Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Tunnelbana bröder 1980 - 1995

Tero Intonen: kitara ja laulu
Jallu Junnilainen: rummut
Vesa Niiranen: basso

Tero Intonen kiinnostui musiikista kansakoululaisena Iisalmessa. Pitkätukkaisten tyttöjen melodicayhtyeessä oli sitä jotakin, erityisesti punaisen alttomelodican soittajissa. Pikku askareilla ansaitsemillaan taskurahoilla Intonen ostikin itselleen punaisen melodican. Veljien kanssa kolmella markalla ostettu yksikielinen ja ilmapyssyllä ammuttujen reikien koristama Landola täydensi instrumenttivalikoimaa. Tästä alkoi "soittimien ostaminen ja vaihtaminen ja loputon kaupan käynti". Ensimmäiset omat bändit syntyivät ja hajoisivat nopeaan tahtiin.

Intosen kitaristiesikuvia olivat Roy Buchanan, Johnny Winter, Jorma Kaukonen, Grateful Deadin Jerry Garcia ja Bob Weir, Focus-yhtyeen Jan Akkerman sekä myöhemmin Tom Pettyn soolokitaristi Mike Campbell. Buchananin takia Intonen valitsi Telecasterin suosikkikitarakseen.

Heinäkuussa 1980 Intonen kävi Oulun Kuusrock-festivaalilla, missä hän innostui M.A.Numminen Underground Rock -yhtyeestä. Nyt oli perustettava bändi! Nimi Tunnelbana Bröder oli jo olemassa. Intonen värväsi bändiin Jari Junnilaisen ja Vesa Niirasen, vaikka kummallakaan ei ollut soittokokemusta. Yhtye aloitti tiiviin harjoittelun.

Oulusta tuli opiskelujen takia Intosen uusi kotikaupunki. Tunnelbana Bröder soitti ensimmäisen keikkansa Rattori Lupilla. Soitto ei ollut vielä kovin taitavaa, mutta siinä oli energiaa. Yhtye soitti "hyvin huonosti hyvin" - sillä tavalla rosoisesti, että yleisö tykkäsi. Erityisesti opiskelijayleisö piti bändistä.

Tero Intosen sävellysten ja sanoitusten hienostuneisuus ja toisaalta musiikillinen toteutuksen ankaruus karuine soundeineen olivat toimiva yhdistelmä. Ohjelmistoa täydennettiin tarkoin valikoiduilla cover-kappaleilla, joita rockbändit eivät yleensä olisi hoksanneet: Jacques Breliä, Tom Waitsia, Van Morrisonia.

Vesa Niiranen lähti yhtyeestä vuonna 1984 ja hänen tilalleen tuli Anttikripassa soittanut Jussi Lappalainen. Samaan aikaan yhtyeeseen liittyi toiseksi laulajaksi Teija Mikkilä. Yhtye julkaisi 1988 Oulun Elmun kustantaman LP:n Soittajan kohtalo. Musiikki noudatti pelkistettyä tiukan rocktrion estetiikkaa. Laulujen rujot tekstit luotasivat problemaattisia ihmissuhteita ja elämän pettymyksiä, mutta tunnelmaa kevensivät ironia ja laitakatujen romantiikka.

Tunnelbana Bröder lakkasi keikkailemasta aktiivisesti Intosen siirryttyä 1989 tutkimusinsinööriksi Rautaruukille. Laulunteko ei kuitenkaan loppunut vetäytymiseen "vuorille Raaheen". Rumpaliksi vaihtui Jussi Juutilainen, ja kakkosalbumia työstettiin pikku hiljaa. Noitia ja merimiehiä ilmestyi pitkän tauon jälkeen vuonna 1995. Intosen tekstit hyödynsivät vahvasti mielikuvitusta ja hänen Raahen kapakoissa kuulemiaan juttuja, mm. kaiken kokeneesta merimiehestä, joka ei tosiasiassa ollut käynyt Pattijokea kauempana. Vahvasti fiktiivinen on myös Cordoban saaret, sillä onhan siinäkin kyse sisämaakaupungista. Omien laulujen rinnalla olivat tulkinnat Van Morrisonin Moondancesta Kuutamotanssi sekä yksi Tom Waits -cover.

Lähteet:

Sähköpostikysely: Tero Intonen; 14.12.2007.
Vappu Kallio: Maakravun laulu. Raahen seutu 10.11.1995
Vuokko Räty: Noitia ja merimiehiä. Kaleva 6.1.1996