Tekstin koko A- A+
Nuottikirjasto
Naxos

Yleisö

Kesän tärkein tapahtuma

[Kuva: Kuusrock 1987]

Kuva: Jouko Aho 1987.


Kuusrock oli ainoa suuri rockfestivaali Pohjois-Suomessa ja koko pohjoisessa Fennoskandiassa. Aluksi sen merkitys oli ehkä suurempi sosiaalisena tapahtumana kuin musiikillisesti. Nuoret lähtivät Kuusrockiin, koska sinne tulevat kaikki muutkin. Toisaalta Kuusrockin täytyi haalia yleisönsä laajemmalta alueelta kuin ruuhka-Suomen tapahtumien. Yleisöä saapuikin Pohjois-Norjasta ja Ruotsista asti. Monet vuokrasivat porukalla tilausbussin.

Yleinen elintaso kohosi 1980-luvulla ja pohjoisesta lähdettiin kauemmas ja käytiin useita festivaaleja: Provinssirock, Saapasjalkarock, Ruisrock. Kesän huipentumaksi saattoi tulla käynti Tanskan Roskildessä. Kun huippuesitykset houkuttelivat, varsinkin oikean ulkomaalaisen pääesiintyjän valinta tuli Kuusrockille entistä tärkeämmäksi.

Eräs 1984 Kuusrockiin saapunut pitkänmatkalaisseurue kertoi tulleensa pelkästään pääesiintyjä Frank Marinon takia. Festivaaleista heille riitti pelkkä kanadalaisvirtuoosin osuus, muu aika oli tarkoitus juhlia Nallikarin leirintäalueella, missä festivaalivieraat majoittuivat.


Ketkä siellä käy?

Kalevan Kuusrock-jutussa vuonna 1983 Heikki Hakkarainen erotti festivaaliyleisössä seuraavat ryhmät:
1. Lähiseudun (tavalliset) nuoret. He tulevat Kuusrockiin, koska se on lähin suurtapahtuma. Jos sää on huono, moni heistä jää pois.
2. Fanit. Teini-ikäisiä nuoria, joille tietty esiintyjä on erityisen tärkeä. Mukana ollaan satoi tai paistoi. Idolia tunnustetaan t-paidan selkämyksessä ja muissa tyyliseikoissa.
3. Festivaaliveteraanit. Nuoria aikuisia, jotka elämäntehtävä on koluta mahdollisimman monta festivaalia kesän aikana. 1980-luvun lopulla todisteesta kävi rispaantunut rivi festarirannekkeita.

[Kuva: T-paitakauppaa]

T-paitakauppaa 1978. Kuva: Juha Hintsala.


Vaatteet on meidän aatteet

1970-luvun puoliväliin asti festivaaliyleisön pukeutuminen oli yksinkertaisen selkeä: lähes kaikilla hipeistä rasviksiin oli farkkuasu. Denimin sininen yleisömeri värjäsi koko saaren. Vastaavaa visuaalista yhdenmukaisuutta ei noiden aikojen jälkeen ole nähty.

1970-luvun lopussa syntyi selkeärajaisia alakulttuureja: oli punkkareita, deaneja eli fiftareita, uusromantikkoja, niittivöisiä heavytyyppejä. Bändi-
markkinointi ja oheistuotemyynti kukoistivat. Yleisö tunnusti suosikkejaan t-paidoissa.

Punkin mukana oli tullut poseerauskulttuuri: Kameran edessä ilmeiltin ja ilveiltiin. Imagolla oli tarkoitus hätkähdyttää - ei vain vanhempia ikäluokkia vaan myös muita nuoria. Festareilla ryhdyttiin toteuttamaan ronskia karnevaalihenkeä, ja huomion takaamiseksi ulkoasun ja hiuslaitteiden piti olla tosi raflaavia.

[Kuva: Pukeutuminen]

Tyylikäs erottuu aina porukasta. Kuva: Markku Hänninen.


No niin, koitetaas vähän innostua

Pohjoinen kansanluonne näkyi Kuusrockissa. Perustunnelma oli joko rauhallisen jäyhä, tai eläytyminen saattoi mennä virvokkeiden vaikutuksesta liiallisuuksiin. Tanssin ja muun "halpahintaisen yleisönkosiskelun" suhteen ei yleensä oltu vieraskoreita. Vuonna 1978 uutisoitiinkin pienenä ihmeenä se, että pääyhtye Pirates sai ensimmäistä kertaa yleisön laulamaan mukana!

[Kuva: Soita meille Zorbas]

Soita meille Zorbas. Musa menee monon alle. Kuva: Markku Hänninen.


Hei, eipä innostuta liikaa

Aina roiskuu kun rapataan. Festivaaliorganisaatio oppi käytännön kautta mm. kieltämään lasipullot alueelta, kun ensiapua tarvittiin paljon lasinsirujen aiheuttamiin haavoihin. 1980-luvun lopussa trash metalli -fanien "moshing" ja lavaltasukeltelumuoti aiheuttivat paikkailutarpeita.


Nuo salaperäiset tyypit pikku nauhureineen

Ennen älypuhelimien aikaa live-esitys jäi ainutkertaiseksi kokemukseksi. Kuitenkin ns. bootleg-ilmiö eli konsertin luvaton nauhoitus ulottui Kuusrockiinkin 1980-luvun lopulla. Ilmiö todisti ohjelmavalintojen onnistuneen ainakin nauhoituksen kohteiden osalta. Anthraxin, Death Angelin, Alice Cooperin, Savatagen ja Stevie Ray Vaughanin konserttien äänite- ja videokopiota kaupattiin vielä nuoren Internetin keskustelupalstoillakin. Sittemmin niitä on tietysti päätynyt Youtubeen yksi jos toinenkin video.

Lähteet:

Kari Mustonen. Oulu-lehti. 27.7.1978
Heikki Hakkarainen. Kaleva 26.7.1983
Kaleva 21.7.1984
Zeus Mattila Rumba 14/1988
Stig Söderholm: Rockmusiikki ja nuorisokulttuurien tyyli. Teoksessa Näkökulmia rockkulttuuriin.