiltaan yhtye oli kaupungin kärkeä.

Yhtye teki myös omia kappaleita. Ne olivat esikuviaankin progressiivisempia ja monimutkaisempia erikoisia nimiä myöten. Yhtye sai levysopimuksen Love Recordsilla 1972, mutta lopulta valmiiksi saatiin ainoastaan single Vain päivä aikaa / Lomaa sain (LRS 1093). Topmost oli tuolloin joka tapauksessa vasta toinen vinyylille taltioitu oululainen rockyhtye.

Yhtye esiintyi 1973 ensimmäisessä Kuusrockissa. Tuossa vaiheessa kosketinsoittajaksi oli tullut Lauri Heikkinen. Tarkkonen oli siirtynyt helsinkiläiseen Kosmos-yhtyeeseen, joka myös esiintyi samalla festivaalilla. Kaksoiskeikalla oli puolestaan rumpali Jouni Kesti, jonka Kestapo-yhtye sai kunnian avata koko festivaalin. Fuusiomusiikkia soittanut Ketapo ja sitä seurannut Kestapropos olivat Kestin välietappeja matkalla jazzin maailmaan.

Lähteet:

Oulu-lehti 27.4.1972
Haastattelu: Ami Jaara. 21.7.2003