Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Tulindbergin musiikki

Kaimat Erik ja Erkki

Erik Tulindbergin musiikin tulkitsijana on parhaiten kunnostautunut nykyään Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestarina toimiva oululaissyntyinen viulutaiteilija Erkki Palola. Hän on levyttänyt Tulindbergin viulukonserton nro 1 B-duuri Ari Angervon johtaman Oulun kamariorkesterin kanssa ja kaikki kuusi kvartettoa Kerava-kvartettinsa kanssa.


Jousikvartettojen rekonstruoinnista

Kun jousikvartetot löydettiin, niistä puuttui toisen viulun stemmat sekä alttoviulun stemma 5. kvarteton ensimmäisen osan kertausjakson alusta osan loppuun. 1950-luvulla kapellimestari Toivo Haapanen täydensi ensimmäisen kvarteton ja Åbo Akademin musiikkitieteen professori John Rosas muut viisi kvartettoa. Kerava-kvartetin levytystä varten säveltäjä Kalevi Aho laati kvartetoista uuden rekonstruoinnin, jossa hän ei pyrkinyt autenttisuuteen vaan mahdollisimman elävään lopputulokseen. Tämän version Kerava-kvartetti myös levytti.

Lähteet:

Onnela, Samuli: Erik Tulindberg ja Oulu. Kaltio 1/1981.

Annukka Pietarinen: Erik Tulindberg: Suomen ensimmäinen taidesäveltäjä. Seminaarityö, Helsingin yliopisto, 1974.

Aho. Kalevi: Tulindberg: Kuusi jousikvartettoa. Cd-levyn teosesittely. Kerava-kvartetti, 1995.

Tulindberg: Viulukonsertto. LP-levyn teosesittely. Oulun kamarisolistit ja Oulun konservatorio, 1987.

Maasalo, Kai: Erik Tulindberg. Artikkeli teoksessa Suomen säveltäjiä I, WSOY 1965.