In English | Tekstin koko A- A+

Kustavilainen tyyli 1775–1810 Kustavilainen tyyli 1775–1810

1700-luvulla elpynyt antiikin ihailu johti uuden tyylisuunnan, uusklassismin, syntyyn. Hyläten rokokoon oikulliset muodot ja kaarevat linjat uusklassismin kannattajat pyrkivät jäljittelemään antiikin yksinkertaista suoralinjaisuutta. Tämän uuden tyylivirtauksen edelläkävijämaita olivat Ranska ja Englanti, joista käsin se sai pian jalansijaa myöskin Pohjoismaissa.

Ruotsi-Suomessa uusklassismi kehittyi omaksi kotimaiseksi, eri lähteistä saatuja vaikutteita yhdisteleväksi niin sanotuksi kustavilaiseksi tyyliksi, jolla oli voimakas vaikutus nimenomaan sisustustaiteeseen. Arkkitehtonista selkeyttä ihaileva kustavilainen sisustustyyli suosi suoraviivaisia ja vaaleapintaisia huonekaluja.

Tuoli muotoiltiin ryhdikkääksi, sen jalat suoristuivat ja selkä muotoutui joko soikioksi tai suorakaiteiseksi. Selkänoja muodosti usein takajaloista riippumattoman, itsenäisen, geometrisen kuvion, jonka ääriviivoja koristettiin joko uurroksilla tai veistetyllä klassisaiheisella koristenauhalla. Tuolinjalat sorvattiin alaspäin kapeneviksi pylväiksi, joiden koristeena oli pystykourut.

Ranskalaistyyppisten tuolien selkänoja ja istuin olivat edelleen kiinteästi pehmustetut ja jalat ilman ristikkoa. Sen sijaan englantilaistyyppisten tuolien puusta veistetty soikea, kilpimäinen ja myöhemmin suorakaiteinen selkänoja oli joko balusterilevyn tai säleikön tukema.

Tyylivaiheen lopulla, niin sanotulla myöhäiskustavilaisella kaudella, tuli yleiseksi tuolityypiksi säleselkäinen malli. Kansanomaistuessaan se syrjäytti maaseudulla vanhan, pitkään käytössä olleen renessanssituolin. Tähän oli ratkaisevasti vaikuttamassa juuri kustavilaistyylille ominainen muodon suoralinjaisuus sekä yksinkertainen koristelu, jotka voitiin saada aikaan myös vaatimattomilla työkaluilla. Näin tyyli oli helposti kansanmestareiden opittavissa.

Kustavilaistyyliset huonekalumallit tulivat Suomeen ruotsalaismestareiden välittäminä ja kotiutuivat kaikkialle kartanoista maataloihin jääden vallitseviksi pitkälle 1800-luvulle.
 


Kiinteäistuimisessa lootuspinnatuolissa (vas.) on tuolintekijä Efraim (Ephraim) Ståhlen signeeraus. Esimerkiksi tuolin kaareva selkälauta enteilee empiretyyliä. Tuoli on myöhemmin maalattu valkoiseksi ja päällystetty. Tuoli ja muu kalusto on  peräisin Pohjanheimon kokoelmasta ja se on esillä museon perusnäyttelyssä, toisessa kerroksessa.
 


Myöhäiskustavilainen tuoli, jossa tyylitellyt lyhdekimput muodostavat kolme pinnaa. Tuoli on myöhemmin maalattu valkoiseksi.
 

< Rokokoo 1720–1775 Empire eli Keisarityyli 1810–1830 >

Raumalaissyntyinen Ephraim Ståhl (s. Rauma 1768 - k. Tukholma  1820),  toimi tuolintekijänä Tukholmassa vuodesta 1784 alkaen. Hän oli sittemmin tuolintekijäammattikunnan vanhin. Hän oli myös kapteeni Tukholman porvarikaartin jalkaväessä.
Ståhlen verstas oli yksi hovihankkijoista. Sieltä toimitettiin huonekaluja esimerkiksi Tukholman linnaan, Gripsholmiin, Tullgarniin ja Rosenbergiin. Ephraim Ståhlen toiminta ulottui kolmen kuninkaan - Gustav IV Adolfin, Karl XIII:s ja Karl XIV Johanin - aikakaudelle.

Luonteenomaista Ståhlen tyylille oli tuolinjalkojen päättyminen tyyliteltyihin pukinjalkoihin, leijonan tassuihin tai joutsenenkynsiin.

Ephraim Ståhlen tuolit tunnistaa takasarjan ES-leimasta.