Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Viihdekuoro Ouluttaret

Viihdekuoro Ouluttaret on Oulu-opiston naiskuoro. Kuoro perustettiin vuonna 1981. Kuoro harjoittelee kerran viikossa Oulu-opistolla lukuvuoden ajan eli syyskuun alusta huhtikuun loppuun. Kuoron vahvuus on vaihdellut 25-35 laulajan välillä. Keväällä 2012 kuorossa oli 27 laulajaa, joista osa on ollut mukana 1980-luvulta asti.

Kuoron toiminta on avoin kaikille oululaisille. Osanottajat maksavat toiminnasta opiston lukukausimaksun. Merkittävä osa laulajista onkin tavallisia oululaisia perheenäitejä, joille viikoittainen kuoroharjoitus merkitsee irtaantumista arkirutiineista. Näin ollen esiintymisiä on säännöllisesti mutta harvakseltaan. Kuoro esiintyy Oulu-opiston tilaisuuksissa, sekä pitää laajemmalle yleisölle kutsutun syys- ja kevätkonsertin, viihdekimaran.

Kuoron pitkäaikaisin johtaja on ollut viihdemusiikin monitaituri Pertti Haipola. Häntä seurasi tehtävässä Ulla-Maija Veijola vuonna 1999. Hänen jälkeensä kuoron johdossa ovat toimineet Mihkel Kodits ja Sini Huovinen. Nykyinen kuoronjohtaja on Vesa-Matti Sutela.


Kuoron toiminta

Viihdekuoro Ouluttaret laulaa kevyttä musiikkia musikaaleista iskelmiin ja kansanlauluista jazzahtaviin lauluihin. Konserteissaan kuoro on mielellään laulanut oululaisten tai Oulun lähellä asuvien säveltämiä, sanoittamia ja sovittamia lauluja. Mm. Veikko Juntusen lauluja on ollut ohjelmistossa.

Haipolan kaudella Ouluttaret esiintyi yleensä soitinyhtyeen kanssa. Veijolan tultua johtoon kuoro suuntautui enemmän a cappella -ilmaisuun.

Kuoro on julkaissut neljä äänitettä vuosina 1994-2012. Tunnelmatuokio (1994) sisältää tunnettua suomalaista viihdemusiikkia muun muassa Juice Leskiseltä, Olavi Virralta ja Eino Gröniltä. Keväällä 2012 ilmestyi ikivihreitä sävelmiä sisältävä cd Sillalle sinitaivaan.


Diskografia

Tunnelmatuokio. CD-levy / C-kasetti. Viihdekuoro Ouluttaret, 1994.
Tuletko kanssani. CD-levy. Viihdekuoro Ouluttaret, 2009.
Toivotus hyvän joulun. CD-levy. Viihdekuoro Ouluttaret, 2010.
Sillalle sinitaivaan. CD-levy. Viihdekuoro Ouluttaret, 2012.

Lähteet:

Viihdekuoro Ouluttarien kotisivu.
L.A.: Ouluttarilla viihteellinen juhlakonsertti. Oulu-lehti 3.5.2001, s.5.
EV: Melodian sinistä taikaa. Kaleva 30.9.1997, s.14.
Luvassa sinisiä sointuja. Oulu-lehti 21.5.2012.