In English | Tekstin koko A- A+

Ajankohtaista Ajankohtaista

< Takaisin

Äitienpäivän kunniaksi naiset ilmaiseksi Luupin kohteisiin

Museo- ja tiedekeskus Luuppi haluaa perinteisesti juhlia naisten kanssa toukokuun toisena sunnuntaina. Kaikki äidit, mummut, tädit, siskot eli yleensä naiset pääsevät äitienpäivänä ilmaiseksi Luupin avoinna oleviin kohteisiin eli Tiedekeskus Tietomaahan, Oulun taidemuseoon ja Pohjois-Pohjanmaan museoon.

Parhaillaan Oulun taidemuseossa isossa salissa on kuvanveistäjä Ari Kochin puuntuoksuinen 60-vuotisjuhlanäyttely. Ensimmäisessä kerroksessa on nähtävänä pohjoisen luonnon tarinallisuutta Hanna Kannon Beam of Light -näyttelyssä. Toisessa kerroksessa on vielä toukokuun 22. päivään saakka nähtävänä monelle tutun kulttuuripersoonan, Kaisu Mikkolan kuratoima Kaisun valinnat -näyttely, jonka teokset on valittu Oulun kaupungin ja sanomalehti Kalevan kokoelmista teemalla 68 ja 89 ynnä muut hullut vuodet.

Pohjois-Pohjanmaan museossa äitienpäivänä on vielä mahdollista tutkia ja muistutella mieliin suomalaisen yhteiskunnan arkea 1950-luvulla Maat, metsät, tehtaat -näyttelyssä. Museon infotilassa on esillä Pirtistä, pihalta ja pellolta -näyttely, jossa oululainen Riitta Lahtinen on ikuistanut 50-luvun lapsuutensa pienoismalleihin

Tiedekeskus Tietomaan jättielokuvateatterin ovat tällä viikolla vallanneet Pienet jättiläiset. Elokuva vie katsojat huikeisiin ruohonjuuritason maisemiin, jossa nisäkkäiden kiivastahtinen elämä avautuu ihan uudesta näkökulmasta. Upean jättielokuvan tähtinä ovat hiiri ja maaorava, joiden unohtumatonta päivää tarinassa seurataan. Esityksiä on päivittäin kello 12, 14 ja 16.

Lahjavinkit äidille

Edullinen Luuppi-lippu on oivallinen lahja äidille. Sen avulla voi tutkia museo- ja tiedekeskus Luupin kaikkien kohteiden pohjoisia tarinoita rauhassa viikon ajan. Luuppi-lipun (19 €) voi ostaa kaikkien kohteiden asiakaspalvelusta.

Viime vuonna markkinoille saatu suomalaisten museoiden yhteislippu, Museokortti on saavuttanut huikean suosion. Museokortti on vuoden mittainen kulttuurimatka yli 200 museoon Suomessa ja siksi myös oivallinen äitienpäivälahja kesän kynnyksellä. Museokortin haltija pääsee ilmaiseksi sisään Museokortti-kohteisiin. Vuoden voimassa oleva Museokortti maksaa 59 euroa ja niitä voi ostaa Luupin kohteista.