In English | Tekstin koko A- A+

Joulun aikaa Joulun aikaa


Tonttu puuhissaan museon koululuokassa.


Joulun aikaan Pohjois-Pohjanmaan museossa on paljon jouluista katseltavaa. Perinteinen KOPin talon pienoismalli ja Jättijoulukalenteri ovat nähtävissä museon toisessa kerroksessa 26.11.2013 alkaen.

Museon infotilassa on esillä 5.11.2013 – 12.1.2014 pienoisnäyttely Tähtiä ja kuninkaita – tiernapojat postikorteissa.

Museon interiöörit on somistettu aikakausiin sopivin joulukoristein. Esimerkiksi 1700-luvun kustavilaisella pöydällä on perheraamattu ja lattialle on siroteltu havun oksia, kuten tuolloin oli tapana. 1890-luvun uusrenessanssipöydällä on ajan joulukukka-uutuus, hyasintti. 1930-luvun kamarissa tonttutyttö ihailee hyllyllä olevaa paperista seimeä. Samaan aikakauteen sijoittuvassa koululuokassa on menossa kuusijuhla. 1970-luvun keittiössä ovat menossa viimeiset jouluvalmistelut: kinkku kypsyy uunissa ja pipareita leivotaan. 1970-luvun yliopisto-opiskelija on lähdössä kotiseudulleen joulun viettoon; kotiväelle on viemisinä joululahjoja.

Nukkekoti joulukalenterina eli KOPin talon pienoismalli

Kansallis-Osake-Pankki perustettiin Suomeen vuonna 1889 suomalaisuusliikkeen vastineena ruotsinkieliselle Yhdyspankille. Ouluun konttori perustettiin vuonna 1890.


KOPin talo sijaitsi Pakkahuoneenkadun ja Kirkkokadun risteyksessä.
Kuva: Uuno Laukka / Pohjois-Pohjanmaan museon arkisto


Uusi pankkitalo saatiin vuonna 1900. Kansallisromanttista tyyliä edustaneen Kansallis-Osake-Pankin talon suunnitteli helsinkiläinen arkkitehtuuritoimisto Usko Nyström - Petrelius - Penttilä ja se valmistui vuonna 1900. Talo purettiin uudisrakennuksen tieltä vuonna 1960. Tuohon aikaan kaupungin kasvojen uusimisinto levisi epidemian tavoin.

Pohjois-Pohjanmaan museo on valmistanut KOPin talosta pienoismallin, joka toimii joulukalenterina.
Talon 24 aikakauden tyyliin sisustettua huonetta ovat täynnä mielenkiintoisia, pieniä yksityiskohtia.

Nukkekodin alakertaan on sisustettu esimerkiksi pankkisali, kangaskauppa ja kahvila. Toisessa kerroksessa sijaitsevat muun muassa isännän, emännän ja lasten huoneet. Taloon on asettunut kutsumattomia vieraita; pikkuruiset hiiret kurkistelevat sieltä täältä esineiden lomasta. Montako hiirulaista löydät?

Playhouse as an Advent calendar
– a miniature of the Kansallis-Osake-Pankki building


Kansallis-Osake-Pankki was a commercial bank that was created by the Fennoman movement in 1889 as an alternative to the Swedish language bank Suomen Yhdyspankki. The bank set up an office in Oulu in 1890.


The office for Oulu's Kansallis-Osake-Pankki was located on Pakkahuoneenkatu and Kirkkokatu. Picture: Uuno Laukka / The Northern Ostrobothnia Museum Archive


The bank moved to another building in 1900. The building, representative of the National Romantic style, was designed by architect office Usko Nyström-Petrelius-Penttilä in Helsinki and was completed in 1900. The building was demolished to make way for new construction in 1960. At the time, the fad of reinventing the city's façade was spreading like an epidemic.

The Northern Ostrobothnia Museum has built a miniature of the Kansallis-Osake-Pankki building which serves as an Advent calendar. The 24 different rooms decorated in period-authentic style are full of small, interesting details.

For example, on the floor level of the miniature building one can find a decorated bank interior, cloth shop and café. On the second floor are, among others, housing for the man, woman and children of the house. Uninvited guests have made home in the building; small mice are peeking out here and there within the miniature decorations. How many mice can you spot?